Lastentautien tutkimussäätiö lahjoitti professuurin

Lastentautien tutkimussäätiö on suomalaisen alan tutkimuksen tukipilareita. Vuodesta 1947 alkaen se on ehtinyt jakaa tuhansia apurahoja ja auttanut nostamaan suomalaisen lastentautien tutkimuksen ja hoidon maailman huipulle.

Nykyään säätiö jakaa vuosittain 1,5–2 miljoonaa euroa tutkimusryhmille hankeapurahoina, väitöskirjatyöhön, työskentelyyn ulkomaisissa yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa sekä kliinikkotutkijoille.

– Perinteinen apurahatoiminta jatkuu entisellään, mutta kohdennamme varoja yhä enemmän myös pitkäjänteisempiin hankkeisiin, säätiön hallituksen puheenjohtaja Tor Bergman kertoo.

Yksi tällainen on säätiön Helsingin yliopistolle lahjoittama translationaalisen lastentautiopin Niilo Hallman -professuuri. Se perustettiin jo vuonna 2013, jolloin säätiö lahjoitti yliopistolle 500 000 euroa. Kun säätiö lahjoitti Helsingin yliopistolle toisen saman suuruisen summan, professuurista saatiin vakinainen.

Professuuria alusta alkaen hoitanut lastenendokrinologi Taneli Raivio jatkaa tehtävässään. Hänen erityisalaansa ovat lasten ja nuorten kasvu- ja hormonihäiriöt.

– Translationaalisessa tutkimuksessa kliininen tutkimus linkittyy laboratoriotutkimukseen. Taneli Raivio on erittäin edustava esimerkki tällaisen työn tekijästä, lääketieteellisen tiedekunnan dekaani Risto Renkonen näkee.

– Niilo Hallman -professuuri tulee varmasti tulevaisuudessa olemaan tärkeässä roolissa lastentautien tutkimuksessa, ja olemme tiedekunnassa erittäin iloisia lahjoituksesta.

Menestykselle jatkoa

Säätiössä arvostetaan Raivion motivoituneisuutta kehittää uusia avauksia sekä tutkimushankkeissaan että Meilahden sairaala-alueelle perustetussa Lastentautien tutkimuskeskuksessa.

– Halusimme varmistaa, että menestyksekkäästi alkanut toiminta jatkuu. Siksi ilmoitimme professuuripäätöksestämme Raiviolle tiimeineen jo hyvissä ajoin, ettei ryhmä ehtisi hajota rahoituksen epävarmuuteen, Tor Bergman sanoo.

Lahjoitusprofessuuri on nimetty edesmenneen lastentautiopin professorin Niilo Hallmanin mukaan. Hallman toimi lastentautiopin dosenttina ja professorina Helsingin yliopistossa yhteensä 34 vuoden ajan vuosina 1949–1983. Hänen johdollaan Helsingin Lastenklinikasta kehittyi kansainvälisesti tunnettu tutkimusyksikkö ja sairaala.

Tutustu lahjoittamiseen ja lahjoitusvarojen käyttöön.