Biopankkitalletus tuottaa terveyttä

Biopankkitoiminnan vieminen osaksi sairaalan arkipäivää nopeuttaa huomattavasti tutkimustulosten siirtymistä potilaiden hoitoon, sanoo professori Olli Carpén. Suomessa on poikkeuksellisen hyvät edellytykset sairaalabiopankkien kehittämiseen.

Biopankeista ja niiden hyödyllisyydestä viime vuosina käyty keskustelu on ollut innokasta mutta vähän yksipuolista, sanoo Helsingin Biopankin tieteellinen johtaja, patologian professori Olli Carpén.

– Biopankeista on puhuttu lähinnä tutkimuksen infrastruktuurina ja kaupallisten innovaatioiden vauhdittajana, mutta niiden terveyden edistämisen konseptia ei ole juurikaan mietitty. Juuri sitä olemme Suomessa nyt tekemässä, ja sen seurauksena meillä on käynnistynyt jo kaksi sairaalabiopankkia, Auria Biopankki ja Helsingin Biopankki.

Idea on se, että biopankit liitetään osaksi sairaalan perustoimintoja.

– Biopankkiin tulevat näytteet kerätään kliinisesti akkreditoitujen menetelmien mukaisesti, jolloin ne kelpaavat myös diagnosointiin. Jos näytteestä löytyy jotain potilaalle tärkeää terveystietoa, se voidaan palauttaa hoitavalle lääkärille hyödynnettäväksi potilaan hoidossa.

Suomessa sairaalabiopankkien toiminnalle on poikkeuksellisen hyvät edellytykset. Ensimmäinen ja tärkein edellytys on kattava julkinen terveydenhuolto: sen kautta on mahdollista saada isot potilasjoukot biopankkitoiminnan piiriin.

– En tiedä, miten käy biopankkitoiminnan ja tutkimustoiminnan muutenkin, jos SOTE pirstoo erikoissairaanhoidon erillisiin yksiköihin. Riskit ovat suuret, Carpén pohtii.

Toinen tärkeä tekijä on ajan tasalla oleva lainsäädäntö, joka tekee mahdolliseksi yhdistää biopankeissa olevat potilasnäytteet ja terveystiedon toisiinsa eettisesti ja juridisesti kestävällä tavalla. Kolmas tärkeä tekijä on väestön luottamus terveydenhuoltoon ja biopankkitoimijoihin sekä yleisesti myönteinen suhtautuminen tutkimukseen.

Prosessin pullonkaula

Sairaalabiopankkien peruspääoma muodostuu patologian diagnostiikkaan vuosien kuluessa kerätyistä kudosnäytteistä. Esimerkiksi Helsingin Biopankkiin siirretään noin miljoonan ihmisen näytteet, jotka on koottu vuodesta 1982 alkaen. Biopankkilain mukaan vanhat näytekokoelmat voidaan siirtää biopankkeihin yleisen ilmoituksen perusteella. Luovuttaja voi halutessaan kieltää siirron; kieltoja on kuitenkin tullut hyvin vähän.

Vanhojen näytteiden tutkimuskäyttö on kuitenkin rajallista. – Siksi on erittäin tärkeää saada uusien näytteiden kerääminen kunnolla käyntiin, Carpén korostaa.

Tässä onkin biopankkien kriittinen kohta. Periaatteessa näytteen luovuttaminen sairaalabiopankkiin on yksinkertaista: kun potilaalta otetaan hänen hoitoonsa liittyviä näytteitä – tavallisimmin verinäyte – samalla otetaan näyte biopankkiin. Ei ylimääräistä vaivaa potilaalle eikä paljon näytteenottajallekaan.

Laki kuitenkin edellyttää luovuttajan ’tietoista suostumusta’ näytteen tallettamiseksi biopankkiin. Ei riitä, että luovuttajalle lykätään suostumuslomake eteen ja pyydetään allekirjoitusta, vaan hänelle on ensin tarjottava riittävästi tietoa siitä, mihin hän suostuu ja mitä se merkitsee, ja on myös varmistettava että hän ymmärtää saamansa informaation.

– Infolomakkeessa on neljä sivua tekstiä, huokaa Carpén. – Kuinka moni potilas lyhyellä sairaala- tai laboratoriokäynnillä jaksaa perehtyä sellaiseen tekstiin? Ja miten tällainen melkoisesti aikaa vievä suostumuksen pyyntö pystytään upottamaan osaksi sairaalan ja laboratorion toimintaa? Tämä kohta prosessissa kaipaa vielä hiomista.

Sinänsä Carpén pitää potilaiden informoimista ja tietoista suostumusta hyvänä pohjana sairaalabiopankin toiminnalle: se lisää kansalaisten tietoisuutta toiminnasta ja sen merkityksestä.

– Lainsäätäjä olisi voinut ottaa tähän myös samankaltaisen lähestymistavan kuin elinsiirroissa nykyään on: näytteen saisi tallettaa ellei potilas sitä erikseen kiellä. Tanskassa on valittu tämä toimintamalli. En sitten tiedä, olisiko se parempi.

Bisnestä terveystiedolla?

Suomen biopankkilain mukaan näytteitä voidaan käyttää akateemiseen tutkimukseen, terveyden edistämiseen ja tutkimus- ja tuotekehitystoimintaan. Tutkimuksen ja terveyden edistämisen moni hyväksyy mukisematta, mutta tuotekehitys pistää nikottelemaan. Myydäänkö minun geeni- ja sairaustietoni yrityksille? Ulkomaille? Tekeekö joku bisnestä minun kudoksillani?

– Biopankkien yhteistyöstä yritysten kanssa on keskusteltu, ja siitä on erilaisia näkemyksiä. Itse ajattelen näin: yliopistot ja sairaalat eivät ilman yritysyhteistyötä pysty kehittämään uutta diagnostiikkaa ja uusia lääkkeitä. Siksi on järkevää hyödyntää tässä yhteistyössä myös biopankkeja ja avata näin uusia mahdollisuuksia kotimaiselle yritystoiminnalle. Yritysyhteistyön kautta voimme myös kattaa toiminnan kustannuksia, mikä ei ole ollenkaan vähäarvoinen asia, Carpén perustelee.

Kuinka tuottoisaa tällainen yritysyhteistyö sitten voisi olla?

– No, jos haetaan osviittaa tällaisesta ulkomaisesta tapauksesta: lääkeyhtiö osti geenitutkimuksia tekevältä yritykseltä 2 000 potilaan geenitiedon 60 miljoonalla dollarilla. Kyllä tässä on aika isot mahdollisuudet, Carpén sanoo. – Onhan se hölmöä, jos lähetämme ilmaiseksi ulkomaille tutkimusnäytteitä ja siellä toiset tekevät niillä bisnestä. Tätä nimittäin joka tapauksessa tehdään, olemme me siinä mukana tai emme.

Carpén muistuttaa, että biopankeista peräisin olevasta aineistosta saatu tieto – syntyipä se akateemisessa tutkimuksessa tai yritystoiminnassa – on aina lopulta palautettava takaisin biopankkiin ja muidenkin käytettäväksi.

Biopankit eivät paljasta luovuttajien henkilötietoja. Kaikki näytteet koodataan ja luovutetaan tutkimuskäyttöön koodattuina. Koodi puretaan vain jos luovuttajan tärkeä etu sitä vaatii – jos esimerkiksi havaitaan, että hänellä on vakava sairaus, johon hän tarvitsee hoitoa. 

– Suostumuslomakkeessa on myös kohta, jossa kysytään saako luovuttajaan ottaa yhteyttä, jos käy ilmi, että hän soveltuisi johonkin lääketutkimukseen tai jos häneltä halutaan lisää näytteitä. Jos luovuttaja on vastannut tähän myöntävästi, koodi voidaan tarvittaessa purkaa yhteydenottoa varten.

Ei mikään akateeminen harjoitus

– Meidän biopankkitoimintamme ei ole mikään akateeminen harjoitus, vaan olemme luomassa infrastruktuuria, joka nopeuttaa ratkaisevan paljon tiedon siirtymistä perustutkimuksesta ja niveltävästä tutkimuksesta potilashoitoon ja joka auttaa kehittämään paljon puhuttua yksilöllistä sairauksien hoitoa, Carpén sanoo.

Biopankkitoiminnan kulmakivi on monipuolisen biologisen tiedon – ei ainoastaan geenitiedon – yhdistäminen muuhun terveystietoon. Tämä avaa paljon laajemman näköalan sairauksien syihin ja mekanismeihin kuin muuten on mahdollista.  – Geenitiedon tärkeyttä hehkutetaan paljon, mutta vain noin 30 prosenttia sairastumisalttiuksistamme johtuu geeneistä, Carpén muistuttaa.

Biopankki edistää myös sairauksien ehkäisyä. Näytteiden ja kliinisen tiedon perusteella voidaan tunnistaa potilaat, joilla on erityinen riski johonkin sairauteen, järjestää seurantaa, tarjota ehkäisevää hoitoa ja päästä ajoissa kiinni sairauteen.

Lue lisää aiheesta: Terveys