Koronapandemian vaikutukset maaseudun ja kaupungin väliseen muuttoliikkeeseen Suomessa, Japanissa ja Etelä-Koreassa 23.11.2021

Tutkijat ja aluekehittäjät esittävät tuoreimpia näkemyksiä koronapandemian vaikutuksista maiden sisäiseen muuttoliikkeeseen verkkoseminaarissa, jonka Ruralia järjestää yhdessä Hirosakin yliopiston sekä Siirtolaisuusinstituutin kanssa.

Aika: tiistai 23.11.2021 klo 9.00 - 12.30

Ohjelma (pdf)

Seminaarin ensimmäisessä osiossa pureudutaan kysymykseen siitä, onko pandemia todella hidastanut väestön keskittymistä suurimpiin kaupunkeihin laajassa mitassa, vai onko kyseessä enemmänkin ohimenevästä ilmiöstä? Aihepiiristä kuullaan puheenvuorot mm. professori Young-Jun Leeltä, väitöskirjatutkija Urszula Ala-Karvialta, professori Sang-woo Parkilta sekä erikoistutkija Mika Rauniolta kollegoineen.

Seminaarin toisessa osiossa ääneen pääsevät aluekehittäjät. Kehittämisjohtaja Erkki Välimäki Seinäjoen kaupungilta ja Mitsuaki Hasegawa Aomorin prefektuurista kertovat pandemian vaikutuksista omien alueidensa kehitykseen.

Päivän päätteeksi viranomaiset ja tutkijat pohtivat yhteisessä paneelissa, kuinka metropolialueiden ulkopuoliset kaupunkiseudut ja maakunnat voisivat vahvistaa asemiaan maiden sisäisessä muuttoliikkeessä myös koronapandemian jälkeen.

Ilmoittautuminen

Ilmoittaudu tilaisuuteen tästä viimeistään 22.11.2021. Ilmoittautuneille lähetetään osallistumislinkki ennen tapahtumaa.

Lisätiedot

Aapo Jumppanen
aapo.jumppanen@helsinki.fi
p. 0504151152