Syöpäsolu on paha ja ovela. Se hämää elimistön puolustusjärjestelmän, kasvattaa joukoittain kaltaisiaan, vaatii elintilaa, tunkeutuu ja tuhoaa.
Miksi syövästä niin usein puhutaan kuin se olisi elävä, itsenäinen olento? – Siksi että se tuntuu sellaiselta, sanoo syöpätutkija Juha Klefström. Klefström arvelee, että moni tutkija hänenkin ryhmässään ajattelee syövän jonkinlaisena voitettavissa olevana hirviönä, jota vastaan he taistelevat. – Yritämme löytää hirviön heikot kohdat ja iskeä niihin.
Syövällä tuntuu olevan oma persoonallisuus ja oma tahto. Se on röyhkeä kapinallinen, joka ei piittaa elimistössä vallitsevista säännöistä. Se on myös ovela soluttautuja, joka pystyy hämäämään kehon immuunipuolustusjärjestelmän.
– Elimistö yrittää ensin puolustautua syöpäsoluja vastaan, mutta niiden lisääntyessä se harhautuu uskomaan, että tässä on kehittymässä uusi elämä, jota sen kuuluu suojella ja helliä, Klefström pohtii. Niinpä elimistö alkaa tukea syövän kasvua, kasvattaa sille verisuonia, ruokkii sitä, puolustaa sitä ulkopuolelta tulevia hyökkäyksiä vastaan. – Se on vähän kuin paha sikiö!
Syövällä on kiihkeä tarve pysyä hengissä ja kasvaa, vaikka sillä ei olekaan mitään todellista päämäärää. Yksi osoitus syöpäsolujen huikeasta kyvystä pysyä hengissä on lukemattomissa tutkimuslaboratorioissa käytössä olevat tuhannet HeLa-solut: solulinja, joka on peräisin yhden ainoan vuonna 1951 kuolleen naisen, Henrietta Lacksin, syöpäkasvaimesta.
Syöpä on sitkeä, mutta niin ovat sitä vastaan taistelevat tutkijatkin. Yhä useammat taistelut päätyvät syövän tappioon. Ehkä jonakin päivänä voitetaan koko sota.
30.1.2023 Poistettu toimimaton linkki