Liisa Ihmemaailmoissa – digiloikka opettajankoulutuksessa

Opettajankoulutuksen Kuvailmaisun-opintojaksolla digiloikattiin tänä syksynä pitkälle. Liisa Ihmemaassa -fantasiasatu toimi yhteisenä teemana ja innoittajana 16 opiskelijan ryhmälle, joka perehtyi monipuolisesti erilaisiin kuvataiteen ilmaisukeinoihin ja harjoitteli erityisesti digitaalisuuden ja perinteisten menetelmien luovaa yhdistämistä. Ryhmän tuotokset ovat esillä Oppimiskeskus Minervan aulassa 8.12.2017 asti.

Digiloikka virtuaalimaailmoihin

Kasvatustieteellisen tiedekunnan digiloikkarahoituksella on hankittu opetus- ja opiskelukäyttöön tarkoitettu HTC VIVE VR (Virtual Reality) -laitteisto, joka mahdollistaa paitsi VR-maailmoihin tutustumisen myös omien maailmojen tuottamisen esimerkiksi Googlen Tilt Brush -alustalla. Opiskelijat loivat Kuvailmaisun-kurssilla ryhmittäin opettajansa, yliopistonlehtori Martina Paatela-Niemisen ja opetusteknologiakoordinaattori Mikko Halosen ohjauksessa viisi erilaista maailmaa, joiden tekemisessä yhdistettiin piirtämistä ja maalaamista VR-tilassa, 3D-objektien rakentamista digitaalisesti sekä reaalimaailman esineiden tuontia digimaailmaan valokuvaamalla ja photogrammetry-tekniikalla. Oheisella videolla pääset tutustumaan näihin Liisan Ihmemaailmoihin.

Taiteen tekeminen Virtual Reality -laitteilla antoisa oppimismatka

Vaikka digitaaliset ilmaisumenetelmät ja niiden kehitys ovat Martina Paatela-Niemiselle tuttuja jo viime vuosituhannen puolelta, pitää hän tämänkertaista hyppäystä virtuaalimaailmaan erityisen merkittävänä ja innostavana.

– On mielenkiintoista olla taideteoksessa sisällä, skaalata työ suureen kokoon ja kulkea siveltimenjälkien läpi tai teleportata itsensä työn ulkopuoliseen virtuaaliseen avaruuteen, joka tarjoaa loputtoman tilan taiteelliselle ilmaisulle. Virtuaalinen tila joustaa eri medioitten- ja laajasti ymmärrettävien tekstien välisesti ja laajentaa visuaalista ajattelua, kuvailee Paatela-Nieminen uusien menetelmien mahdollisuuksia.

Liisa Ihmemaailmoissa -näyttely

Virtuaalimaailmojen lisäksi opiskelijat tuottivat opintojaksolla myös perinteisempiä taideteoksia. Näiden tuottamisessa digitaalisuutta hyödynnettiin kaikissa vaiheissa ja kaksisuuntaisesti. Esimerkiksi akryylimaalauksen pohjana toimi tabletilla piirretty digitaalinen luonnos ja grafiikanvedoksesta skannatun kuvan päälle liitettiin digitaalisesti tekstiä ja valokuvia.

Opiskelijat somettivat

Koska elämä ilman somea olisi turhaa, niin opiskelijat perustivat myös oman Instagram-tilin, jonne tallennettiin opintojakson aikana kuvia ja videoita sekä tuotetuista taideteoksista että niiden luomisprosessista.

Miten taidekasvatuksen digitalisoituminen viedään kouluihin?

Mikko Halosen mukaan kouluissa on jo aika hyvin digitekniikkaa käytettävissä. Nyt uusille välineille olisi tärkeää löytää lisää hyviä opetusta ja oppimista tukevia käyttötapoja, jotka toisivat tekemiseen oikeasti uusia mahdollisuuksia. VR-tekniikalle luontevia käyttökohteita taidekasvatuksen ohella ovat ainakin sekä teknisen- että tekstiilikäsityön opetus. Näihin aineisiin erikoistuvien opettajaopiskelijoiden olisi hyvä päästä tutustumaan uusimpiin menetelmiin ja harjaantua niiden opetuskäytössä jo opiskeluaikana. Kaikille opiskelijoille pyritään tarjoamaan jo perusopinnoissa maistiaisia hyväksi todetuista tekniikoista.  Varsinkin kuvataiteen opetuksessa tiedekunnassa on jo varsin pitkät perinteet erityisesti mobiililaitteiden käytöstä esimerkiksi animaatioiden ja lyhytelokuvien teossa sekä e-portfolioissa, jotka esittelevät opiskelijoiden prosesseja ja tuotoksia erilaisissa somen applikaatioissa.

Uusimmat tekniikat testataan ja ajetaan sisään yleensä pienemmällä erikoistujien joukolla. VR-tekniikan opetuskäyttö on ottamassa vasta ensimmäisiä askeliaan ja osaamisen laajempi levittäminen onkin vielä melkoinen haaste. Taidekasvatuskurssin opiskelijoilla onkin edessään tärkeä tehtävä eli opettaa digivälineiden, esimerkiksi Tilt Brushin, käyttöä myös niille opiskelijoille, jotka eivät erikoistu taidekasvatukseen.

Mitä seuraavaksi?

Seuraavilla kuvataiteen didaktiikan perusopintokokonaisuuden opintojaksoilla opiskelijat soveltavat digitaalisuutta intertekstuaaliseen taiteen tutkimukseen ja lyhytelokuvaan. Opiskelijat perehtyvät myös 360-kuvaukseen, jossa tutkivat valitsemaansa paikkaa ensisijaisesti lokaalisti, mutta myös kulttuurienvälisesti, yhteistyössä yhdysvaltalaisten ja taiwanilaisten opiskelijoiden kanssa. Lisäksi tutustutaan 3D-suunnitteluun ja -tulostamiseen. Lopuksi kehitetään Tilt-brush -opetuskokeilu, johon voidaan opiskelijoiden halutessa yhdistää vielä lisättyä todellisuutta, jonka tuottamista on opiskeltu aikaisempina vuosina.

Lue lisää aiheesta: Opetus ja opiskelu