Maikki Friberg -palkinto jaetaan vuosittain ansiokkaasta toiminnasta tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Helsingin yliopistossa. Kaikki yliopistoyhteisön jäsenet voivat tehdä ehdotuksia palkinnon saajasta.
Vuonna 2020 palkinto myönnetään Students of Colour ry -opiskelijajärjestölle sekä Liisa Niemiselle.
Niemiselle palkinto oli jonkinmoinen yllätys.
– Kun tieto tuli sähköpostilla, tarkistin monta kertaa, että viesti on todellakin tarkoitettu minulle eikä ole mennyt väärälle henkilölle. Palkinto tuli iloisena yllätyksenä, sillä muistaakseni palkinto ei ole koskaan aikaisemmin tullut oikeustieteelliseen tiedekuntaan, Liisa Nieminen sanoo.
Palkintoperustelussa todetaan, että Nieminen on asiantuntevana juristina omistautunut opastamaan yliopiston eri toimijoita tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutumisessa ja tutkijana tuottanut jatkuvasti uutta tietoa tasa-arvosta ja yhdenvertaisuudesta. Nieminen on myös toteuttanut tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta käytännössä kääntämällä tieteellisen asiantuntemuksensa oikeudellisiksi toimintaohjeiksi.
Naisen euro edelleenkin ongelmana
Liisa Niemisen mielestä yhteiskuntamme suurimmat tasa-arvo-ongelmat liittyvät työelämään.
– Edelleenkin suurimpana ongelmana on naisen euro. Sehän johtuu siitä, että työmarkkinat ovat eriytyneet niin selkeästi miesten ja naisten hommiin. Naisten työt on huonommin palkattu, ja tähän perusongelmaan on hyvin vaikea puuttua lainsäädännöllä, vaikka laissa edellytetäänkin, että palkkatasa-arvoa tulee edistää.
Tutkijana Nieminen on tarkastellut myös ikää tasa-arvokysymyksenä. Ikääntyneiden asemasta työelämässä on jälleen keskusteltu hiljattain esimerkiksi hallituksen budjettiriihessä.
– Nythän puhutaan jatkuvasti siitä, että yli 50-vuotiaiden on todella vaikea työllistyä, jos he jäävät työttömäksi. Sekä vanhoja että nuoria syrjitään, ja välillä pitää oikein pohtia, missä iässä sitä oikein on työelämään sopiva.
Laki ja mielipiteet sotkeutuvat
Nieminen hämmästelee yleistä suhtautumista tasa-arvolainsäädäntöön. Jopa juristit ja tutkijat sotkevat mukaan henkilökohtaisia mielipiteitä ja arvoja, kun esimerkiksi tulkitaan lakia naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta.
– Meillä on Suomessa tasa-arvolaki, joka on mielestäni paljon edistyksellisempi kuin ihmisten asenteet näissä kysymyksissä. Kun tasa-arvolaista puhutaan, monet hukkaavat juristin roolinsa ja takertuvat perinteisiin rooleihin. Jostain syystä ei ymmärretä, että tasa-arvolaki on kuin mikä tahansa laki eikä mikään mielipidekysymys, Nieminen sanoo.
Nieminen korostaa, että suomalainen lainsäädäntö edellyttää tosiasiallista tasa-arvoa. Se puolestaan edellyttää tosiasiallisia toimia, ei vain päätöksiä tai hyvältä kuulostavia lausuntoja.
– Ei riitä, että tehdään suunnitelmia siitä, kuinka edistetään tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta. Laki edellyttää nimenomaan aktiivisia toimenpiteitä, joilla edistetään tasa-arvoa, sillä se ei edisty itsestään.
Nieminen on tutkijana perehtynyt myös positiiviseen erityiskohteluun. Se on monille, jos mahdollista, vielä arkaluonteisempi kysymys, ja esimerkiksi rekrytoinneissa useimmat organisaatiot kaihtavat tämän mahdollisuuden käyttämistä.
– Yleensä katsotaan, että toinen hakija on selvästi pätevämpi, koska ei haluta käyttää tätä mahdollisuutta. Jostain syystä positiivisella erityiskohtelulla on hyvin negatiivinen leima, vaikka minun mielestäni se on puhdasta juridiikkaa.
Tutkija voi vaikuttaa
Liisa Niemisellä on takanaan pitkä ja monipuolinen ura Helsingin yliopistossa. Hän aloitti tutkijantyön 1980-luvulla ja on työskennellyt yliopistossa monissa eri tehtävissä, muun muassa valtiosääntöoikeuden professorina. Nieminen on myös työskennellyt kolmen vuoden ajan juristina eduskunnan oikeusasiamiehen kansliassa.
Tutkijana Niemisen erityisosaamisaloja ovat valtiosääntöoikeus, eurooppaoikeus, yleensäkin perus- ja ihmisoikeudet.
Nieminen uskoo voivansa edistää tasa-arvoa ja muita tärkeitä kysymyksiä hyvin konkreettisesti juuri tutkijana osallistumalla lainvalmistelutyöhön asiantuntijan ominaisuudessa. Hän on toiminut myös valtioneuvoston nimeämän yhdenvertaisuus- ja tasa-arvolautakunnan jäsenenä.
– Oikeustieteen tutkijat, minä mukaan lukien, ovat usein mukana lainvalmistelussa ja eduskunnassa kuultavana tässä yhteydessä. Esimerkiksi lasten oikeuksiin liittyvissä kysymyksissä olen ollut kuultavana todella monta kertaa ja sitä kautta pystynyt vaikuttamaan moneen uudistukseen.