Kemian opinnot antavat hyvät eväät työelämään

Lääketeollisuudessa työskentelevän Mai Tranin mukaan kemiassa viehättää sen monipuolisuus.

– Laboratoriossa teoria muuttui käytännöksi. Siellä pääsi itse tekemään ja näkemään, kun silmien edessä tapahtui kemiallinen reaktio ja liuoksen väri tai olomuoto muuttui, lääkeyhtiö Orionissa kehityskemistinä työskentelevä Mai Tran kuvailee menneiden kemian opintojensa jännimpiä hetkiä.

Tran valmistui Helsingin yliopistosta kesällä 2015 pääaineenaan orgaaninen kemia.

Hänelle kemian opinnot eivät olleet itsestään selvä valinta. Tranin ykkösvaihtoehto olisi ollut hammaslääketieteen opinnot, mutta pääsykokeissa ei onnistanut. Sen sijaan kemiaa hän pääsi opiskelemaan suoraan ylioppilastodistuksen kemian eximialla.

– Ensimmäisenä opiskeluvuonna valmistauduin opintojen ohella lääkiksen pääsykokeisiin, mutta huomasin jossain vaiheessa, että lääkis ei olekaan minua varten. Kemia olikin se minun juttuni. En mennyt lääkiksen pääsykokeisiin enää toista kertaa, Tran selittää.

Laskuharjoituksia ja laboratoriotyöskentelyä

Lukiossa kemia oli Tranille helppoa, hyvien arvosanojen eteen ei tarvinnut ponnistella. Kemian looginen luonne sopi Tranille.

– Yliopistossa opiskelu oli paljon omatoimisempaa kuin lukiossa. Piti itse huolehtia omasta oppimisestaan ja siitä, että käy luennoilla. Yliopistossa ei ole lukion tavoin läsnäolopakkoa. Suuri ero lukioon oli myös opintojen vaativuudessa. Yliopistossa kemiaan paneudutaan paljon syvällisemmin, Tran selittää.

Tranin päivät täyttyivät ensimmäisinä opiskeluvuosina luennoista, muistiinpanoista ja tenteistä sekä laskuharjoituksista ja laboratoriotyöskentelystä. Maisterivaiheen opinnoissa oli alkuvaihetta enemmän itsenäistä laboratorio- ja pienryhmätyöskentelyä.

– Ystävystyin heti opintojen alussa kolmen muun kemistin kanssa. Opiskelimme yhdessä ja sparrasimme toisiamme. Tuo ystävyys on jatkunut opintojen jälkeenkin.

Sivuaineikseen Tran valitsi fysiikan ja farmasian.

– Fysiikan valitsin, koska se tukee kemiaa ja olin muutenkin hyvä siinä. Farmasiaa taas puolsi se, että olin hyvin kiinnostunut lääketutkimuksesta ja lääketeollisuudesta.

Maisterivaiheessa Tran erikoistui orgaaniseen kemiaan, joka on niin orgaanisten yhdisteiden valmistamista eli syntetiikkaa kuin orgaanisten yhdisteiden ominaisuuksien ja pitoisuuksien tutkimista eli analytiikkaa.

Pro gradu tutkielmansa Tran teki tilaustyönä lääkeyhtiö Orionille. Siinä hän tutki erään synteesimenetelmän optimointia. Reaktion avulla voi syntetisoida erilaisia molekyyleja.

– Tutkielman teko oli erittäin opettavaista ja siinä sai hyvän kuvan tutkijan työstä. Tutkielman valmistumisen jälkeen sain pienen korvauksen tehdystä työstä, Tran kertoo.

Kesätöiden kautta työuralle

Heti toisen vuoden opiskelijana Tran sai kesätöitä omalta alaltaan. Hän oli Orionilla mukana tutkimusprojektissa, jossa hän syntetisoi erilaisia orgaanisia yhdisteitä.

– Työskentelin kesät Orionilla valmistumiseeni asti. Mitä pidemmälle opinnoissa etenin, sitä enemmän sain vastuutakin.

Samassa lääkeyhtiössä Tran työskentelee edelleen reilu kuusi vuotta valmistumisensa jälkeen. Isossa yhtiössä on riittänyt erilaisia tehtäviä ja työ on ollut vaihtelevaa.

Vuosien mittaan Tran on ahertanut laadunvalvonnassa tiiminvetäjänä ja asiantuntijana sekä kehityskemistinä tuotteen elinkaaren hallinnan parissa. Jälkimmäisessä hän teki muun muassa lääkevalmisteiden säilyvyystutkimuksia ja laati viranomaisia varten tarvittavia dokumentteja.

Nyt hän työskentelee menetelmänkehityskeskuksessa kehityskemistinä.

– Työni on todella mielenkiintoista ja monipuolista. Kehitän uusia ja parannan vanhoja analyysimenetelmiä ja ratkaisen niihin liittyviä ongelmia. Työskentelen erilaisten lääkevalmisteiden ja analyysitekniikoiden parissa. Opin jatkuvasti uutta, Tran kertoo.

Kemian opinnot ovat Tranin mukaan antaneet hyvät valmiudet työelämään, mutta lopulta käytännön työn oppii kuitenkin vasta tekemällä.

Tranin opiskelukollegat ovat työllistyneet muun muassa eri teollisuuden aloille, tulliin, sairaaloihin, tutkimuslaitoksiin, kirjankustantamoihin, opettajiksi, tutkijoiksi… Kemiaa on kaikkialla pesuaineista älypuhelimiin ja tekstiileihin.

– Kemia avaa valtavasti mahdollisuuksia. Opiskeluaikana en oikein edes ymmärtänyt, miten monenlaisissa työpaikoissa kemistejä tarvitaan, Tran sanoo.

Tulevaisuudessa hän aikoo itse paneutua kemiaan vielä syvemmin ja laajemmin. Yliopisto-opintojen ja reilun kuuden vuoden työuran jälkeen riittää vielä paljon opittavaa.

– Lääketeollisuudessa työskentely on erittäin mielenkiintoista, mutta joskus olen miettinyt, että voisihan sitä vielä loikata jollekin aivan uudelle kemian alalle. Vaihtoehtoja riittää.

Kemian kandiohjelma

Kun tarvitaan uusia materiaaleja, aineiden ominaisuuksien tutkimusta ja valmistusmenetelmien kehittämistä, aineiden erottamista ja tunnistamista, puhdistusmenetelmiä ja laadunvalvontaa, tarvitaan kemistejä.

Kemianteollisuus on Suomen merkittävimpiä teollisuusaloja, ja alan osaamista vaaditaan monissa eri yhteyksissä - lääkeaineista aurinkokennoihin ja mikroelektroniikan materiaaleihin, ympäristötutkimuksesta biomateriaalien kehittämiseen.

Kemian kandiohjelmasta voi hakeutua seuraaviin maisteriohjelmiin:

  • Master's Programme in Chemistry and Molecular Sciences
  • Master's Programme in Materials Research
  • Master's Programme in Atmospheric Sciences
  • Master's Programme in Theoretical and Computational Methods