Tiedekasvatusta kehittäneet opettajat löysivät uusia, innostavia tapoja opettaa luonnontieteitä

LUMA2020-ohjelmassa sadat opettajat varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin kehittivät uusia ratkaisuja ja pedagogisia malleja innostavaan matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian oppimiseen.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman LUMA2020-ohjelman toteutti LUMA-keskus Suomi ja sen 11 yliopistoa ja 13 keskusta vuosina 2019–2020. Ohjelman loppuraportti luovutettiin joulukuussa opetusministeri Li Anderssonille.

LUMA2020-ohjelman tavoite oli kehittää yhdessä uusimpaan tutkimustietoon perustuen uusia ratkaisuja ja pedagogisia malleja innostavaan matematiikan, luonnontieteiden ja teknologian opiskeluun varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle.

Ohjelman tuloksena syntyi uusia avauksia, materiaaleja ja yhteisöllisiä toimintamalleja koulujen, yliopistojen ja elinkeinoelämän välille ja tukemaan opetussuunnitelman perusteiden toteutusta. Ohjelmassa syntyi myös uusia, yhteisöllisiä virtuaalisia toimintamalleja, kuten opettajien työpajoja, virtuaalisia tiedekerhoja ja -leirejä sekä luonnontieteet yhteiskunnassa -osuus elinkeinoelämän kanssa.

Kaikki ohjelmassa tuotetut materiaalit on koottu ohjelman verkkosivuille. Materiaaleista koostettiin myös kaikille avoimia jatkuvan oppimisen verkkokursseja, jotka ovat auki koko vuoden 2021.

Innosti kokeilemaan uutta

Oppimisyhteisöt työskentelivät ohjelmassa neljän teeman alla: Kestävä kehitys (mm. ilmastonmuutos, kiertotalous), Matematiikka ympärillämme (mm. taide, talous ja tilastot), Teknologia ympärillämme (mm. liikkuva laite, tekoäly, robotiikka) ja Minun LUMAni (vapaavalintainen teema, joka linkittyy luonnontieteisiin).

– Erityisesti yhdessä kehitetyt virtuaaliset materiaalit ja toimintamallit lisäävät tasa-arvoista tiedekasvatusta. Myös yhteistyö elinkeinoelämän kanssa oli antoisaa, ja loimme uusia materiaaleja sekä toimintatapoja, kertoo LUMA2020-ohjelman johtaja, tiedekasvatuksen professori Maija Aksela Helsingin yliopistosta.

Ohjelman päätavoitteet saavutettiin nopeasta aikataulusta sekä vallitsevista poikkeusolosuhteista huolimatta hyvin.

Ohjelmaan osallistuneet opettajat arvioivat, että ohjelma onnistui tarjoamaan työkaluja esimerkiksi projektioppimisen, laaja-alaisen oppimisen ja oppivan yhteisön tueksi. Ohjelma innosti opettajia kokeilemaan uusia ideoita. Se myös lisäsi yhteistyötä toisten opettajien ja oppilaiden välillä sekä paikallisten LUMA-keskusten kanssa.

Opettajat kokivat myös, että ohjelma itsessään kehitti heidän osaamistaan ja lisäsi sekä opettajien että oppilaiden kiinnostusta luonnontieteitä kohtaan. Yli kaksi kolmasosaa opettajista vastasi, että he osallistuisivat vastaavanlaisiin ohjelmiin uudestaan myös tulevaisuudessa.

Lue lisää:

Lisätietoa LUMA2020-ohjelmasta
Tutustu LUMA 2020-ohjelman loppuraportteihin

Lisätiedot:

LUMA2020-ohjelma
  • Opetus- ja kulttuuriministeriö rahoitti LUMA2020-ohjelmaa 2,8 miljoonalla eurolla.
  • Ohjelman toteutti LUMA-keskus Suomi ja sen 11 yliopistoa ja 13 keskusta vuosina 2019–2020.
  • LUMA2020-ohjelmaan osallistui 81 asiantuntijaa 11 korkeakoulusta. Mukana oli 160 oppimisyhteisöä, johon kuului päiväkoteja, peruskouluja, lukioita, ammattioppilaitoksia ja harrastekouluja.
  • Ohjelma sisälsi 381 tapahtumaa, kuten korkeakouluissa, kouluissa ja päiväkodeissa järjestettyjä opintokäyntejä, täydennyskoulutuksia ja tapaamisia sekä verkkotapaamisia.
  • Keväällä 2020 ohjelma muokattiin täysin virtuaaliseksi koronaviruspandemian vuoksi, ja suurin osa tapahtumista onnistuttiin järjestämään pandemiasta huolimatta.