Josefina Nelimarkan teos "Definitely Vortex" Helsingin yliopistolle

Taiteilija Josefina Nelimarkka on lahjoittanut ilmahiukkasten liikettä kuvaavan taideteoksen Ilmakehätieteiden keskus INARille.

Teos on ripustettu Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella Physicum-rakennukseen, ja se esiteltiin yleisölle tiistaina 11.9.2018. Samalla julkistettiin puhelimen kautta käytettävä interaktiivinen teos, jossa näkyvät Hyytiälän tutkimuslaitoksessa mitattavat ilmahiukkaset reaaliaikaisesti.

Ilma on ollut Nelimarkan taiteellisen työn innoittajana jo pitkään, häntä kiinnostavat ilman näkymättömyys ja muutos.

– Ilma ei pysy koskaan paikoillaan, ja siksi haluan kertoa ilmasta jatkuvan muutoksen avulla, sanoo Nelimarkka.

Alkuvuodesta 2018 taiteilija otti yhteyttä professori Markku Kulmalaan. Tutustuminen ilmakehätutkimukseen oli käänteentekevä.

– Opin, kuinka hiukkaset muodostuvat, miten ne kasvavat ja vaikuttavat ilmastoon, kertoo Nelimarkka.

Keskittymällä yhteen pieneen ilmahiukkaseen voi avata isoa todellisuutta, sanoo Josefina Nelimarkka.

Hyytiälän tutkimusasemalla taiteilija kiipesi mittaustorniin, jossa otettiin ilmanäytteitä. Hänelle kerrottiin vortexeista, joiden sisällä hiukkaset muodostuvat.

– Minä ajattelin tätä ilmiötä, ja sitten syntyi maalaus, kertoo Josefina Nelimarkka. Työhuoneellaan hän loi märkiä prosesseja, joissa kerrosti pigmenttejä ja käytti lasihelmiä ja rinnasti oman maalausprosessinsa hiukkasvirtaukseen.

Helsingin yliopistomuseon kokoelmiin siirtynyt teos ”Definitely Vortex” on osa teossarjaa, joka oli keväällä 2018 esillä Helsingin taidemuseo HAMissa.

Maalausten lisäksi Nelimarkka tekee mediateoksia, joissa hänen materiaalinaan on mittalaitteiden keräämä data. Nyt julkistetun vuorovaikutteisen mobiilisovelluksen ensimmäinen versio on saamassa jatkoa.

– Tutkimusdataa on paljon, ja taide voi oppia lukemaan sitä. Minulle se tarkoittaa prosesseja, värejä ja teknologiaa, kuvailee Nelimarkka.

Nelimarkka painottaa, että kyse ei ole tieteen kuvittamisesta.

– Taide voi tuoda uusia näkökulmia ja kokemuksellisuuden kautta erilaista lähestymistä isoon ja vaikeasti hahmotettavaan asiaan, kuten ilmastonmuutokseen, hän toteaa.