Mitä tehdä polarisoitumiselle ja väkivaltaistuville asenteille?

Helsingin yliopisto, Anna Lindh -säätiön Suomen verkosto sekä Kulttuuri- ja uskontofoorumi FOKUS ry järjestävät paneelikeskustelun polarisoitumisesta ja väkivaltaistuvista asenteista.

Tervetuloa seuraamaan paneelikeskustelua streamina Tiedekulmasta maanantaina 8.2.2021 kello 17–19

Tapahtumassa käsitellään yhteiskunnallista polarisaatiota ja väkivaltaistuvia asenteita sekä keinoja niiden hillitsemiseksi. Polarisoituminen näkyy yhteiskunnassa muun muassa vastakkainasetteluina ja ”me ja muut” -ajatteluna, jotka luovat jakolinjoja ihmisten välille. Paneelissa pyritään vastaamaan siihen, mitä tavallinen kansalainen voisi osaltaan tehdä ilmiön leviämisen ehkäisemiseksi.

Paneelikeskusteluun osallistuvat presidentti Tarja Halonen, erikoistutkija Pasi Saukkonen, luokanopettaja ja järjestöaktivisti Mina Bahmanpour sekä tutkimuspäällikkö Shadia Rask.

Keskustelussa panelistit tarkastelevat ja pohtivat omaa suhdettaan polarisoitumiseen asiantuntijarooliensa ja kokemustensa kautta. Paneelin tarkoituksena on tehdä polarisaation ja väkivaltaistuvien asenteiden teemoista helpommin ymmärrettäviä sekä pohtia ruohonjuuritason toiminnan merkitystä polarisaation vastaisessa työssä.

Tule pohtimaan kanssamme yksilön vaikutusmahdollisuuksia.

Ohjelma

Paneelikeskustelun live stream -linkki >>

Paneelikeskustelun järjestävät