Viime vuosina resilienssi on noussut keskeiseksi käsitteeksi väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisemiseen liittyvissä keskusteluissa. Erityisen näkyvä käsitteestä on tullut nyt korona-aikana, poikkeuksellisten olosuhteiden vaatiessa joustavuutta, uusien ratkaisujen ja ajatusmallien käyttöönottoa sekä toiveikkuutta. Tässä kirjoituksessa pohditaan, mitä resilienssillä tarkoitetaan ja voidaanko sitä tietoisesti vahvistaa.

Mitä resilienssi on?

Resilienssillä tarkoitetaan henkistä kapasiteettia, jonka avulla ihminen pystyy, usein tiedostamattomasti, hyödyntämään niitä voimavaroja ja vahvuuksia, jotka ylläpitävät hänen hyvinvointiaan erilaisissa tilanteissa. Resilienssin merkitys nousee esille erityisesti yllättävissä ja vaikeissa tilanteissa, jotka haastavat ihmisen totutut toimintamallit ja ajatukset, kuten nyt, kun pieni virus on mullistanut arkirutiinit ympäri maailman. Resilienssi mahdollistaa sen, että ihminen ei mene rikki tai murru jokaisesta vastoinkäymisestä, vaan hän pystyy palautumaan kuormittavista tilanteista ja jatkamaan elämäänsä. Vaikeiden tilanteiden lisäksi resilienssi vaikuttaa kuitenkin myös laajemmin ihmisten elämän kehityskuluissa. Ihmisten erilaiset kyvyt tunnistaa ja hyödyntää omia voimavarojaan vaikuttavat niihin tulkintoihin, joita he erilaisista tilanteista muodostavat sekä niihin valintoihin, joita he elämässään tekevät. 

Miten resilienssi muodostuu?

Tutkimuksissa resilienssiä on lähestytty hyvin erilaisista näkökulmista. Psykologisessa tutkimuksessa on kiinnitetty paljon huomiota resilienssin taustalla vaikuttaviin geneettisiin tekijöihin sekä yksilön ja ympäristön välisen vuorovaikutussuhteen merkitykseen. Näiden perusteella on osoitettu, että resilienssin muodostumisen mahdollistavat sekä ihmisen sisäiset että ulkoiset resurssit, eli voimavarat. Sisäisillä resursseilla viitataan geneettisiin taipumuksiin, jotka antavat pohjan muun muassa ihmisten kognitiivisten ja sosiaalisten taitojen muodostumiselle. Ulkoisiin resursseihin kuuluvat puolestaan esimerkiksi perhe ja muut sosiaaliset suhteet, jotka vaikuttavat keskeisesti yksilön minäkuvan muodostumiseen. 

Sisäiset ja ulkoiset resurssit ovat siis vuorovaikutteisia ja keskeistä yksilön kehityksen kannalta onkin se, miten hyvin ne sopivat yhteen ja tukevat toisiaan. Yksilön luontaisten taipumusten sopiessa hyvin siihen ympäristöön, missä hän kasvaa ja elää, saa yksilö helpommin positiivisia kokemuksia itsestään ja omasta pystyvyydestään kuin tilanteessa, jossa yksilön taipumuksilla ja ympäristön odotusten ja vaatimusten välillä on voimakkaita ristiriitoja.  

Voidaanko resilienssiä kehittää?

Resilienssi ei ole pysyvä ominaisuus, vaan se syntyy ihmisen kyvyistä ja taidoista tunnistaa ja hyödyntää erilaisia sisäisiä ja ulkoisia voimavarojaan. Näin ollen resilienssiä on mahdollista vahvistaa läpi elämän. Yksi keskeinen tekijä resilienssin kehittymisessä on yksilön ja ympäristön välinen vuorovaikutus, koska yksilö luo käsitystä itsestään pitkälti suhteessa muihin ihmisiin. Tutkimusten mukaan onkin tärkeää pyrkiä löytämään keinoja purkaa ja ratkoa sellaisia tilanteita, joissa yksilön luontaiset taipumukset ovat voimakkaassa ristiriidassa ympäristön kanssa. Esimerkiksi lasten ja nuorten kohdalla vaikeudet sosiaalisessa kanssakäymisessä perheen, koulun tai vertaisten kanssa aiheuttavat usein kuormitusta sekä yksilölle itselleen että ympäristölle. Toimivaan vuorovaikutukseen pyrkiminen tällaisissa tilanteissa on tärkeää resilienssin kehittymiselle, koska hankalien tilanteiden ratkaiseminen mahdollistaa sen, että lapsi tai nuori saa kokemuksia siitä, että hän pystyy selviämään hankalista tilanteista. Positiiviset kokemukset auttavat ihmistä ylläpitämään hyvinvointia tilanteissa, jotka vaativat sopeutumista ja joustavuutta. Ympäristö, joka tukee yksilön omia taipumuksia kohdata ja päästä yli pettymyksistä tukee siis resilienssin kehittymistä paremmin kuin ympäristö, jossa yksilö jätetään yksin vaikeiden tilanteiden äärelle tai hänet yritetään sopeuttaa ympäristön vaatimuksiin väkisin. 

Resilienssi voi vahvistua vastoinkäymisistä selviämisen kautta, mutta sitä voidaan tukea myös ennakoivasti tukemalla yksilön taitoa tunnistaa ja hyödyntää niitä voimavaroja, jotka auttavat häntä ylläpitämään omaa hyvinvointiaan ja positiivista käsitystä itsestään erilaisissa tilanteissa. Erityisesti positiivisessa psykologiassa esille nousseet näkemykset yksilön vahvuuksien tunnistamisesta ja niiden kehittämisestä ovat keskeisiä resilienssin tukemisessa. Keskeisenä ajatuksena näissä on se, että oppiessaan tunnistamaan omat vahvuutensa ja toimintatapansa lapset ja nuoret vahvistavat omaa positiivista minäkuvaansa ja pystyvät säilyttämään itseluottamuksen ja itsenäisen ajattelun myös vastoinkäymisiä kohdatessaan. Resilienssin vahvistamisessa tärkeää ovat siis sekä tiedolliset kyvyt, joiden avulla ihminen voi käsitellä ajatuksiaan ja tunteitaan että positiiviset tunnekokemukset, jotka lisäävät yksilön luottamusta itseensä ja muihin ihmisiin. 

Miten resilienssi liittyy ekstremismin ennaltaehkäisyyn?

Viime vuosina resilienssi on noussut keskeiseksi käsitteeksi myös väkivaltaisen ekstremismin ennaltaehkäisemiseen liittyvissä keskusteluissa. Resilienssin näkeminen suojaavana tai ennaltaehkäisevänä tekijänä liittyy siihen, että tutkimusten mukaan yksi riskitekijä, joka lisää ihmisten todennäköisyyttä hakeutua ääriliikkeiden pariin, on erilaiset vaikeaksi ja kuormittaviksi koetut elämäntilanteet. Vaikeudet ja traumaattiset kokemukset heikentävät ihmisten perusturvallisuuden tunnetta ja koettelevat siten ihmisen kykyä uskoa itseensä ja elämänsä merkityksellisyyteen. Tällaisissa epävarmuuden kokemuksissa ääriliikkeiden tarjoamat selkeät näkemykset ja niiden tarjoama sosiaalinen tuki saattavat vaikuttaa houkuttelevilta ja turvallisuudentunnetta lisääviltä vaihtoehdoilta. Koska resilienssi auttaa ihmisiä sopeutumaan ja säilyttämään toimintakykynsä myös haastavissa tilanteissa, sen on ajateltu toimivan vastavoimana ääriliikkeiden edustamille, musta-valkoisille ja ehdottomille ajattelutyyleille. 

Edellä kuvattua yksiselitteistä näkemystä voidaan kuitenkin myös kritisoida, koska puhumalla resilienssistä ekstremismiltä tai väkivaltaisilta asenteilta suojaavana tekijänä tullaan tehneeksi pitkälle meneviä johtopäätöksiä resilienssin ja arvojen välisistä yhteyksistä. Ajattelemalla, että resilienssi suojaa joltain arvomaailmalta tai ajattelutavalta, tullaan samalla olettaneeksi, että resilienssi tukee jotain toista arvo- tai ajattelutyyliä. On kuitenkin tärkeä muistaa, että resilienssi ei ole arvokannanotto vaan yksilöllinen voimavara, joka voi saada monenlaisia muotoja. Toisinaan hakeutuminen ääriliikkeen pariin saattaakin kuvastaa nimenomaan yksilön kykyä selviytyä vaikeasta tilanteesta. Resilienssin ennaltaehkäisevän roolin voidaan siis katsoa perustuvan niihin kognitiivisiin ja sosiaalisiin kykyihin, jotka mahdollistavat esimerkiksi mielen joustavuuden ja itsenäisen ajattelun. Suoraviivaisia oletuksia siitä, että resilienssi itsessään olisi vastavoima ekstremistisille arvoille ja maailmankatsomuksille ei kuitenkaan voida tehdä.