Koululuokka vaikuttaa oppilaan oppimiseen

Oppilaan oppimistuloksiin vaikuttaa, millaisessa luokassa oppilas opiskelee. Tätä olettamusta tukevat Ninja Hienosen väitöstutkimuksen tulokset. Tutkimuksen mukaan oppimistuloksiin voivat vaikuttaa luokan koko ja se millaisia oppilaita luokassa opiskelee.
Ninja Hienonen

KM Ninja Hienonen

Tutkimuksessa luokan merkitystä tutkittiin luokkakoon ja luokanmuodostuksen näkökulmasta. Lisäksi tarkasteltiin erityistä tukea saavien oppilaiden oppimistuloksia suhteessa siihen, olivatko he yleisopetuksen luokilla vai erityisluokalla. Aineistona käytettiin laajoja oppilasaineistoja perusopetuksen ala- ja yläluokilta, joissa oppilaiden osaamista mitattiin erilaisilla päättelyä vaativilla oppimaan oppimisen tehtävillä. Lisäksi hyödynnettiin oppilaiden kouluarvosanoja sekä oppilaiden itsearvioimaa motivaatiota.

Tukea saavat oppilaat hyötyivät, kun samassa luokassa oli muitakin tukea saavia

Suomalaisessa koulutusjärjestelmässä oppilaiden saama tuki jaetaan kolmelle tasolle. Yleistä ja tehostettua tukea tarjotaan yleisopetuksen luokassa. Erityistä tukea saavien oppilaiden opetuksen toteutuspaikka vaihtelee yleisopetuksen ryhmästä erityiskoulun erityisryhmään ja opetus näissä ryhmissä voi olla koko- tai osa-aikaista.

Väitöstutkimuksen mukaan yleisopetuksen luokissa opiskelevat tehostettua ja erityistä tukea saavat oppilaat opiskelivat keskimäärin pienemmissä luokissa. Luokkakoolla ei kuitenkaan ollut suoraa yhteyttä oppilaiden suoriutumiseen osaamistehtävissä.

– ­­Tämä ei tarkoita, ettei oppilasmäärällä olisi merkitystä. Se voi kuitenkin tarkoittaa, että suurempi merkitys on sillä, millaisia oppilaita luokassa on, Hienonen kertoo.

Tukea saavat oppilaat näyttivät yleisopetuksen luokassa hyötyvän siitä, että samassa luokassa oli muitakin tukea saavia oppilaita.

– Tämä edellyttää, että tukea saavien oppilaiden määrä luokassa on sellainen, että tarvittava tuki pystytään järjestämään, Hienonen täsmentää.

Koulujen sisällä voi syntyä eritasoisia luokkia

Erityistä tukea saaneet oppilaat eivät eronneet osaamistehtävissä sen perusteella, opiskelivatko he pääsääntöisesti yleisopetuksen luokalla vai erityisluokissa. Erityisluokilla oppilailla oli kuitenkin korkeampia arvosanoja.

– Lisäksi oppilaiden oppimismotivaatiossa havaittiin eroja niin, että erityisluokissa opiskelevilla oppilailla oli korkeampi motivaatio menestyä opinnoissa hyvin ja saavuttaa hyviä arvosanoja, Hienonen täsmentää.

Oppilaat, jotka opiskelivat yhdessä tukea saavien oppilaiden kanssa, erosivat matalammalla lähtötasollaan osaamistehtävissä niiden luokkien oppilaista, joissa ei ollut tukea saavia oppilaita.

– Tulokset eivät kuitenkaan kerro siitä, että tukea saavilla oppilailla olisi negatiivinen vaikutus muihin oppilaisiin. Sen sijaan tulokset kertovat siitä, että koulujen sisällä oppilaita ryhmiteltäessä syntyy eritasoisia luokkia, mikä puolestaan kertoo koulujen tarpeesta hallita moninaista oppilasjoukkoa, tiivistää Hienonen.

Luokan vaikutuksesta oppilaan oppimiseen tarvitaan tietoa päätöksenteon tueksi

– Tutkimuksen perusteella voidaan todeta, että tukea saavien oppilaiden opetuspaikkaratkaisut koskettavat kaikkia oppilaita, toteaa Hienonen.

Mitään yksiselitteistä ratkaisua sille, millainen luokka erityistä tukea saavalla oppilaalle on paras, ei tämän tutkimuksen perusteella voida antaa.

– Selvää kuitenkin on, että luokalla ja luokan oppilaskokoonpanolla on merkitystä oppilaan opiskelulle, ja näistä seurauksista tarvitaan tietoa koulujen päätöksenteon tueksi, Hienonen summaa.

 

**

KM Ninja Hienonen väittelee perjantaina 25.9.2020 klo 12 erityispedagogiikan alaan liittyvällä tutkimuksellaan "Does class placement matter? - Students with special educational needs in regular and special classes".

Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Unioninkadun juhlasali 303, Unioninkatu 33. Väitöstä voi seurata myös etäyhteydellä Unitube-sivustolla.

Vastaväittäjänä toimii professori Mikko Aro, Jyväskylän yliopisto, ja kustoksena professori Markku Jahnukainen.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Kasvatustieteellisiä tutkimuksia. Väitöskirja on myös elektroninen julkaisu ja luettavissa E-thesis -palvelussa.

Väittelijän yhteystiedot:

Ninja Hienonen
050-3182195
ninja.hienonen@helsinki.fi

NH
Ninja
Hienonen
tohtorikoulutettava
Kasvatustieteiden osasto
Tieteenala Kasvatustieteet