Etäoppiminen, lasten ja nuorten hyvinvointi, digiloikka ja muita aiheita tuoreessa e-Erikassa

e-Erika on Helsingin yliopiston Koulutuksen arviointikeskus HEAn julkaisema, kaksi kertaa vuodessa ilmestyvä verkkolehti. e-Erika on kaikille avoin julkaisu, jossa käsitellään innostavasti ja yleistajuisesti kasvatukseen, opetukseen, koulutuksen arviointiin sekä opetukselliseen kuntoutukseen liittyviä tuoreita tutkimuksia ja selvityksiä.

Kevään tuoreessa numerossa ohjaava opettaja Johanna Sergejeff kertoo hankkeista, joiden tarkoituksena on tukea verkko-opetusta oppilailla, jotka eivät pysty osallistumaan oman lähikoulunsa opetukseen. Professori Risto Hotulainen kirjoittaa digitaalisesta kuilusta etäopiskelun eräänä mahdollisena seurannaisena ja laajentaa aiheen globaaliksi keskusteluksi eriarvoisuuden näkökulmasta. Tohtorikoulutettava Laura Kortesoja pohtii, mitä ovat lasten ja nuorten arjen taidot ja miten niitä voidaan opettaa perusopetuksessa.

Yliopistonlehtori Marja Syrjämäki tarkastelee lasten ja aikuisten vertaisvuorovaikutusta varhaiskasvatuksessa. Tutkijatohtori Meri Lintuvuori puolestaan pohtii väitöskirjaansa perustuvassa jutussa kuntien välisiä eroja oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarjonnassa.

Tohtorikoulutettava Tuuli Lipiäinen vie lukijat Havaijille kansainvälisen koulutuskonferenssin tunnelmiin, jossa muun muassa esitteli omalla vuorollaan suomalaisten rehtoreiden näkemyksiä Suomen kouluyhteisöjen moninaisuudesta. Oppimis- ja ohjauskeskus Valterissa työskentelevä Piia Ruutu avaa väitöstutkimuksensa tuloksia psyykkisesti oireilevien lasten ja nuorten koulunkäynnin tuesta perusopetuksessa.

Lisäksi kevään numerossa esitellään VIP-verkoston Sijoitut lapset ja Toiminta-alueittain järjestettävä opetus -teemaryhmien toimintaa.

Lehti ilmestyy Helsingin yliopiston kirjaston avoimella Editori-verkkoalustalla, jossa se on maksuttomasti kaikkien luettavissa. Pääset suoraan e-Erikan uusimpaan numeroon tästä. Mukavia lukuhetkiä lehden parissa!

Voit myös maksuttomasti rekisteröityä e-Erikan lukijaksi täällä. Tällöin saat aina ensimmäisten joukossa tiedon, kun uusi numero on julkaistu. Seuraava numero julkaistaan lokakuussa 2020.