Helsingin yliopiston yksiköihin järjestäytyi poikkeustilan alettua tilannekeskuksia. Tilannekeskukseen kuuluu yksikön johtajan lisäksi hänen nimittämänsä ryhmä yksikön väkeä ja hallinnon toimialojen asiantuntijoita. Tilannekeskus kokoontuu säännöllisesti koko kriisin ajan, seuraa tapahtumia, välittää tietoa ja tekee yksikköönsä liittyviä päätöksiä kriisin osalta.

Teologisen tiedekunnan tilannekeskuksen jäsenet kirjoittavat viikoittain intranet Flammaan tervehdyksen omista kuulumisistaan ja ajankohtaisista työasioista. Lue tästä koronapäiväkirjojen parhaat palat ja tutustu samalla tilannekeskuksen työhön!

Dekaani Antti Räsänen
TYT:n puheenjohtaja Anni-Sofia Nikki
Tutkimusvaradekaani Petri Luomanen
YVV-varadekaani Elina Vuola
Opetusvaradekaani Tuula Sakaranaho
Teologian ja uskonnontutkimuksen kandiohjelman johtaja, kirkkohistorian professori Tuomas Heikkilä
Teologian ja uskonnontutkimuksen maisteriohjelman johtaja Pekka Kärkkäinen
Teologian ja uskonnontutkimuksen tohtoriohjelman johtaja Sami Pihlström
Hallintopäällikkö Varpu Myllyniemi ja koordinaattori Sonja Pakarinen
Viestinnän asiantuntija Niina Niskanen
Opintoasiainpäällikkö Anu Holvikivi
Henkilöstöpäällikkö Hanna Lotti
 

Mikä on sinun palautumissuunnitelmasi?

Hanna Lotti 18.6.

Pitkä matka on kuljettu maaliskuusta, kun teologisen tiedekunnan tilannekeskus perustettiin johtamaan kriisiajan toimintaa ja ratkomaan siihen liittyviä kysymyksiä. Samalla alkoi myös tilannekeskuksen viikkotervehdys, jossa tilannekeskuksen jäsenet ovat vuorollaan kuvanneet omia ajatuksiaan, tuntemuksiaan ja arkeaan poikkeustilanteen keskellä.

Dekaani avasi ensimmäisessä tervehdyksessä tilannekeskuksen toimintaa ja kertoi tiedekunnalle käytännön ohjeita poikkeustilanteen ensimetreille. Hymyn nostattavassa kuvassa näimme dekaanin vessapaperipaketti kainalossa. Nyt kolme kuukautta myöhemmin kuvaa katsoessa mieleen nousee, että muistammeko vielä parin vuoden kuluttua, mikä yhteys vessapaperilla oli maailman laajuisen pandemian etenemiseen.

Tilannekeskuksen viikkotervehdyksessä sen jälkeen olemme kuulleet opiskelijoiden antamasta palautteesta etäopetukseen siirryttäessä, pohdintoja yliopiston vastavalmistuneesta uudesta strategiasta ja etätöiden tekemisestä merenrantakylässä. Olemme saaneet kurkistaa myös valintakoemaratonin keskelle, viettää kandiohjelman kevätjuhlaa aina voittavien teologien keskellä ja odotella kevään ja takatalven jälkeen lauhempia tuulia. Olemme päässeet pohtimaan olisiko kättelystä tarpeen luopua myös korona-ajan jälkeen ja mitä tehdä liian kovaa kuorsaavalle koiralle kesken Teams-palaverin. Tervehdyksien siivittäminä olemme kuulleet, että kriisiviestinnän keskellä keskiöön on noussut yhteisöllisyys ja miten vauhdikkaasti aika on kulunut opintohallinnossa. Kevään viimeisenä tervehdyksen kirjoittajana tuskin pystyn kokoamaan yhteen kaikkia tilannekeskuksen jäsenten ajatuksia saatikka summaamaan tätä kevättä, vaan pikemminkin tuomaan mukaan vielä yhden näkökulman, HR:n terveiset tiedekunnalle.

Poikkeuskevät on pian töiden osalta monella meillä takana ja kesäloma jo siintää silmissä. Samaan aikaan mielessämme saattaa kuitenkin olla myös loman jälkeinen paluu töihin. Tämän hetken arvion mukaan yliopisto siirtyy palautumissuunnitelman kolmanteen vaiheeseen 17.8.2020. Suositusten mukaan tämä tulee tarkoittamaan pääsääntöisesti etätyötä- ja opetusta syksyn töiden käynnistyessä.

Hanna Lotti puutarhassa

Poikkeustilanteen ja etätyön jatkuminen voi herättää monenlaisia tunteita. Huolta voi olla työn ja vapaa-ajan erottamisesta toisistaan, ja monella meillä on jo ikävä kollegoiden ja opiskelijoiden kohtaamisia. Toisaalta osaa voi kuormittaa huoli työpaikalle paluuseen liittyvistä asioista. Lyhyellä videolla työterveyshuolto Mehiläisen työpsykologi Sannamari Ahola pohtii etätyöhön ja poikkeusaikaan liittyviä ilmiöitä, kertoo psykologin havaintoja etävastaanotoilta sekä keinoja (etä)työssä jaksamisen helpottamiseksi ja mielen hyvinvoinnin ylläpitämiseksi.

Samalla kun yliopiston toimintaa suunnitellaan palautumissuunnitelman eri vaiheiden mukaisesti, on meidän jokaisen hyvä pohtia myös omaa palautumissuunnitelmaamme kesän ajalle. Nyt on aika hengähtää, koota ajatuksia ja rauhoittua lukuvuoden päätteeksi. Miten sinä palaudut vauhdikkaan ja ajoittain ehkä hyvin kuormittavankin kevään jälkeen? Oma palautumissuunnitelmani on kesän aikana keskittyä nauttimaan Suomen kesän kauneudesta läheisten kanssa ja saada etäisyyttä kaikenlaiseen teknologiaan, erityisesti tietokoneen ruutuun. Odotan lempeitä kesäiltoja maaseudun rauhassa ja lukuhetkiä hyvän kirjan parissa. Uppoutumista tähän hetkeen nauttien valosta, lämmöstä, kasvusta ja kauneudesta. Mikä on sinun palautumissuunnitelmasi?

Toivotan sinulle hyvää ja palauttavaa kesää sekä oikein hauskaa juhannusta!

Mihin aika kuluu?

Anu Holvikivi 11.6.

Helsingin Sanomien ”Lasten tiedekysymykset” -palstalla oli viime viikolla 4-vuotiaan kysymys ”Mihin aika kuluu?”. Vastauksessa ensimmäisenä oli, että aika kuluu asioiden tapahtumiseen. Kysymys ja vastaus sai minut miettimään, mihin aika on kulunut 16.3. lähtien. Tuolloin perustettiin teologisen tiedekunnan tilannekeskus, kun koronavirus alkoi Suomessa levitä ja jouduimme kaikki poikkeusoloihin, siis tekemään töitämme etänä: opetusta, tutkimusta, opiskelua ja hallintoa.

Muistan, että alkujärkytys oli aikamoinen, kun tieto yliopiston tilojen sulkemisesta tuli. Istuin työpäivän jälkeen kauppakeskuksessa odottamassa perhettäni ja seurasin samalla valtioneuvoston tiedotustilaisuutta. Tilanne on jäänyt lähtemättömästi mieleeni, kuten yleensä käy, kun jokin järkyttävä uutinen tulee. Alkujärkytyksestä on selvitty, mutta yllätykset ja nopeat tilanteet ovat seuranneet keväällä toinen toisiaan.

Mihin aika on siten kulunut?

Opintohallinnossa aika on kulunut siihen, mitä normaalistikin teemme keväällä, mm. opetussuunnitelman valmisteluun, ensi vuoden opetusohjelman tekemiseen, valintaperusteiden valmisteluun, strategian ja toimeenpanosuunnitelman tekoon, opiskelijoiden neuvontaan, ensi syksyn aloituksen valmisteluun ja tutkintotodistuksiin. Kevät on aina ollut työntäyteinen ja kiireinen ajankohta vuodesta.

Punaisia ja valkoisia kukkia

Mutta aikaa on kulunut tämän lisäksi tämän vuoden valintaperusteiden muuttamiseen, valtiovallan aloituspaikkalisäysten valmisteluun, opetusohjelman uudelleen tekemiseen, opetusjärjestelyiden muuttamisen tukemiseen, opiskelijoiden ja opettajien ohjeistamiseen, viestintään, Zoom- ja Teams-kokousten haltuunottoon, etätyön käytäntöihin ja työtovereiden ja omien tiimiläisten tukemiseen epävarmassa tilanteessa ja kiireisessä aikataulussa.

Tuntuu ihmeelliseltä, että tätä aikaa on kulunut jo kolme kuukautta. Se on kulunut nopeasti, vaikka toisaalta myös välillä todella hitaasti riippuen asiasta, jonka parissa on työskennellyt. Paljon ei ole voinut jäädä miettimään, vaan ratkaisuja on joutunut etsimään nopeasti. Onneksi tässä työssä on ollut mukana se tärkeä voimavara, työyhteisö, jonka kanssa on voinut näitä asioita pohtia. Itselläni toinen voimavara on ollut piha, jossa voi välillä käydä haukkaamassa happea ja katsoa kukkien kasvua ja loistoa ja ajatella, että aika olisi pysähtynyt.

Ihmettelen myös sitä, että mistä sitä aikaa oikein on riittänyt tähän kaikkeen. Asioita on tapahtunut normaaliin verrattuna kaksinkertaisesti tai ainakin siltä on tuntunut, ja tilanteet ovat olleet epävarmoja ja muuttuneet koko ajan. Väsymys on ainakin kasvanut ja lomanodotus, vaikka suunnitellulle matkalle ei pääsekään.

Aika on todellakin kulunut asioiden tapahtumiseen ja hyvinkin vauhdikkaasti.

Hyvää kesää ja kiireetöntä loma-aikaa!

Puhtaat kädet

Niina Niskanen 4.6.2020

Kun kriisiviestintä käynnistyi, kaikki tavanomaiset työtehtävät jäivät sivuun. Kirjoitin useita kriisiin liittyviä juttuja, ja mieluisinta oli kertoa yliopistoyhteisölle hallinnon kollegoista, jotka ovat sopeutuneet poikkeusoloihin ja jatkaneet työtä opiskelun ja tutkimuksen mahdollistamiseksi. Jokainen haastattelemani asiantuntija nosti esiin saman asian, yhteisöllisyyden.

Toisinaan yhteisöllisyys on vain paperintäytettä, jolla yritetään paikata suurempia ongelmia. Oman kokemukseni mukaan aito yhteisöllisyys kuitenkin kannattelee ihmisiä ja mahdollistaa muutoksia. Taina Kalliokoski (joka väittelee tämän tekstin kirjoittamisaikaan) nostaa tutkimuksessaan esiin turvallisuuden tunteen yhteisöllisyyden luojana. Olen aina ollut onnekas työkavereideni suhteen: oman porukan turva ja tuki on auttanut kriiseissä, hädässä ja ongelmissa. Yhteisöllisyytemme on muodostunut yhdenvertaisuudesta ja arvostuksesta, yhdessä olemisesta, tekemisestä ja nauramisesta. Näistä asioista ovat kertoneet myös muut yliopistolaiset.

Kun poikkeustila ja etätyö alkoivat, pääsin siirtymään mökille Uudellamaalla, jonka rajat pian suljettaisiin. Olen siis voinut pestä käteni ja vetäytyä paikkaan, jossa ei tarvitse pelätä pärskeitä tai ovenkahvoja. Fyysinen kurotus koronamaailmaan on ollut pääasiassa kaupassakäynti. Kaikki työtehtävät hoituvat etänä, introverttia ei sosiaalisten kontaktien vähyys liiemmin häiritse. Palkanmaksu ei uhkaa katketa, en kuulu riskiryhmään eivätkä peruuntuneet kulttuurimenot kaada talouttani. Voin seurailla ohi ajavia tankkereita, tukan kasvua ja mustikanvarpujen levittäytymistä, tutkia lintukirjaa ja harjoittaa kevätuintia.

Kaikki tämä on mielelle hyväksi, mutta omat etuoikeudet (tai etäoikeudet) myös turhauttavat ja huolestuttavat. Peruuntuneet lomat, sairastumisriski, nurin menevät yritykset, hengityskoneiden puute, ruumisarkkurekat, rasismi ja väkivalta ovat jossain muualla. Kädet on niin hyvin pesty, että omat etäauttamisyritykset tuntuvat lähinnä tekopyhältä puuhastelulta.

Myös oma ystäväpiiri, työkaverit ja yhteistyökumppanit ovat liukuneet etäisyyden päähän. Vaikka etäilyssä on paljon hyviä puolia, Zoom, Teams, Facebook tai Whatsapp eivät välitä kommunikaation erilaisia tapoja ja vivahteita eivätkä tue spontaaniutta tai isompien ryhmien toimintaa. Ne eivät tunnu koskettavan ja vaikuttavan samalla tavalla. Ehkä jotkut asiat alkavat tuntua omalta ja niiden takana on vankempaa seistä vasta kun on päässyt vähän sotkemaan käsiään niihin – oikeita käsiään, ei sitä kokousalustojen puheenvuorokättä.

Työskentelemme tiedeyhteisössä, jossa tehdään tutkimusta muun muassa etätyöstä, yhteisöllisyydestä, myötätunnosta, yksinäisyydestä, ahdistuksesta, etiikasta ja vuorovaikutuksesta. Tämä tutkimus voi auttaa meitä säilyttämään etäelämän hyvät puolet ja tiedostamaan ne huonot.

Hyvää alkukesää kaikille!

Hallintoa koronakeväänä

Varpu Myllyniemi ja Sonja Pakarinen 28.5.

Maaliskuun puolen välin jälkeen me tiedekunnan hallintoväki siirryimme yhtäkkisesti etätyöhön. Portaalissa työskenteleville eri toimialojen ystävillemme emme edes ehtineet jättää hyvästejä, vaan kokosimme läppärit ja paperit laukkuihimme. Osaa työtoveristamme emme ole nähneet sen koommin, mutta onneksi muutamia työtovereita olemme tavanneet etäkokouksissa, ja luonnollisesti sähköpostiviestejä on kirjoiteltu puolin ja toisin. Ikävä on yhteisiä kahvihetkiä, naurua ja yhdessäoloa.

Keväinen maisema, puita veden äärellä.

Jos yhteys Portaalin yhteisöön heikkeni, niin meidän välillemme muodostui suorastaan kuuma linja. Aikaisin aamulla tapaamme virtuaalisten kahvihetken parissa ennen päivän töitä. Happihyppely aamuisessa metsässä virkistää mieltä ennen kokousrumbaa. Sonja on tässä Varpua ahkerampi. Sompaamme molemmat Teams-, Zoom-, ja Skype-kokouksissa, sähköpostit lentelevät, ja välillä ihan vanhanaikaisesti soitamme puheluita. Ennen saatoimme huikata sermin taakse lyhyen kysymyksen, mutta nyt täytyy käyttää ”etähuikkausta”. Tosin jonkinnäköinen telepaattinen yhteys on voimistunut välillämme, sillä usein pohdimme samoja asioita juuri samaan aikaan.

Koteihimme on rakennettu työpisteitä mielikuvitusta käyttäen. Palapelilaatikoista saa rakennettua sopivan korkeuden läppärille, kun ne asettaa sopivasti silityslaudan päälle. Välillä liian äänekkäästi kuorsaava koira on ollut pakko siirtää oven taakse kesken kokouksen. Ovikellolla on tapana soida pahaan aikaan, ja teini saattaa ilmestyä työpisteen taakse. Näitä koronakevään työolosuhteita muistellaan varmasti pitkään.

Jokainen yliopistolainen on joutunut ottamaan digiloikan. Osa isomman ja osa pienemmän. ”Team Ahma -tyylisesti” emme enää ole voineet porhaltaa paikalle, vaan asiat on ollut pakko hoitaa verkossa. Pientä sydämen tykytystä ovat aiheuttaneet virtuaalisten kokousten järjestelyt, kuten iltakoulussa tiedekunnan väen jakaminen Zoomin ryhmähuoneisiin. Helpotus oli suuri, kun vain me kaksi ja dekaani jäivät yhteiseen tilaan. Tekniikka on kätevää, ja uskomme, että osa etäkokouskäytännöistä jää koronan jälkeenkin käyttöön. Mikään ei kuitenkaan korvaa ihmisten välistä kanssakäymistä, ilmeitä, eleitä, liikettä ja kokonaisen kollegan näkemistä pienen ruudun sijaan.

Hyvää kesän alkua kaikille! Yhdessä tästä selvitään.

Sopiva etäisyys

Sami Pihlström 20.5.

Koronaviruspandemian aikana olemme oppineet pitämään turvavälejä. Kun kaikkein tiukimmista rajoituksista koetetaan nyt niin yliopistoissa kuin muuallakin yhteiskunnassa vähitellen askeltaa ”uuteen normaaliin” – millainen se tarkalleen onkaan – voidaan ennustaa turvavälikäytännön ainakin jossakin muodossa jatkuvan vielä kauan. Emme voi koronakevään ja -kesän jälkeen palata täsmälleen niihin käyttäytymismuotoihin, joihin olimme tottuneet ennen pandemia-aikaa, ja jotkin rajoitteet saattavat jäädä pitkäikäisiksikin. Eikä ”korona-aika” missään tapauksessa ole päättynyt syksylläkään, kun uusi lukuvuosi alkaa.

Keväinen maisema kalliolta Helsingin Töölönlahdelle ja junaradalle.

Valmiuslain puitteissa asetettuja ankarimpia rajoituksia purettaessa yksilöllä ei suinkaan ole aihetta rentoutua välinpitämättömyyteen, vaan päinvastoin: meidän on aiempaakin tärkeämpää suhtautua vakavasti niihin viruksen torjunnan tapoihin, joita voimme arjessamme omaksua ja (itse viruksen sijasta) levittää.

Yksi ilmeinen tapa ehkäistä niin covid-19-infektioita kuin muitakin tarttuvia tauteja on tervehtimiskäytäntöjen uudistaminen. Ehdotan vakavissani (tämä on oma ehdotukseni eikä edusta minkään edustamani tahon ”virallista kantaa”), että luovumme kättelystä. Ehdotan siis, ettemme aloita kättelyä uudelleen vaan luovumme siitä kokonaan, kaikkialla ja pysyvästi – niin, ettemme kättele oman perheemme tai muun lähimmän lähipiirimme ulkopuolisia, puhumattakaan halailuista ja poskisuudelmista. Jokainen voi laskeskella, kuinka monia työpäiviä, yliopiston tai kansantalouden niukkoja euroja ja jopa ihmishenkiä näin säästämme. Koronaviruksen mukanaan tuomat poikkeusajat eivät mene nopeasti ohi, ja sittenkin, kun (tai jos) rokote covid-19-tautia vastaan on joskus kehitetty, voimme kättelemättömyydellämme estää monien muiden sairauksien leviämistä. En näe, miksei meillä olisi paitsi moraalista myös kansantaloudellista velvollisuutta lakata kättelemästä.

Kättelyn korvaamisesta muilla tervehtimistavoilla on jo onneksi vakavasti keskusteltukin jopa tasavallan presidenttiä myöten, esimerkiksi vappupäivän 2020 Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä. Erilaisia kekseliäitä korvikkeita on ehdotettu. Joku ehkä ajattelee, että muutos olisi liian suuri ja tavallinen kohtelias vuorovaikutus toisten ihmisten kanssa siitä kärsisi. Mutta miksi ihmeessä olisi näin? Kättelemättömyys on nykyihmiselle paljon kohteliaampaa kuin kättely, joka on syntynyt arkaaisina aikoina kulttuureissa, joissa ei ole ymmärretty, miten taudit leviävät.

Olemme aiemminkin pystyneet omaksumaan toisten ja omaan turvallisuuteemme liittyviä uudistuksia, esimerkiksi autojen turvavyöt sekä tupakointikiellon työ- ja opiskelupaikoilla ja julkisissa tiloissa. Vielä omana opiskeluaikanani oli mahdollista päätyä passiiviseksi tupakoitsijaksi sikaria polttelevan opettajan vastaanottohuoneeseen, ja jopa epäformaaleissa seminaareissa saatettiin tupakoida. Muistan Metsätalon kellariruokalan karmean savuttelukopin ja seminaarihuoneen kalustoon 1990-luvun puoliväliin asti kuuluneet tuhkakupit. Toivon, että viimeistään yliopistomme 400-vuotisjuhlien aikaan – mieluummin jo paljon aikaisemmin – kättely tuntuu yhtä kaukaiselta ja sopimattomalta tavalta kuin seminaaritupakointi meistä nyt tuntuu. On myös helppoa ennustaa, että etätyö- ja etäkokouskäytännöt saattavat jäädä pysyvämmiksi kuin pandemiarajoitusten alkaessa arvelimme.

Erityisesti kättelyn lopettamiseen liittyvä pyrkimys säilyttää toisiin ihmisiin sopiva etäisyys voi toimia analogiana isommillekin asioille. Meidän on osattava katsoa toisten elämää, myös heidän sairauksiaan ja kärsimyksiään – ja omaa osuuttamme niiden aiheuttamisessa, esimerkiksi virusten tartuttamisessa – oikean, kohteliaan etäisyyden päästä: ei liian kaukaa, muttei myöskään liian läheltä, koska emme voi koskaan todella jakaa toisen kokemusta. Kättelyetäisyyden vaihtaminen turvaväliin ei onneksi lainkaan vaaranna sosiaalista yhteyttä.

Näiden mietteiden myötä toivotan tiedekunnan tilannekeskuksen puolesta ja omasta puolestani tervettä ja turvallista tulevaa kesää kaikille.

 

Kevättä ja takatalvea

Pekka Kärkkäinen 14.5.

Sananlaskun mukaan kevät keikkuen tulevi. Lumisateen ja auringonpaisteen vuorottelu saa jo odottamaan kesää, mutta mitä kesä tuo tullessaan?

Lumpeita kasvitieteellisessä puutarhassa

Flooran päivä meni, eikä Kumpulassa järjestetty ylioppilaiden keväisiä juhlia. Kevät on kaikesta huolimatta tehnyt voimakkaasti tuloaan, vaikka talvi on sitkeästi yrittänyt sitä estää. Lumisateet ovat vuorotelleet lämpöennätysten kanssa.

Etätyökausikin tuntuu siirtyneen uuteen vaiheeseen. Eristyksen päättymisen kaipuu on ilmojen lämmetessä noussut samaa tahtia. Kevään kurssit alkavat olla pääosin ohi, tutkielmien ja muun arvioinnin osalta tahti on tosin vain kiihtynyt. Kaikki tämä tuo vanhasta muistista mieleen kevätjuhlien kauden ja sitä seuraavan vapaamman kesäkuun.

Vielä ei kuitenkaan ole aika suurille kokoontumisille. Kokoontumiset voisivat tuoda mukanaan taudin takatalven. Vapauden huumasta voi seurata uusi eristyminen entistä tiukempaan karanteeniin.

Kesän alun voi yliopistolainen pikemminkin mieltää vetäytymisenä kirjojen pariin kuin roomalainen filosofi Cicero Tusculumin maaseutuhuvilaansa. Filosofiseen joutilaisuuteen, joka on kaikkea muuta kuin laiskottelua: sitä että antaa aikaa todelliselle sivistykselle ja jättää googlaamalla löytyvän pintatiedon syrjemmälle.

Tämä filosofinen joutilaisuus voi jollekin löytyä juuri suomennetusta Vergiliuksen Georgicasta, jossa maailmaa katsotaan runollisesti maatöiden näkökulmasta. Toiselle se voi löytyä kotimaisista klassikoista, kuten Juhani Ahon lähes unohduksiin jääneestä suurromaanista Kevät ja takatalvi. Teos löytynee painettuna kirjastoista, mutta myös e-kirjana internetistä.

Romaanissaan Aho piirtää värikkään kuvan 1840-luvun suomalaisuusaatteen ja herännäisyyden välisistä jännitteistä, mutta näkee niissä samalla myös paljon yhtäläisyyksiä. Helsingin yliopistokin vilahtaa kirjan sivuilla, mutta lähinnä pohjoissavolaisesta perspektiivistä muisteltuna iloisen opiskelijaelämän ja promootioiden tyyssijana.

1900-luvun alun sortovuosina valmistunut teos katsoo kansallisesta takatalvesta taakse suomalaisuusaatteen kevääseen, mutta samalla uskoen kevään lopulliseen voittoon. Kansallisten ristiriitojen lientyminen ei onnistunut viime vuosisadan alun Suomessa, vaan kehitys johti suorastaan päinvastaiseen suuntaan. Tavoitteena eri kansanryhmien välisen ymmärryksen lisääminen on kuitenkin ajaton ja sopii yhtä hyvin poikkeusoloihin kuin uuteen normaaliinkin.

Lauhempia tuulia odotellessa!

Universitas = me

Tuomas Heikkilä
Teologian ja uskonnontutkimuksen kandiohjelman johtaja
7.5.

Miksi yliopistolainen voittaa aina? Miksi yliopistolaista tarvitaan aina?

Vapun alla minulla oli mieluisa kunniatehtävä. Sain pitää juhlapuheen kandiohjelmamme kevätjuhlassa. Viime vuonna pääsin puhumisen lisäksi jakamaan omenoita ryhmätöissään parhaiten onnistuneille. Tuolloinen allegoria sopi tiedekunnallemme mainiosti: tieteen paratiisin portit avautuvat opin voimalla ja hyvän tiedon puun hedelmät odottavat poimijaansa.

Kasvin silmu sinisellä taustalla

Tänä vuonna ei omenoita jaettu. Tapasimme 150 hengen voimin trendikkäästi Zoomissa. Minä kohtasin vain ruututolkulla nimiä ja käyttäjätunnuksia, ja itse olin opiskelijoille vain puhuva pää. Silti tämänvuotinen juhla oli hienompi kuin aiemmat. Ohjelman päätyttyä chatti lauloi, kuulumisia vaihdettiin, päättyneitä kursseja kommentoitiin, puheen sanakäänteitä maisteltiin. Kevätjuhlatunnelma vallitsi, ja ihmiset olivat selvästi innoissaan tavatessaan toisiaan edes ruudulla.

Mistä sitten puhuin isänmaan ja maailman toivoille, kandeiksi valmistuville ihmistaimille? Siitä, että teologian kandidaatti voittaa aina. Teologian kandidaatilla ei ole koskaan tylsää, sillä hänellä on seuranaan maailman suurimmat ajatukset ja viisaimmat ihmiset eri vuosisadoilta. Sama pätee meihin kaikkiin yliopistolaisiin.

Akateemiset oppiarvot ovat etuoikeus, mutta ne myös velvoittavat. Yliopistomme opiskelijat ovat Suomen ja Telluksen tulevaisuus. Heidän on tieto, totuus ja elämä. Pian kandin jälkeen odottaa maisterius – ja heti sen jälkeen vapaus ja vastuu tästä yhteis- ja ihmiskunnasta.

Puhuin myös siitä toisinaan turhankin itsestään selvästä seikasta, että opiskelijamme lukeutuvat koronakriisin keskelläkin universumin etuoikeutetuimpaan promilleen. Alma materimme on maailman yli 20 000 yliopiston joukossa absoluuttista huippua, ja oma tiedekuntamme on vastikään rankattu 50 parhaan joukkoon maailmassa. Teologinen tiedekunta on alallaan lähempänä maailman kärkeä kuin useimmat helsinkiläisistä sisartiedekunnistamme.

Vertailut ja vastakkainasettelut ovat kuitenkin turhia, olemmehan universitas, yhteisö, joka rakentuu meidän kaikkien varaan. Yliopisto ei rakennu uneliaista luentosaleista ja seminaarihuoneista, sotkuisista työhuoneista, mukiinmenevistä kahviloista, tomuisista kirjastoista tai muusta materiasta. Universitas olemme me ihmiset.

Yliopistomme kulmakiviarvot ovat osuvasti totuus, sivistys, vapaus ja yhteisöllisyys. Tänä keväänä yhteisöllisyys on saanut uutta sisältöä. Olimme sitten opiskelijoita, opettajia tai hallintoguruja, konkreettinen työyhteisö on kaikonnut rinnaltamme, mutta tunne yhteisellä asialla olemisesta on korostunut.

Pandemian piina on osoittanut myös totuuden, vapauden ja sivistyksen merkityksen: ihmisyyden ja ihmisiksi olemisen asiantuntijoita tarvitaan enemmän kuin pitkiin aikoihin. Eri tieteenaloja ja uutta tietoa kaivataan kipeästi, jotta maailma palaa raiteilleen entistä ehompana. Tämä koskee meitä kaikkia, olemmehan maailmanparannuksen ammattilaisia.

Hyvää kevään jatkoa – voitto on meidän!

Pääsykoemaraton

Tuula Sakaranaho 30.4.

Joskus pitkän elämäni aikana olen juossut maratonia. Pitkää matkaa juostessa oppi sen, että väsymyksen iskiessä ei kannata pysähtyä vaan hiljentää tahtia. Lönkötellessä sai energiaa takaisin ja pääsi taas uudelleen vauhtiin. Itselleni yksi tämän kevään työmaraton on ollut tulevan kesän opiskelijavalinnat.

Koivuja heijastuu veden pinnasta.

Teologisen tiedekunnan opetusvaradekaanina olen osallistunut lähes päivittäin järjestettyihin kokouksiin, joissa on mietitty kuumeisesti, miten valintakokeet on mahdollista järjestää niin että hakijoiden ja kokeen valvojien turvallisuus ei vaarannu. Suuria massoja kokoavat kokeet eivät hallituksen määräysten puitteissa tule kysymykseen, ja siksi on täytynyt miettiä muita vaihtoehtoja. Ratkaisua on etsitty valtakunnallisesti, mikä taas on ohjannut työskentelyä Helsingin yliopistossa. Eri tiedekunnat ja oppianeet ovat järjestelyjen suhteen hyvin erilaisessa tilanteessa.

Teologisessa tiedekunnassa opiskelijavalintoja helpottaa se, että emme ole mukana yhteisvalinnassa ja hakijamäärät ovat kohtuullisia. Teologisen tiedekunnan valinnoissa 2020 tullaan huomioimaan kaikki hakijaryhmät, joita ovat ensikertalaiset, ei-ylioppilaat ja muut hakijat. Todistusvalintaa nostetaan jonkin verran, ja kirjallinen koe järjestetään pitkälle aiempien vuosien malliin, lähinnä vain muuttamalla sen toteutustapaa, eli kirjallinen pääsykoe tehdään sähköisesti. Kirjallisessa kokeessa parhaiten menestyneet kutsutaan suulliseen kokeeseen, joka toteutetaan myös etäyhteyksiä käyttämällä.

Koska en juokse enää maratonia, voin pysähtyä ja nostaa jalat pöydälle. Samaa toivon teillekin. Aurinko paistaa ja kesää kohti mennään!

Citymaalaisen tilannekeskuksesta, hyvää päivää!

Elina Vuola 22.4.2020

Olen ollut etätöissä pienessä merenrantakylässä alle 100 kilometrin päässä Helsingistä jo viisi viikkoa. Yli satavuotiaasta talosta käsin ovat hoituneet niin Teams-kokoukset, kehityskeskustelut kuin etäopetuskin. Suurin syy sille, että en ole pahemmin ahdistunut eristäytymisestä, on se, että taloa ympäröi vanha puutarha, jossa riittää aina tehtävää: kokemuksesta voin sanoa, että parin tunnin työskentely pihalla vastaa kuntosalikäyntiä. Konkreettinen tekeminen on hyvää vastapainoa työllemme, joka tapahtuu pitkälti mielessä.

Elina Vuola istuu maalaistalon pihalla kasvatuslaatikon reunalla.

Samalla on ollut hauskaa tavata käytännöllisen teologian osaston työtovereita viikoittaisilla virtuaalikahveilla. Suosittelen kaikille! Kun päivittäinen työyhteisö katoaa, huomaa miten paljon se merkitsee: työpaikka on mitä suurimmassa määrin ihmiset, työtoverit, yhteisö, osa identiteettiä. Ehkä tämän jälkeen osaamme arvostaa työyhteisöä ja työtovereita entistäkin enemmän.

Yhteiskunnallisesta vuorovaikutuksesta ja kansainvälisyydestä vastaavana varadekaanina olen vastuussa mm. tiedekunnan varainhankinnasta. Juuri ennen koronarajoituksia olin Yhdysvalloissa luomassa sekä akateemisia että varainhankintaan liittyviä yhteyksiä. Tiedekunnan yhteistyö Open Society Foundationsin kanssa jatkuu. Harvardin yliopiston teologisen tiedekunnan kanssa on suunnitteilla kansainvälinen asiantuntijatapaaminen Religion Conflict and Dialogue -teemoista. Tämäkin matka osoitti todeksi sen, että sisällölliset kontaktit ja verkostot ovat varainhankinnalle paras pohja. Se on myös syy sille, että koen työn mielekkääksi. Onnistunut varainhankintakin perustuu akateemiselle laadulle.

Toivon kaikille hyvää jatkoa ja valoisaa kevättä!

Strategiapallojen paluu!

Petri Luomanen 17.4.

Olen teologisen tiedekunnan tilannekeskuksessa mukana tutkimusvaradekaanina. Kuvassa vieressäni hehkuu Helsingin yliopiston tuore strategia, jonka käytännön toteutusta olen kuluneella viikolla päässyt pohtimaan Tieteellisen neuvoston kokouksessa, kampusjohtajien kokouksessa ja viimeisimmäksi tiedekuntamme omassa johtoryhmässä.

Helsingin yliopistossa strategiaprosessi polkaistiin liikkeelle henkilökuntaa laajasti osallistavalla ”pallopelillä”. Syksyn ja talven kuluessa toimikunnat ja tiedekunnat etenivät tilanneanalyysistä syöttöpeliin, työstämään ehdotuksiaan yliopistotason strategiaan. Monen opettajan ja tutkijan arkea tämä pelivaihe ei ehkä ole paljoa koskettanut: prosessit ovat edenneet omilla kiertoradoillaan. Oman toimenkuvani vuoksi olen ollut mukana monissa kiinnostavissa keskusteluissa, mutta on tunnustettava, että haukotustakin on täytynyt pidätellä joitakin kertoja, kun saman teeman pariin on palattu jo kolmannessa tai neljännessä ryhmässä.

Petri Luomanen tietokoneen ääressä, näytöllä teksti "Strategiset valinnat".

 

Yliopiston yhteinen strategia vuosille 2021–2030 on nyt valmis, ja strategiapallot ovat palaamassa arjen pelikentälle, kun tiedekunnat ja niiden tieteenalat määrittelevät omia tavoitteitaan suhteessa yliopistomme kokonaisstrategiaan.

Kaikkien luontaisten strategien kannattaa siis nyt havahtua vaihtopenkillään ja osallistua keskusteluun, jos oman tiedekunnan tuleviin tavoitteisiin vaikuttaminen kiinnostaa.

Opiskelijoiden ääni kuuluu: etäopiskelu sujuu pääsääntöisesti hyvin

Anni-Sofia Nikki 9.4.

Olen Anni-Sofia Nikki, neljännen vuoden teologian opiskelija. Opintojen lisäksi toimin tällä hetkellä Metsätalolla opintoneuvojana sekä Teologian ylioppilaiden tiedekuntayhdistys TYT:n puheenjohtajana. Teetin kyselyn teologiopiskelijoille heidän etäopiskelukokemuksistaan. Siihen vastasi 63 opiskelijaa, ja tulokset olivat kiinnostavia.

Opiskelijat ovat pääsääntöisesti kokeneet etäopiskelun toimivaksi ja sujuvaksi. Haastavaksi koettiin tehtävien lisääntynyt määrä ja se, kuinka eri kurssien työmäärä oli epäsuhdassa toisiinsa. Moodle-oppimisympäristön käyttämiseen toivottiin myös kurssien kesken yhtenäisempää linjaa. Opiskelijat olivat erityisen ilahtuneita luennoista ja reaaliaikaisista kohtaamisista – yhteisön puute aiheuttaa osassa ahdistusta ja ikävää. Lisäksi opettajia kiiteltiin joustavuudesta ja nopeasta reagoinnista.

Anni-Sofia Nikki työpöytänsä ääressä

Entä kuinka tämä tilanne on vaikuttanut omaan elämääni? Opintojen suhteen asiat ovat mielestäni menneet hyvin. Seminaarit onnistuvat mainiosti etänä ja niin opettajat kuin opiskelijatkin ovat olleet inhimillisiä toisilleen. Tämä näkyy esimerkiksi aikatauluissa joustamisessa.

Töiden suhteen asiat vaativat totuttelua, sillä en koe olevani niinkään etätyöntekijä. Yhteisöllisyyden puute on itsellekin aiheuttanut harmia. Lisäksi yksin asuminen tuo omia haasteitaan. Opintoneuvojana kohtaamiset opiskelijoiden kanssa ovat olleet tärkeitä. Opiskelijoille on selvästi merkityksellistä se, että tulee kuulluksi ja saa reaaliaikaisen kontaktin ja kohtaamisen, vaikka fyysisesti se ei onnistukaan.

Tsemppiä jokaiselle tämän keskellä – välitetään toisistamme!

Etätöissä - kaikkeen varautuneena

Antti Räsänen 3.4.

Tervehdys koko tiedekunnan väelle. Tiedekunnan kolmesti viikossa kokoontuva tilannekeskus johtaa kriisiajan toimintaa. Keskukseen kuuluvat koulutusohjelmien johtajat, dekanaatti, hallinto-, henkilöstö- ja opintoasiainpäällikkö, viestinnän asiantuntija, tiedekunnan koordinaattori ja TYT:n puheenjohtaja. Päätimme lähettää vuoroin viikkotervehdyksen tiedekunnan väelle. Sain kunnian olla ensimmäisen viestin kirjoittaja.

Antti Räsänen kotonaan, kainalossa paketti vessapaperia.

Toivottavasti etätyösi sujuu hyvin. Tiedän, että pulmia ja haasteita riittää ratkaistaviksi, mutta toisaalta olen kuullut monista onnistumisista. Itse koen esimerkiksi etäkokoukset kuormittavampana kuin tavalliset. Olen myös huomannut, että kotitöissä on vaikea vetää rajaa työn ja vapaa-ajan välille. Opittavaa riittää.

Kaiken kaikkiaan tiedekuntamme on toiminut poikkeustilanteessa hienosti ja mallikkaasti, ei tietenkään normaalisti, mutta niin hyvin kuin voi. Kiitos kaikille siitä, että olette joustaneet, mukautuneet, sopeutuneet, reagoineet nopeasti muutoksiin ja laittaneet tavallista enemmän aikaanne työasioihin. Hienoa työtä!

Alla on pieni infolista tärkeistä asioista.

1) Seuraa edelleen säännöllisesti koronatiedotusta. Päivityksiä ja uutta infoa tulee lähes päivittäin.

2) Nyt on ehkäpä tavallistakin tärkeämpi osallistua tiedekunnan yhteisiin kokoontumisiin kuten konventtiin ja iltakouluun. Edistämme yhteisiä asioita virtuaalisesti: mm. tiedekunnan profiili uudella strategiakaudella ja toimeenpanosuunnitelma odottavat työstämistä. Seuraa tiedotusta ja sähköpostia.

3) Pidä huolta jaksamisestasi. Ota yhteyttä koulutusohjelman johtajaan, esihenkilöösi tai dekanaattiin kysymysten tai pulmien kohdatessa.

4) Pidä yhteyttä työtovereihin. Olemme samaa porukkaa, yhtä yhteisöä, vaikka välimatkan päässä.