Raporttiuutuus: Luonnontuotealan hanketoiminta 2015-2018

Luonnontuoteala on vahvassa kasvussa. Luonnonmukaisuutta ja terveysvaikutteisuutta korostavat trendit ovat saaneet aikaan luonnontuotteiden uuden tulemisen. Pohjoisia raaka-aineitamme jalostamalla voidaankin kehittää menestyvää liiketoimintaa eri elinkeinoaloilla. Kysynnän tuomaan nosteeseen on ryhdytty vastaamaan niin yrityksissä kuin alan kehittämistyölläkin.

Luonnontuotealalla on vireää kehittämistoimintaa eri puolilla Suomea. Vuonna 2014 laadittu Luonnontuotealan toimintaohjelma 2020 suuntaa alan kehittämistyötä kansallisesti. Tehtävän työn yhteensovittamiseksi ja tukemiseksi luonnontuotealalle käynnistettiin vuonna 2015 koordinaatiohanke Luonnontuotteet monipuolistuvissa arvoverkoissa (LUMOA) Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman rahoituksella. Hanke myös omalta osaltaan toimeenpani alan toimintaohjelmaa, joka nostaa alan kehitystyön painoaloiksi raaka-ainetuotannon kehittämisen, innovatiivisen ja jalostusarvoa lisäävän tuotekehityksen sekä lisäarvon tuottamisen matkailu- ja hyvinvointipalveluihin.

Luonnontuotealalla tehdyn kehittämistyön tulosten ja vaikuttavuuden tarkastelemiseksi kolmevuotisen LUMOA-hankkeen loppuvaiheissa toteutettiin koontityö alaan liittyvistä hankkeista. Selvityksen tavoitteena on paitsi tarkastella alalle laaditun toimintaohjelman toteutumista, myös tuoda esiin kokonaiskuva alan kehittämistyöstä ja sen painotuksista. Katsauksen tarkoituksena on auttaa hahmottamaan mahdolliset alan kehittämistyön aukkokohdat tai lisätarpeet.

Hankekatsauksen on laatinut Helsingin yliopiston Ruralia-instituutissa LUMOA-hankkeen harjoittelija Venla Wallius. Hanketietojen hankintaan ja kokoamiseen osallistui projektisihteeri Maarit Aho. Työtä ohjasi LUMOA-hankkeen projektipäällikkö Juha Rutanen.

Koko raportin pääset lukemaan tästä