ASK ME! -kampanja toivottaa uudet opiskelijat tervetulleiksi yliopistoyhteisöön sekä madaltaa kynnystä kysyä. Kampanjaan osallistuvat yliopistokonkarit erottuvat kampuksilla kirkkaista t-paidoista ja rintanapeista. 

Helsingin yliopiston lähes 4 000 uutta opiskelijaa tutustuvat parhaillaan tuleviin opintoihinsa orientaatioviikoilla. Tulokkaita eli fukseja ohjaavat tuttuun tapaan opiskelijatuutorit, mutta tänä vuonna yliopistoyhteisö on laajemminkin mukana helpottamassa opintojen ja yliopistoelämän aloitusta. 

Maanantaina käynnistynyt ASK ME! -kampanja kannustaa uusia opiskelijoita kysymään mieltä askarruttavista asioista yliopistoyhteisön konkareilta. Kaksiviikkoiseen kampanjaan mukaan lähteneet tunnistaa pinkeistä t-paidoista tai rintanapeista. Heiltä uudet opiskelijat voivat kysyä neuvoa niin käytännön kysymyksissä kuin opintoihinkin liittyvissä asioissa.  

Englanninkielinen kampanjatunnus on valittu kansainvälisiä opiskelijoita ajatellen, sillä heillä on suurin tarve kysyä myös suomalaisille tutuista arjen asioista.

Viikin kampuksen koulutussuunnittelija Lotta Lassilan sekä keskustakampuksen liikkuvuuspalveluiden Anne-Sophie Hokkasen ja Heidi Säävuoren  (kuvassa) viesti uusille opiskelijoille on, että jokainen antaisi itselleen aikaa uuteen totuttelemiseen. 

– Alussa riittää hyvin, kun vain tietää, mistä tiedon tarvittaessa löytää, Hokkanen sanoo.

Lotta Lassila muistuttaa, että pieninkin kysymys kannattaa ottaa esille opiskelijakavereiden tai henkilökunnan kanssa.

– Oli asia mikä vain, on aina vähintään kolme muuta, jotka miettivät aivan samaa, Lassila sanoo.

Katso myös