Katseenseuranta lasten äänteiden erottelukyvyn tutkimuksessa

Päädyin MULTILINGUA-hankkeeseen kauan ennen kuin hanketta kutsuttiin tällä nimellä, noin vuonna 2017. Logopedian professori ja hankkeen johtaja oli kiinnostunut ottamaan hankkeeseen yhdeksi tutkimusmenetelmäksi katseenseurannan. Katseenseuranta kuuluu menetelmänä ydinosaamisalueeseeni, ja koska olimme tuolloin töissä samalla laitoksella Turun yliopistolla, hän pyysi minua mukaan miettimään mahdollista koeasetelmaa. Yhteinen sävel löytyi nopeasti: kehitimme yhdessä kokeen, jossa tarkasteltiin lasten äänteiden erottelukykyä katseenseurannan avulla.

Katseenseuranta on menetelmä, jossa tutkittavan silmänliikkeitä seuraa erityisesti tätä tarkoitusta varten kehitetty tarkka kamera. Kameroita on erilaisia: sekä sellaisia, joita pystytään käyttämään kuin silmälaseja vaikkapa kaupassa käydessä, että sellaisia, jotka mittaavat silmänliikkeitä tietokoneen ruutua katsottaessa. Tässä hankkeessa katseenseurantatutkimukset ovat hyödyntäneet näitä viimeksi mainittuja kameroita. Kiitos kameroiden tarkkuuden, esimerkiksi lukutehtävässä tutkijan on mahdollista tarkastella lukemista sana- ja jopa kirjaintasolla. Kameroiden avulla nähdään, mitä sanaa tai sanan osaa tehtävässä milloinkin katsotaan, ja miten kauan aikaa kuluu ennen siirtymistä seuraavaan tai edelliseen sanaan.

Menetelmä taipuu moneen, sillä periaatteen tasolla sillä voidaan tutkia mitä tahansa ilmiötä, johon liittyy silmien liikuttelu. Sanonnan mukaan silmät on sielun peili, mutta katseenseurannan yhteydessä se kääntyykin muotoon "silmät on mielen peili". Katsomme usein sitä asiaa, mitä juuri kyseisellä hetkellä prosessoimme.

Miten menetelmällä sitten voidaan tutkia äänteiden erottelukykyä? Kehitimme Minna Laakson kanssa kokeen, jossa tietokoneen ruudulla näytettiin kerrallaan neljä kuvaa samalla, kun kaiuttimista kuului tietty puhuttu sana. Asetelma ei ollut meidän keksintömme, sillä tätä ns. visuaalisen maailman koetta oli käytetty jo pitkään erilaisten puhutun kielen ilmiöiden tutkimuksissa. Käytimme koeasetelmaa kuitenkin ensimmäistä kertaa yksi- ja monikielisten lasten äänteiden erottelukyvyn tutkimiseen.

Kokeen kannalta olennaista oli, että kaksi näytetyistä kuvista esitti asioita, joiden nimet erosivat toisistaan vain yhden äänteen osalta. Tällainen pari oli esimerkiksi mato ja matto, jotka tarkoittavat varsin eri asioita, mutta eroavat äänteellisesti vain t-äänteen pituuden suhteen. Kun lapsi katsoi ruutua, jossa nämä kuvat näkyivät, hän kuuli kaiuttimista joko sanan mato tai matto. Vaikka lapset oli vain ohjeistettu katsomaan tietokoneen ruutua, heillä oli taipumuksena pyrkiä katsomaan sitä kuvaa, johon kuultu sana liittyi. Koska ruudulla oli näkyvissä kaksi kuvaa, jotka erosivat nimensä äänneasun perusteella vain yhden äänteen osalta, epäröinti tai sen puute oikean kuvan katsomisessa paljastivat eroja yksi- ja monikielisten lasten äänteiden prosessoinnissa.

Kuten usein tieteellisessä julkaisemisessa, tässäkin kuvaillun tutkimuksen artikkelin prosessi on ollut pitkä ja haastava. Käsikirjoitus on käynyt jo useassa lehdessä arvioitavana, ja teknisen menetelmän yhdistäminen kielen kehityksen tutkimiseen on osoittautunut yllättävän vaikeasti myytäväksi. Ehkä lehti, jossa käsikirjoitus on nyt arvioitavana, osoittautuu oikeaksi kodiksi artikkelille. Ja kun näin lopulta käy, itse tuloksistakin uskaltaa kertoa enemmän!

Katseenseurantaa on sittemmin käytetty hankkeessa nyt jo lukutaitoisten lasten lukemisprosessin tutkimiseen, ja tästä on tekeillä puheterapeutti väitöskirjaan tuleva artikkeli. Uusien tutkimustulosten paljastuminen on aina kiehtova hetki, ja itse menetelmä innostaa minua edelleen yhtä paljon kuin vajaat 25 vuotta sitten, kun aloin opetella sitä graduani varten. Ellei jopa enemmän!