Radikalisoituminen ja ekstremismi – mitä oikeastaan pyritään ehkäisemään?
Radilisoituminen viittaa prosessiin, jonka seurauksena ihmisen maailmankuvaan tulee piirteitä, jotka ovat jyrkkiä ja ehdottomia. Sosiaalisten suhteiden osalta radikalisoitunut tai ekstremistinen maailmankuva viittaa yleensä siihen, että ihmisellä on joku ryhmä tai päämäärä, johon hän samaistuu voimakkaasti ja jonka ulkopuoliset asiat edustavat hänelle uhkaa tai vihollista. Usein radikalisoitumiseen liittyy siis taustaryhmä tai ajatus, joka voi olla luonteeltaan uskonnollinen tai poliittinen, mutta on myös radikalisoitumisen muotoja, jossa tekijät ovat ns. yksinäisiä susia. On tärkeää huomata, että usein rajana huolestuttavan radikalisoitumisen ja muun kiinnostuksen välillä pidetään maailmankuvan jyrkkyyttä ja usein sen puolustamiseen liittyvää väkivallan hyväksyntää. On kuitenkin yhtä tärkeää huomata, että ihmisen ajatusmaailma voi olla ekstremistinen ja myös väkivaltaa puolustava, vaikka ihminen ei itse sitä käyttäisi. Ekstremistinen ajattelu ei siis aina sisällä väkivallan käyttöä mutta usein siihen liittyy sen hyväksyntä ja ennen kaikkea voimakkaat kategoriat meidän ja muiden välillä.
Radikalisoitumiseen liittyvässä prosessissa keskeisiä piirteitä ovat huolenaiheet ja uhkakuvat, jotka rakentavat jaotteluja “meidän” ja “muiden” välille. Tähän liittyy tyypillisesti vahva emotionaalinen sitoutuneisuus omaan ryhmään ja oman ryhmän näkeminen ylivertaisena tai humaanimpana kuin muut. Omalle ryhmälle saatetaan katsoa kuuluvaksi jokin ’erityinen tehtävä’, jonka perusteella myös väkivallan käyttöä muita kohtaan perustellaan. Sitoutuneisuutta ryhmään tukee usein vahvat näkemykset opeista ja oppien puhtaudesta ja oikeellisuudesta. Tällainen ajattelu tukee kognitiivista sulkeutuneisuutta, joka heikentää halua ja kykyä omaksua muita ajattelutapoja. Tällaista ajattelutapaa tukevat myös erilaiset salaliittoteoriat ja katastrofiajatukset, joilla vahvistetaan näkemystä oman ryhmän uhatusta asemasta. (Lisää aiheesta esim. Cassam, 2019; Hogg, 2019.)
Radikalistoitumisen riskitekijät ja suojaavat tekijät
Tutkimukset ovat tunnistaneet erilaisia henkilöön ja hänen elinympäristöönsä liittyviä riskitekijöitä, jotka saattavat altistaa henkilöä radikalistoitumiselle mutta mitään suoraa yhteyttä näistä taustatekijöistä radikalisoitumiseen ei voi vetää. Tutkimuksissa tunnistettu mm. työntävä, vetäviä ja suojaavia tekijöitä (Vergani, Iqbal, Ilbahar & Barton, 2018) sekä ihmisten perustarpeiden, niihin vastaavien tarinoiden (narratiivien) ja verkostojen merkitys (Kruglanski, Bélanger & Gunaratna, 2019). Radikalisoitumisessa keskeistä ovat siis yksilön ja ympäristön yhteisvaikutukset.
Tutkimuksissa on tunnistettu useita taustatekijöitä, joista tyypillisiä ovat esimerkiksi osattomuuden kokemukset, heikot sosiaaliset suhteet, heikko itsetunto, alhaiset kognitiiviset taidot, rajattu pääsy tietoon, voimakkaat epävarmuuden kokemukset ja muut asiat, jotka heikentävät ihmisen hyvinvointia ja kuuluvuuden tunnetta. Ekstremististen liikkeiden tarjoamat selkeät vastaukset ja näkemykset maailmasta uppoavat siis todennäköisimmin silloin, jos taustalla on ns. otollinen maaperä eli ihminen, joka jo valmiiksi etsii paikkaansa. Erityisen kriittisiä kohtia ovat erilaiset traumat ja vastoinkäymiset, jotka sekoittavat ihmisen elämän perustaa. Myös nuoruus itsessään muodostaa tärkeän elämänvaiheen, jossa ihminen pohtii identiteettiään. On kuitenkin keskeistä huomata, että mikään yksittäinen taustatekijä tai edes niiden kasautuminen ei suoraviivaisesti aiheuta radikalisoitumista vaan kyseessä on monien erilaisten tekijöiden summa.
Ihmiset eivät myöskään ole vain riskitekijöiden heittopusseja vaan tutkimuksissa on todettu, että ekstremismiltä suojaavat monet samat tekijät, jotka ylipäätään tukevat ihmisen hyvinvointia. Jos nuorella on toimivat ihmissuhteet, kuuluvuuden tunne yhteisöön tai vertaisryhmään ja taidot, joilla hän pystyy arvioimaan erilaisia tiedonlähteitä kriittisesti, on todennäköistä, että hän selviää erilaisista negatiivista kokemuksista ja epävarmuuden tunteista ilman suurempia maailmankuvallisia muutoksia. Nämä tekijät vahvistavat ihmisen resilienssiä eli kykyä selviytyä ja palautua stressaavista tilanteista ja siten ne auttavat ihmistä säilyttämään identiteettinsä vastoinkäymisissä.
Koulun rooli radikalisoitumisen ehkäisyssä
Kuten edellä esitetyistä näkökulmista käy ilmi, radikalisoitumiseen liittyvät taustatekijät ovat moninaiset eikä niiden osalta voi yleensä vetää suoraa yhteyttä pelkästään koulun rooliin, saati yksittäisen oppiaineen rooliin. Koulussa voidaan kuitenkin keskeisesti vaikuttaa lasten ja nuorten tiedon saantiin, kriittisten ajattelutaitojen kehittämiseen ja yhteenkuuluvuuden tunteeseen. Nämä ovat kaikki tutkimuksessa tunnistettuja suojaavia tekijöitä. Lisäksi koulut ovat keskeisiä paikkoja tunnistaa huonosti voivia oppilaita ja tarjota heille moniammatillista tukea.
Lisäksi on huomattava, että koulu voi sekä tarkoituksellisesti että epätarkoituksellisesti myös ohjata nuoria pois äärijärjestöistä tai jopa niitä kohtaan. Mikäli opettajat eivät halua käsitellä nuoren kanssa hänen näkemyksiään, jotka poikkeavat koulun arvoista, on mahdollista, että tämä kokemus torjutuksi tulemisesta lisää nuoren todennäköisyyttä hakeutua äärijärjestön pariin ja saada kuuluvuuden kokemusta sieltä. Erityisesti tämä korostuu tilanteissa, joissa nuoren muutkin sosiaaliset verkostot ovat heikot. (kts. Mattsson & Johansson, 2020).
Mikä on katsomusopetuksen rooli radikalisoitumisen ehkäisyssä?
Erityisesti tieteellisperustaisen tiedon saaminen uskonnoista ja muista maailmankatsomuksista on tärkeää väärien mielikuvien purkamiseksi ja vierauden pelon voittamiseksi. Erilaiset ennakkokäsitykset ja mielikuvat ovat olennaisessa roolissa sosiaalisten kategorioiden luomisessa, joten näiden tiedostaminen ja purkaminen ovat tärkeitä keinoja madaltaa kuvitteellisia ryhmäjakoja. Lisäksi osa ihmisten ennakkoluuloista johtuu tiedon puutteesta tai sen vaillinaisuudesta. On tärkeää huomata, että uskonnoilla on usein rooli myös esimerkiksi etnisyyttä ja kansallisuutta korostavissa ekstremistisissä liikkeissä. Katsomusopetuksen rooli ei siis liity vain uskonnollisen radikalisoitumisen ehkäisyyn vaan nähdäkseni Suomessa enemmänkin sellaisten poliittisten aatesuuntien hillitsemiseen, joissa tietyt uskonnolliset suuntaukset nähdään uhkana suomalaisuudelle.
Ekstremistiseen ajatteluun liittyvää kapeaa ja jyrkkää maailmakuvaa voidaan parhaiten torjua pyrkimällä avarakatseisuuteen, erilaisten tiedonlähteiden luotettavuuden kriittiseen arviointiin sekä tarjoamalla kokemuksia omaa maailmankatsomusta haastavista näkökulmista. Monet tutkimukset korostavat dialogia sekä erilaisten näkemysten ja mielipiteiden rohkeaa törmäyttämistä keskeisenä keinona ajatusmaailman avartamiseksi. Tukea tälle ajatukselle antaa myös oma aineistomme, jossa yli 2000 lukio- ja ammattikoululaista pohti koulun rooli vihamielisten asenteiden ennaltaehkäisyssä ja siinä he nostivat keskeisinä ulottuvuuksina dialogisen ja rohkean keskustelun erilaisista ajattelutavoista, omien ajattelutaitojen kehittämisen ja toisaalta koulun tarjoaman tuen oppilaan tai opiskelijan psyko-sosiaaliselle hyvinvoinnille.
Onnistuneen katsomusopetuksen toteuttamisessa erityisen keskeistä on ammattitaitoinen opettaja, joka pystyy luomaan luokkaan sellaisen tilan, että erilaisia ja myös arkaluontoisiksi koettuja asioita voidaan käsitellä avoimesti. Suomalaisessa katsomusopetuksessa on tähän hyvät mahdollisuudet ja tutkimusten mukaan uskonnon tunneilla käydään keskusteluja oppilaita huolestuttavista ja pohdituttavista asioista, kuten terrorismista. Katsomusopetuksen tunnit ovat siis tärkeitä paikkoja tiedon saamiseksi sekä oppilaan maailmankuvan avartamiseksi.
On kuitenkin naiivia olettaa, että pelkkä tieto muuttaa ajattelua, koska kokemus merkityksellisestä tiedosta vaatii sen, että tiedonlähde tuntuu vastaanottajasta luotettavalta ja tieto hänelle itselleen merkitykselliseltä. Katsomusopetuksen, samoin kuin muunkin kouluopetuksen, onnistumiseksi keskeistä on se, että oppilas kokee koulun ylipäätään itselleen tärkeänä ja luotettavana paikkana.
Mikä merkitys on katsomusopetuksen mallilla?
Kysymys siitä, millainen katsomusopetuksen malli palvelee parhaiten radikalisoitumisen ehkäisemisessä on vaikea vastata, koska laadukasta katsomusopetusta, jossa kaikki oppilaat oppivat erilaisista katsomuksista ja uskonnoista, voidaan toteuttaa erilaisin tavoin. Keskeistä opetuksen laadussa ovat – jälleen kerran – ammattitaitoiset opettajat. Suoria tutkimustuloksia aiheesta ei ole. Mielipiteitä paljonkin.
Radikalisoitumisen kannalta on esitetty väitteitä, joiden mukaan nimenomaan oman uskonnon opetus suojaa oppilasta virheellistä uskonnollisilta tulkinnoilta. Lisäksi keskusteluissa on korostettu oppilaan yhteenkuuluvuuden kokemusta erityisesti pienryhmäisissä uskonnoissa (Suomen Kuvalehti. 12.10.2018; Suomenmaa. 7.1.2020). Vastaavasti yhteisen katsomusopetuksen kannattajat korostavat nimenomaan yhteisen opetuksen takaavan kaikille samat tiedot ja mahdollistavan oppilaiden välisen yhteenkuuluvuuden ja keskinäiset keskustelut sellaisilla tavoilla, jotka vähentävät kokemusta ”meistä” ja ”muista” (Kotimaa24, 1.3.2020).
Tosiasiallista tutkimustietoa katsomusopetuksen mallin merkityksestä radikalisoitumisen ennaltaehkäisyssä ei suomalaisessa kontekstissa ole tehty, joten suoraa todistusaineistoa kummallekaan mallille ei ole. Ylipäätään radikalisoitumisen ennaltaehkäisyn onnistumisen todistaminen on lähes mahdoton tehtävä.
Oma näkemykseni katsomusopetusmallista ja radikalisoitumisen ehkäisystä
Ajatellen radikalistoitumisen riskiin liittyviä taustatekijöitä, pidän tärkeänä katsoa sitä kokonaisuutta, jossa opetus tapahtuu. Mielestäni on pidettävä hyvin huolestuttavana tilannetta, jossa oppilaan ainoa yhteenkuuluvuuden kokemus löytyy pelkästään esimerkiksi oman uskonnon tunnilta eikä lainkaan muista koulun oppiaineista tai toiminnoista. Mikäli oppilaan ainoa kiinnekohta on yhden oppiaineen tunti, on tarkasteltava kriittisesti sitä, miten hyvin oppilaitoksen ja suomalaisen koulutusjärjestelmän yleiset käytännöt tukevat yhteisöllisyyden muodostumista ja oppilaan kiinnittymisen kokemusta kouluun.
Itse ajattelen, että katsomusopetuksen keskeisin tehtävä on antaa kaikille oppilaille mahdollisimman laajat perustiedot erilaisista arvoista ja katsomuksista sekä mahdollisuuksia harjoitella dialogia käytännössä. Kokemukselliset ulottuvuudet ovat tärkeitä, jotta tieto ei ole vain teoreettista puhetta vaan tulisi osaksi oppilaiden arkikokemusta. Myös tutkimustulokset osoittavat, että oppilaat kaipaavat tietoa siitä, miten uskonnot ja katsomukset näyttäytyvät osana ihmisten arkea ja elämää sekä mahdollisuuksia pohtia, mitä nämä heidän omassa elämässään tarkoittavat. Tältä pohjalta ajattelen, että yhteisesti toteuttu katsomusopetus antaa enemmän mahdollisuuksia oppilaiden keskinäiseen kohtaamiseen ja yhteyden luomiseen kuin ns. erillinen opetus. Radikalisoitumisen ehkäisyn kannalta pidän myös tärkeänä sitä, että koulun kaikissa toiminnoissa pyritään madaltamaan jaottelua ”meihin” ja ”muihin” sen sijaan että sitä vahvistetaan pysyvillä ryhmäjaoilla. Erilaisia ryhmäjakoja voidaan varmasti hyödyntää opetuksessa pedagogisesti merkityksellisellä tavalla mutta pysyvät opetusryhmät, jotka perustuvat ulkopuolisten tekemiin oletuksiin oppilaiden henkilökohtaisista katsomuksista tai taustaryhmistä, ovat mielestäni ongelmallisia siltä kannalta, että kouluopetuksen keskeisimpänä tehtävänä tulisi olla oppilaiden avarakatseisuuden lisääminen ja ennakkoluulojen purkaminen.
Pia Koirikivi on tutkijatohtori Radikaaliksi kasvamassa? -tutkimushankkeessa sekä katsomusaineiden didaktiikan yliopistonlehtori.
Tutkimuskirjallisuus
Benjamin, S., Gearon, L., Kuusisto, A. & Koirikivi, P. (Hyväksytty/painossa). Threshold of Adversity: Resilience and the Prevention of Extremism through Education. Nordic Studies in Education. es. European Educational Research Journal.
Bouhana, N. (2019). The Moral Ecology of Extremism: A Systemic Perspective. Prepared for the UK Commission for Countering Extremism. Department of security and crime science. https://assets.publishing.service.gov.uk/government/uploads/system/uploads/attachment_data/file/834354/Bouhana-The-moral-ecology-of-extremism.pdf
Cassam, Q. 'The Vices and Virtues of Extremism', forthcoming in Mark Alfano, Colin Klein and Jeroen de Ridder (eds.) Social Virtue Epistemology (Routledge).
Cassam, Q. (2019). Vices of the Mind: From the Intellectual to the Political. Oxford University Press.
Cassam, Q. (2018). The Epistemology of Terrorism and Radicalisation. Royal Institute of Philosophy Supplement84.oi:10.1017/S1358246118000607.
Lynn Davies (2014) Interrupting Extremism by Creating Educative Turbulence, Curriculum Inquiry, 44:4, 450-468, DOI: 10.1111/curi.12061
Hafez, M. & Mullins, C. (2015). The Radicalization Puzzle: A Theoretical Synthesis of Empirical Approaches to Homegrown Extremism, Studies in Conflict & Terrorism, 38(11), 958-975, DOI: 10.1080/1057610X.2015.1051375
Hogg, M. (2019). Radical change. Uncertainty in the world threatens our sense of self: To cope, people embrace populism. Scientific American, 321(3), 85–87.
Hogg, M. A., Hohman, Z. P., & Rivera, J. E. (2008). Why Do People Join Groups? Three Motivational Accounts from Social Psychology. Social and Personality Psychology Compass 2/3, 1269–1280. DOI: 10.1111/j.1751-9004.2008.00099.x
Vallinkoski, K., Koirikivi, P., & Malkki, L. 2021. “What is this ISIS all about?” Addressing violent extremism with students: Finnish educators’ perspective
Uutisia
Kotimaa24. 1.3.2020. Mielipide: Yhteinen katsomusopetus on välttämättömyys.
Suomenmaa. 7.1.2020. Uskonnonopetus lisää ymmärrystä vastakkainasettelujen maailmassa.
Suomen Kuvalehti. 12.10.2018. Oman uskonnon opetus toimii – ja on hyödyllistä.