Helsingin yliopistossa viettämäni viikko meni ohi niin nopeasti, että olisin todella halunnut jäädä pidemmäksi aikaa. Olin täällä ajalla 10.11.25–14.11.25. Osastona oli kasvatustieteellinen tiedekunta. Viikon alussa keskityin tutustumaan tutkimusryhmään, osallistumaan luennolle, oppimaan sen eri osa-alueista ja keräämään aineistoa. Kun saavuin paikalle, ihastuin heti toimiston energiaan ja tunnelmaan. Kaikki toivottivat minua tervetulleeksi ja olivat todella ystävällisiä. Olin innoissani saadessani työskennellä näin upeassa ympäristössä. Tämän ansiosta ymmärsin paremmin, miten aineistonkeruu liittyy tutkimukseen ja miten elämässä opitut taidot tulevat hyödyksi työelämässä.
Ensimmäinen tehtäväni oli lukea tutkimusryhmästä heidän verkkosivuiltaan. Opin lisää ryhmän aiemmista projekteista, heidän päätavoitteestaan, tutkimusryhmän jäsenistä sekä lyhyesti siitä, mitä kukin jäsen tekee. Opin, että tutkimusryhmän tavoitteena on tutkia, miten eri tekijät vaikuttavat lasten matemaattisiin oppimisvaikeuksiin. Olin myös yllättynyt, että minulla oli toinenkin tet-harjoittelija mukana. Suoriuduimme koko viikon ajan todella hyvin kiitos hyvän yhteistyömme.
Seuraava tehtävämme oli kerätä tietoa erilaisista lasten matematiikkapeleistä ja -sovelluksista: niiden Play Store -kuvaus, keskiarvoarvosana, pelin nimi ja kehittäjän nimi. Osa peleistä oli jo listattu edellisen tet-harjoittelijan toimesta. Testasimme useita pelejä arvioidaksemme niitä eri näkökulmista, kuten millaisia tehtäviä ne tarjoavat ja mille ikäryhmälle ne on suunnattu, mitä kieliä ne käyttävät, miten itse arvioisimme ne ja lisäksi omat muistiinpanomme peleistä.
Aineistonkeruun tarkoituksena oli selvittää, ovatko sovellukset, jotka väittävät olevansa hyödyllisiä lapsille, oikeasti sitä – ja takaavatko ne, että lapset oppivat sovelluksia käyttäessään. Nämä kysymykset tekivät minut hyvin uteliaaksi, joten seuraavina päivinä tutkin ja etsin niin monta sovellusta kuin mahdollista. Löysin yli 50 peliä ja kirjoitin niistä kuvaukset, ikärajat, keskiarvoarviot, itse pelin sekä kehittäjän.
Toinen todella mielenkiintoinen kokemus oli luennolle osallistuminen. Kuvittelin, että sali olisi täynnä, luento olisi vaikeasti ymmärrettävä, aivan liian edistynyt (TÄMÄ OSA OLI TOTTA), ja ettei kukaan sanoisi mitään. Olin valmistautunut kaaokseen, jännitykseen ja monimutkaisiin kaavoihin. Sanotaanko näin: olin väärässä. Luentosalissa ei ollut jännitystä, siellä ei ollut satoja ihmisiä, ja ainoa asia, jossa olin oikeassa, olivat monimutkaiset kaavat (tämä ei tosin päde kaikkiin luentoihin). Ihmiset saivat vapaasti esittää kysymyksiä, ja yleisesti ilmapiiri oli rento ja mukava. Tämä kumosi ennakkoluuloni luennoista, ja olin siitä rehellisesti sanottuna todella iloinen. Luento oli kvantitatiivisista tutkimusmenetelmistä, ja se oli maisteritason kurssi. Se käsitteli reliabiliteettia, sen eri muotoja, sekä sitä, miten reliabiliteetti liittyy tilastotieteeseen. Opin myös eri tavoista mitata asioita, sekä matemaattisen kaavan.
Luentojen lisäksi sain mahdollisuuden osallistua myös laskuharjoituksiin, joissa luennoilla opittua teoriaa sovelletaan käytännössä ja puretaan helpommin ymmärrettäviin osiin. Huomasin, että laskuharjoituksissa oli helppo esittää kysymyksiä. Osallistuin myös maisteritasoisiin tehtäviin. Siellä opin aineiston käsittelyä: järjestin muuttujia ja yritin analysoida aineistoa. Opin, miten dataa suodatetaan ja miten kaavoja käytetään Jamovi-nimisessä sovelluksessa. Tutustuin myös eri työkaluihin, joita sovellus tarjoaa.
Lounailla ja tehtävien välissä minua alkoi kiinnostaa, millaista tutkijan työ oikeasti on. Viikon aikana opin, että tutkijan työ on samaan aikaan epävakaata ja todella innostavaa. Opin, että lukemattomat aiheet odottavat vielä kunnollista tutkimusta. Ymmärsin myös, että tutkijan ura on vaativa ja vaatii rohkeutta esimerkiksi rahoituksen hakemiseen ja julkaisujen tekemiseen. Sain kokonaiskuvan siitä, millainen prosessi tutkimuksen tekeminen on – aiheen löytämisestä julkaisuun asti. Se on pitkä matka, ja arvostan tutkijoiden työtä sekä heidän ponnistelujaan todella paljon.
Pääsin myös näkemään, miten suuria seminaareja ja konferensseja suunnitellaan. Osallistuin kokoukseen, jossa suunniteltiin konferenssia. Olin täysin häkeltynyt siitä, kuinka paljon suunnittelua tarvitaan – ja näin siitä vain murto-osan. Opin kiinnittämään huomiota esimerkiksi siihen, kuka puhuu milloinkin, mitä näytetään, miten se näytetään, onko teknisiä haasteita, ja paljon muuta.
Tärkeimmät asiat, joita opin tämän viikon aikana, olivat: miten suuri osa tutkimusta data on, mitä kvantitatiivinen tutkimusmenetelmä tarkoittaa, ja miten analysoida dataa Jamovilla. Lisäksi näin, miten konferensseja suunnitellaan, tutustuin tutkijan työn haasteisiin ja hyötyihin sekä sain kokea todella lämpimän akateemisen ilmapiirin.
Olen enemmän kuin kiitollinen siitä, että sain mahdollisuuden työskennellä Helsingin yliopistossa. Ilmapiiri oli aidosti tervetullut, ja työ oli sekä opettavaista että inspiroivaa. Tämän viikon aikana kehityin tiimityötaidoissani, opin käytännön tutkimusmenetelmiä ja sain kokemuksen akateemisesta ympäristöstä samalla kun laajensin omaa osaamistani. Kaikki tämä oli mahdollista Natalian, Veikon, Anssin ja Annen tuella, jotka auttoivat minua aina kun olin jumissa. Heidän rauhallinen tapansa toimia vaikutti todella positiivisesti koko kokemukseeni.
Yksi syy siihen, miksi pystyin ymmärtämään viikon aikana käsitellyt suuret ja monimutkaiset aiheet, oli Natalia. Hänen taitonsa pilkkoa vaikeat aiheet pieniin, ymmärrettäviin osiin oli todella hyödyllistä, ja oli etuoikeus saada työskennellä hänen ohjauksessaan. En olisi voinut toivoa parempaa mentoria!
Kaiken kaikkiaan tämä mahdollisuus laajensi tietämystäni, vahvisti käytännön taitojani ja antoi minulle selkeämmän kuvan yliopisto-opinnoista sekä siitä, millaista tutkijan elämä on.