Vetäytymispäivämme teemat kytkeytyivät laajasti työhyvinvointiin ja resilienssiin. Vieraamme sekä tutkimusyhteisömme jäsenet esittelivät omaa tutkimustaan liittyen näihin aiheisiin. Esityksiin liittyvät kysymykset värittivät keskustelua ja toivat myös uusia näkökulmia esityksiin.
Päivän aluksi vieraamme Tampereen yliopistosta, apulaisprofessori Mari Saha, kertoi omasta tutkimuksellisesta taustastaan sekä nykyisistä ja tulevista tutkimusprojekteista. Erityisesti hän keskittyi työhyvinvoinnin monitasoiseen ilmiöön varhaiskasvatuksessa. Hän esimerkiksi esitteli miten opettajat eroavat toisistaan erilaisilla työhyvinvoinnin ulottuvuuksilla.
Seuraavaksi väitöskirjatutkija Katri Pardon pureutui eksistentiaalisen resilienssin rakentumiseen varhaiskasvatuksessa. Hänen tutkimuksessaan varhaiskasvatusikäiset lapset saivat itse tuottaa tietoa asioista, jotka ovat heille merkityksellisiä. Esimerkiksi lapset kertoivat, mikä heille on tärkeää omassa olemassaolossaan ja mistä he elämässään unelmoivat.
Liittyen samaan tutkimusprojektiin kuin edellinen esitys, yliopisto-opettaja Roosa Segersvärd kertoi tulevasta tutkimuksestaan. Roosa tutkii eksistentiaalisen resilienssiä vaikeasti kehitysvammaisilla lapsilla. Samoin kuin Katrin tutkimuksessa, lapset tuottavat huoltajien ja henkilökunnan avulla tietoa heille merkityksellisistä asioista. Roosan tarkoituksena on myös tuottaa lapsille yksilöllinen materiaali, joka kuvastaa lapsille tärkeitä asioita.
Yliopisto-opettaja Elli Kamula aloitti lounaan jälkeisen ohjelman esittelemällään tutkimusta sijoitettuna olleiden nuorten aikuisten resilienssistä. Elli on tutkinut esimerkiksi sijoitettuna olleiden nuorten aikuisten keinoja selviytyä haastavista tilanteista ja miten he osoittavat toimijuuttaan omassa elämäntarinassaan. Hänen tutkimuksensa tuloksia tiivistää se, että resilienssin rakentuminen näyttää olevan varsin dynaaminen prosessi.
Yliopisto-opettaja Annukka Paloniemi esitteli kehittämistutkimusta, jossa keskityttiin alakoulun erityisopettajien yhteistyöhön. Annukka keskittyi tutkimuksessaan oppimismekanismeihin yhteistyön kehittämisessä. Yhteistyön kehittämisen kautta erityisopettajat pääsivät selkeyttämään omaa rooliaan opetuksessa, luomaan sujuvia käytänteitä, ratkomaan yhdessä koettuja vaikeita tilanteita yhteisopettajuuden kautta sekä saivat uusia näkökulmia oppilaisiin.
Viimeisessä esityksessä väitöskirjatutkija Annukka Töyri kertoi resilienssin tukemisesta vaativan erityisen tuen luokissa. Annukka on kehittänyt ja toteuttanut resilienssi-interventioita viidessä pienryhmässä. Interventioiden tavoitteena on ollut vahvistaa oppilaiden sosiaalisia taitoja, itsetuntoa, itsetuntemusta sekä lisätä sinnikkyyttä ja hyvinvointia. Interventioiden tulokset ovat rohkaisevia.