LexComics-sarjakuvanäyttely

LexComics-sarjakuvanäyttely käsittelee vauhdilla kehittyvän teknologian vaikutuksia yhteiskunnan eri tasoilla. Mikä on ihmisten ja koneiden rooli oikeudessa? Mitä ongelmia voi liittyä esimerkiksi älykkääseen katuvalaistukseen tai teknologian hyödyntämisen rikosten ennaltaehkäisyssä?

Helsingin yliopiston Legal Tech Labin tutkimuksellinen sarjakuvaprojekti sai alkunsa yksinkertaisesta ajatuksesta: ”tutkimuksen tulee olla hauskaa”. Sarjakuvat on luotu yhteisöllisellä tekemisellä. Jokaista sarjakuvaa varten järjestettiin keskustelu, jota käytiin löyhän aiheen tai väitteen ympärillä, samalla kun sarjakuvien piirtäjä, Annukka Mäkijärvi kuunteli keskustelua. Ensimmäisen pyöreän pöydän keskustelun pohjalta talvella 2021 syntyi The Case of Robo Judge -sarjakuva. Keskusteluja järjestettiin yhteensä seitsemän, joista viiden lopputulokset ovat nyt mukana tässä näyttelyssä. 

Projektin tavoite on kokeilla tutkimuksen visualisointia ja tarinallistamista. Sarjakuva pakottaa yksinkertaistamaan tutkimuksellista sisältöä ja argumentointia. Sen avulla voidaan kommunikoida oikeuden ja teknologian tutkimuksen aiheista tavalla, joka ei ole sidottu akateemiseen ja tieteelliseen ilmaisuun.

Näyttely on esillä Tiedekulmassa 6.5.–29.8.2025, ja siellä voi vierailla Tiedekulman aukioloaikojen puitteissa. Näyttely on maksuton. 

Legal Tech Lab on oikeustieteellisessä tiedekunnassa toimiva monitieteinen ja kansainvälinen tutkijayhteisö, jossa tutkitaan oikeuden, teknologian ja yhteiskunnan rajapintoja.