Monipaikkainen asuminen – kahdella tai useammalla paikkakunnalla eläminen – on Suomessa nopeasti yleistyvä ilmiö. Erityisesti sen merkitys korostuu Etelä-Savossa, jossa vapaa-ajanasuntojen määrä on suurempi kuin pysyvästi asuttujen kotien määrä.
Väitöskirjassaan “Monipaikkainen asukas aluekehittäjänä” Manu Rantanen Helsingin yliopiston Ruralia-instituutista on tutkinut, miten monipaikkaiset asukkaat voivat tietoisella toiminnallaan tuoda osaamistaan, verkostojaan ja tulevaisuususkoa alueille, joissa he viettävät aikaansa. Rantasen tutkimus osoittaa, että monipaikkaiset asukkaat nähdään yhä useammin kumppaneina eikä vain matkailijoina, vaikka virallinen aluekehitysjärjestelmä ei tunnista heidän potentiaaliaan kuin kuluttajina.
Vahva tunneside ja halu kehittää
Tutkimuksen aineisto on kerätty vapaa-ajanasukasvaltaisilta alueilta. Näille alueille on tyypillistä, että väestö vähenee ja kuntien talous on usein tiukoilla, mutta samalla monipaikkaisten asukkaiden merkitys kasvaa entisestään. Rantasen mukaan alueilla on tuhansia ihmisiä, joilla on vahva tunneside vapaa-ajanasuntojensa sijaintikuntiin. Monilla heistä on myös halua olla mukana alueen kehittämistyössä, mutta joille ei ole selkeitä kanavia osallistua kehittämistyöhön.
Monipaikkaisen kehittäjätoimijuuden taustalla on yleensä vahva paikkasuhde, joka lisää halua sitoutua alueen hyvinvointiin. Lisäksi monipaikkaiset voivat tuoda alueelle osaamistaan ja laajoja verkostojaan, mikä on omiaan vahvistamaan paikallista osaamista sekä luomaan uusia kehittymismahdollisuuksia. Ratkaisevaa on myös se, miten kunnat suhtautuvat monipaikkaisiin: heidän mahdollisuutensa toimia vahvistuvat silloin, kun heitä ei nähdä ulkopuolisina, vaan tasavertaisina kumppaneina muiden paikallisten toimijoiden rinnalla.
Rantanen korostaa, että aktiivisimmat monipaikkaiset toimijat voivat toimia esimerkiksi yrittäjinä, kuntien markkinoijina tai eri alueiden välisinä sillanrakentajina, mutta tämä edellyttää, että heidän rooliaan ei rajata pelkästään vapaa-ajanasujan näkökulmaan.
Kuntien käytännöt vaihtelevat – laki ei tunnista monipaikkaisia aluekehittäjiä
Tutkimus kuitenkin paljastaa, että kuntien käytännöt monipaikkaisten huomioimisessa eroavat huomattavasi toisistaan. Kunnat voivat halutessaan hyödyntää monipaikkaisten asukkaiden osaamista joustavasti osana elinvoimatehtäväänsä, mutta valtion tasolla lainsäädäntö korostaa yhä yksipaikkaisen asumisen mallia. Tämä luo jännitettä ja rajoittaa monipaikkaisten mahdollisuuksia osallistua viralliseen kehittämistyöhön, ja myös jättää osan potentiaalista hyödyntämättä.
Rantasen mukaan monipaikkaisten asukkaiden osallistumisen vahvistaminen edellyttäisi heidän tunnistamistaan mahdollisina kehittämiskumppaneina, jotta heidän osaamisensa ja sitoutumisensa voisivat tukea alueita nykyistä laajemmin.
Monipaikkaiset asukkaat voivat vahvistaa alueiden muutoskykyä, tuoda kehittämiseen uutta asiantuntemusta ja toimia tärkeinä yhteisöjen vahvistajina. Heidän paikkasuhteensa ja positiivinen paikkatunteensa ovat arvokkaita resursseja, jotka tulisi huomioida aluekehittämisen suunnittelussa nykyistä paremmin. Tämä on erityisen tärkeää esimerkiksi Etelä-Savossa, jossa monipaikkainen asuminen on pysyvä ja kasvava osa alueen elinvoimaa.
FM Manu Rantanen väittelee 6.3.2026 kello 12 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa aiheesta "Monipaikkainen asukas aluekehittäjänä". Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Mikkelin yliopistokeskus, auditorio, Lönnrotinkatu 5, Mikkeli.
Vastaväittäjänä on Tutkimusprofessori Hilkka Vihinen, Luonnonvarakeskus, ja kustoksena on Sami Moisio.
Sähköinen julkaisu: