Ruraliassa on toteutettu pian parin vuoden ajan matkailuhanketta, jossa erilaisin toimin tuetaan alan kestävyystavoitteiden toteuttamista Etelä-Pohjanmaalla. Viimeisimpänä toteutuksena arvioitiin maakuntaan kohdistuvan matkailun ja vapaa-ajanasumisen hiilijalanjälkeä.
─ Tämä on ensimmäinen kerta, kun maakunnan matkailusektorin hiilijalanjälki arvioitiin. Ajatuksena on, että rakennettua laskentamallia voidaan hyödyntää muutaman vuoden päästä toteutettavassa seurantalaskelmassa. Arvioinnin myötä meillä on nyt myös hyvä käsitys siitä, millaista aineistoa maakunnassa on tarpeen kerätä, jotta laskentatulokset antaisivat mahdollisimman tarkan kuvan tilanteesta, kertoo väitöskirjatutkija Outi Hakala.
Hiilijalanjälkilaskelma toimii alkusysäyksenä seuraavaksi toteutettavalle hiilineutraalin matkailun tiekartalle. Sitä muotoillaan yhdessä eteläpohjalaisten matkailutoimijoiden kanssa.
─Tuoreen arvioinnin pohjalta voimme tunnistaa, mitkä kohteet ovat tärkeimpiä päästöjen pienentämiseksi. Esimerkiksi suuri osa hiilijalanjäljestä aiheutuu matkustamisesta, mikä on siis olennainen mutta myös haastava toimenpiteiden kohde, toteaa tutkijatohtori Susanna Kujala.
Maakuntatasolla on asetettu hiilineutraaliuteen tähtääviä tavoitteita. Tutkijat muistuttavat, että niiden saavuttaminen edellyttää toimintaa kaikilta, myös matkailusektorilla. Hankkeen toimenpiteet edistävätkin Etelä-Pohjanmaan matkailun kestävyyssiirtymää niin yritys- kuin aluetasolla.
─Työpajoissa olemme opastaneet yrityksiä hiilijalanjäljen laskennassa ja taloudellisestikin järkevien päästövähennystoimien suunnittelussa. Hiilijalanjäljen arviointi ja vähähiilisen matkailun tiekartta ovat alueellisia toteutuksia matkailun tietopohjaisen kehittämisen tueksi, kertoo tutkimuskoordinaattori Anne Matilainen.
Yhteistyössä sidosryhmien kanssa laadittava tiekartta sisältää keinoja, joilla voidaan pyrkiä pienentämään matkailun hiilijalanjälkeä Etelä-Pohjanmaalla. Työryhmätyön jälkeen on tarjolla avoin kommentointimahdollisuus. Keväällä 2026 valmistuva tiekartta tukee Etelä-Pohjanmaan matkailustrategian päivitystä.