Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti selvittää tämän kevään aikana kotimaisen ruoan sekä lähi- ja luomuruoan käyttöä julkiskeittiöissä. Lisäksi meneillään olevassa hankkeessa tuotetaan arvio lähiruoan käytön muutosten aluetaloudellisista vaikutuksista. Tarkastelussa ovat myös kuntapäättäjien näkemykset aiheesta. Vastaavanlaisia selvityksiä on toteutettu aikaisemmin vuosina 2013 ja 2019, ja ne toimivat vertailukohtana uudesta hankkeesta kertyville tuloksille.
Lähi- ja luomuruoan käytön lisääminen julkiskeittiöissä kuuluu maamme kansallisiin tavoitteisiin. Julkisten keittiöiden lähi- ja luomuruoan käyttöä ei kuitenkaan seurata systemaattisesti, joten ajantasaista tietoa niiden käytöstä ei ole saatavilla. Viime vuosien kriisit ja muutokset ovat voineet vaikuttaa suuresti julkisten hankintayksiköiden ja -renkaiden mahdollisuuksiin hankkia lähi- tai luomuruokaa. Samanaikaisesti näiden käytön edistämisen eteen on tehty paljon työtä. Nyt onkin tarpeen selvittää nykyinen lähiruoan käytön tilanne, kun edellisestä selvityksestä on jo vuosia.
Lähiruoan käytön mahdollisilla muutoksilla voi olla vaikutusta myös aluetalouteen. Tietoisuuden kasvaminen siitä, miten lähituotteisiin panostetut eurot heijastuvat aluetalouksiin esimerkiksi työpaikkojen lisääntymisenä, vaikuttaisi todennäköisesti ruokapalvelujen määrärahoja koskevaan päätöksentekoon.
Hankkeessa toteutetaan kaksi valtakunnallista kyselyä. Ensimmäisen kyselyn kohteena ovat kuntien hallinnossa työskentelevät virkamiehet ja luottamushenkilöt, jotka välillisesti vaikuttavat oman kuntansa elintarvikehankintoja koskevaan päätöksentekoon. Tämän kyselyn tavoitteena on selvittää näkemyksiä ja mielipiteitä elintarvikehankinnoista ja esimerkiksi lähiruoan käytön edistämisen esteistä. Toinen kysely toteutetaan myöhemmin keväällä, ja sen kohderyhmänä ovat julkisista elintarvikehankinnoista vastaavat henkilöt. Jälkimmäisessä kyselyssä selvitämme lähi- ja luomuruoan osuudet hankinnoista sekä esimerkiksi arvioita käytön kehittymisestä.
Ensimmäisiä kyselyiden tuloksia on käytettävissä syksyllä 2025, ja aluetalousvaikutuksia käsittelevä julkaisu ilmestyy vuonna 2026. Hankkeen aikana järjestetään erilaisia työpajoja sidosryhmien kanssa. Esimerkiksi syksyllä 2025 keskustelemme kuntapäättäjien kanssa keinoista edistää lähiruoan käyttöä ja tulevaisuuden skenaarioista, joita hyödynnetään hankkeen aluetalouslaskelmissa.
Selvitys on osa maa- ja metsätalousministeriön rahoittamaa kehittämishanketta Lähiruoan käytön kehittyminen julkisissa ammattikeittiöissä ja sen aluetaloudelliset vaikutukset.