Ekoalueen mahdollisuudet Etelä-Savossa tarkastelussa

Kohti ekoalueita -hanke tuo kansainvälisesti tunnetun ekoalueiden toimintamallin osaksi suomalaista maaseutua. Tavoitteena on selvittää edellytyksiä ekoalueen perustamiseen Etelä-Savossa.

Ekoalueet – tunnetaan myös nimillä bio- tai organic district – ovat erityisesti luomutuotannon ympärille rakentuvia alueita, joissa paikalliset toimijat tekevät yhteistyötä kestävän kehityksen edistämiseksi. Malli on lähtöisin Italiasta ja levinnyt yli 60 alueelle Euroopassa. Nyt Etelä-Savossa on tarkoitus tutkia mahdollisuuksia liittyä mukaan tähän verkostoon. 

Hankkeessa tuotetaan tietoa toimivista ekoalueista ja niiden käytännöistä sekä kootaan Etelä-Savon ekoaluetiekarttaa vuorovaikutteisten työpajojen ja tapaamisten avulla. Työssä tunnistetaan Etelä-Savon ruoantuotannon ja lujonnonvarojen kestävän käytön vahvuuksia, kehittämistarpeita ja toimijoita, joiden varaan ensimmäinen ekoalue voidaan rakentaa. Lisäksi tarkastellaan, miten paikallisia resursseja voidaan hyödyntää tehokkaammin ja millaisia toimintaehdotuksia ekoalueen perustamiseksi voidaan laatia. 

Ekoalueen perustaminen hyödyttää erityisesti alkutuotantoa, luonnonvara- ja kalatalouden toimjoita sekä muita ruokaketjun osapuolia ja matkailuelinkeinoa. Osallistujat saavat tietoa ja liiketoimintaideoita olemassa olevien ekoalueiden toiminnasta sekä mahdollisuuden verkostoitua kansainvälisesti hankkeen tilaisuuksissa ja opintokäynneillä. 

Ekoalueet perustuvat aina paikallisiin tarpeisiin ja vahvuuksiin. Ne voivat olla pieniä tai laajoja kokonaisuuksia, joissa yhdistyvät mm.  luonnonmukainen tuotanto, kestävät energiaratkaisut, matkailu ja ympäristöstä huolehtiminen. Lähin esimerkki ekoalueesta on Tukholman eteläpuolella sijaitseva Ekodistrikt Sörmland Ruotsissa. Sörmland voitti EU:n luomupalkinnon paras ekoalue 2024 -sarjassa. 

Kohti ekoalueita hankkeen tavoitteena on tuoda tutuksi ekoaluetoiminta Etelä-Savossa ja lisätä sitä kautta kestävää, paikallisiin luonnonvaroihin nojaavaa ruoantuotantoa ja elinkeinotoimintaa. Hanke vahvistaa samalla eteläsavolaista identiteettiä, lisää alueen vetovoimaa kestävän ruokajärjestelmän alueena ja sitouttaa ihmisiä seudulle.  

Hankkeen toteuttavat Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti, Luomuliitto ry, Saimaan Luomu ry ja Luonnonvarakeskus (Luke). Rahoituksesta vastaavat Etelä-Savon ELY-keskus, Euroopan maaseuturahasto ja Helsingin yliopisto. Hanke jatkuu tammikuun 2027 loppuun saakka. 

Yhteystiedot

Projektipäällikkö Päivi Pylkkänen, paivi.pylkkanen@helsinki.fi 044 3366919 
Asiantuntija Brita Suokas, brita.suokas@luomuliitto.fi, 044 5288722