Ammatillisen koulutuksen reformin tavoitteena on, että oppimista tapahtuisi entistä enemmän työpaikoilla. Maaseudun nuoret ja pk-yritykset ammatillisten oppimisympäristöjen yhteiskehittäjinä -tutkimushankkeessa selvitetään sitä, miten maaseudun pk-yrityksiin voidaan synnyttää laadukkaita työssäoppimisympäristöjä.
- Oleellista on, että työssäoppimisympäristöt tukevat henkilökohtaisia osaamistavoitteita ja ammattitaidon kehittymistä sekä osaltaan alueellisten työmarkkinoiden toimintaa, sanoo hankkeen projektipäällikkö Timo Suutari
Tutkimuskohteena on kolme oppilaitosta, jotka sijaitsevat Etelä-Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Kohdealueilla haastatellaan oppilaitosten opettajia, opiskelijoita sekä yritysten edustajia. Tutkimushankkeen hyötyjiä ovat maaseudulla asuvat ja opiskelevat nuoret sekä maaseudulla toimivat pk-yritykset ja ammatilliset oppilaitokset. Hankkeella edistetään tasa-arvoisia mahdollisuuksia laadukkaaseen ammatilliseen koulutukseen.
- Kaikki maaseudun nuoret eivät halua muuttaa isompiin kaupunkeihin, jos koulutusmahdollisuuksia ja riittävän houkutteleva työpaikka olisi löydettävissä omalta kotiseudulta, toteaa hankkeen tutkimusavustaja Marja Enbuska.
Tutkimushankkeen toteuttaa Helsingin yliopiston Ruralia-instituutti. Hankkeen rahoittaa maa- ja metsätalousministeriö Maaseutupolitiikan neuvoston asettaman hankeryhmän esityksestä, Makeran valtakunnallisiin maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeisiin suunnatuista varoista. Hanke toteutetaan vuosina 2018–2019.
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Timo Suutari
puh. 050-4151161
timo.m.suutari@helsinki.fi
Tutkimusavustaja Marja Enbuska
puh. 050-3165466
marja.enbuska@helsinki.fi