Ruokajärjestelmä on kokonaisuus, joka koostuu ruoan tuotannosta, jalostuksesta, jakelusta ja kulutuksesta sekä näihin liittyvien moninaisten tekijöiden välisistä yhteyksistä. Siihen vaikuttavat myös vallitseva talousajattelu sekä sen ylläpitämät arvot, asenteet ja käytännöt. Ruokajärjestelmä tai sen osa on poikkeuksetta aina johonkin paikkaan tai paikkoihin sijoittunutta; niin paikallisiin tai globaaleihin. Koemme tärkeäksi tunnistaa erilaisten tavoitteiden, toteutustapojen ja toteuttajien väliset ristiriidat ja synergiaedut.
Tarkastelemme ruokajärjestelmien moniulotteisuutta monitieteellisillä ja monimenetelmäisillä otteilla. Tutkimusryhmämme työn keskiössä ovat kysymykset tuottajan ja kuluttajan muodostamista yhteisöistä, vaihtoehtoisista ruuan jakelumalleista, ruoan ja energian tuottamisesta paikallisiin symbiooseihin soveltuvasti, ruokaan liittyvistä moninaisista merkityksistä sekä suhteista ja elintarvikkeiden lisäarvoistaimisesta laatujärjestelmiä hyödyntäen. Työskentelemme ajankohtaisten ilmiöiden parissa, joihin lukeutuvat muiden muassa uudistava maatalous, kumppanuusmaatalous, kotitarveviljely ja agroekologiset symbioosit.
Tutkimuksellamme haluamme edistää kestävää ruokamurrosta ja vahvistaa paikallisten ja suomalaisen monimuotoisten ruokajärjestelmien kehittymistä.
Asiakaslähtöisyyden kehittäminen lyhyissä jakeluketjuissa (ASKEL)
Elintarvikeketjun ekoteolliset symbioosit – soveltuvuus Etelä-Savoon (ETES)
Innovative Strategies for Public Catering: the Expansion of the Sustainable Public Meal Toolkit (StratKIT+)
Kustannusarviointi ilmastonmuutokseen liittyvästä toimimattomuudesta (KUITTI)
Kumppanuudella ruokasektorille vuorovaikutusta ja innovatiivisuutta - KURVI
KUMAKKA – Kumppanuusmaataloudella kestävyyttä, kilpailukykyä ja maatalouden arvostusta
Maaseudun yhteisöjen kehittämisen maisteriohjelma (RuralCom)
:#nimisuoja2025- Suomalaisen nimisuojan uudet tuotteet, tekijät ja kuluttajat
Saimaa Food & Tourism –kehittämisalustan selvityshanke
Saimaa Taste of Place. Ruoka paikan tunnun ilmentäjänä ja matkailun edistämiskeinona (SToP)
Village Social Enterprise learning material, guidance and Network (ViSEnet)
Työn ja yrittäjyyden uudet mahdollisuudet maaseudulla - TUUMA-verkosto
Uudistuva ja kasvava Etelä-Savon ruoka-ala - URAKKA
Ekoinnovointi ja kiertotalouden liiketoimintamahdollisuudet Etelä-Pohjanmaalla
Elintarvikeketjun ekoteolliset symbioosit – soveltuvuus Etelä-Savoon (ETES)
Luomu 2.0 – Tutkittua tietoa ja käytännön malleja regeneratiivisen luomuviljelyn kehittämisen tueksi
Ruokasektorin koordinaatiohanke
Verkostoilla voimaa yhteistyöhön - Ruokasektorin koordinaatiohanke
Ihmistä laajempi talous ekologisen kriisin aikakaudella - maaperäsuhteet, vastavuoroisuus ja toimeentulo uudistavissa maanviljelykäytännöissä