Raportti: Kuinka maan kasvukuntoa kehitetään?

Maan kasvukunto kuvaa pellon toimintakykyä ja sen kehittäminen vaatii määrätietoista monivuotista kehitystä. Mutta miten kasvukunnon ongelmat tunnistetaan? Miten tuloksia tulkitaan ja miten kasvukunnon hoitotoimenpiteiden vaikutuksia seurataan? Helsingin yliopiston Ruralia-instituutin raportissa perehdytään maan kasvukunnon seurantaan ja kehittämistapoihin.

Raportissa esitetään tuloksia 24 koelohkolta, niillä tehdyistä toimenpiteistä sekä mitatuista muutoksista vuosien 2015−2017 välillä. Tutkimuksen taustalla on OSMO – Osaamista ja työkaluja resurssitehokkaaseen maan kasvukunnon hoitoon yhteistyöllä -hankkeessa kahdeksalla tilalla tehdyt lohkotutkimukset Varsinais-Suomessa, Satakunnassa ja Etelä-Pohjanmaalla. Tutkimushankkeen puitteissa voitiin mitata asioita laajemmin ja tiheämmällä aikavälillä kuin mitä on yksittäiselle viljelijälle käytännöllistä. Tuloksia pyritään yleistämään tasolle, jossa niitä voidaan hyödyntää viljelyssä ja neuvonnassa.

Raportissa esitetään eri lohkoilla havaitut muutokset ja nostetaan esille merkittävimpiä muutoksia lohko kerrallaan. Lisäksi pyritään tuottamaan yhteenvetoa maan kasvukunnon erilaisten kehittämismenetelmien vaikuttavuudesta.

Tuomas J. Mattila, Veera Manka, Jukka Rajala, Heikki Ajosenpää, Jari Luokkakallio ja Marja Tuononen: Kuinka maan kasvukuntoa kehitetään? Havaintoja kahdeksalta tilalta Varsinais-Suomesta, Satakunnasta ja Etelä-Pohjanmaalta. 2018. Helsingin yliopisto Ruralia-instituutti. Raportteja 189. 56 s.

Raportti on tuotettu osana OSMO – Osaamista ja työkaluja resurssitehokkaaseen maan kasvukunnon hoitoon yhteistyöllä -hanketta.

Aiheesta muualla:

Esitykset Mattila Tuomas ja Rajala Jukka: Kuinka viljelijä voi kehittää maan kasvukuntoa? (pdf, 2018)

Lue lisää OSMOsta ja tutustu muihin maan kasvukunto -materiaaleihin