Puna-apila-heinäkasvinurmia ja kevätviljoja tutkittiin 34 maatilalla Etelä-Suomen ja Pohjanmaan rannikkoseuduilla. Niittonurmien satoja, apilapitoisuutta ja typensidontaa sekä eri rikkakasvilajien esiintymistä ja kilpailupainetta kevätviljoissa tarkasteltiin sääolosuhteiden, maan ominaisuuksien ja viljelytoimenpiteiden valossa.
Ensimmäisen ja toisen vuoden nurmet tuottivat kahdella niitolla keskimäärin 7,5 tonnia kuiva-ainetta hehtaarilta apilapitoisuuden ollessa 44 prosenttia. Nurmien iän vanhetessa apilapitoisuus laski ja siten myös satotasot. Biologisen typensidonnan suuruus oli keskimäärin 114 kg/ha/v. Mikäli viljelykierrosta 40 % oli apilanurmia, niin biologinen typensidonta riitti tuottamaan 3-4 tonnin viljasatoja.
Apilapitoisuudet vaihtelivat lohkon sisällä jopa 50 prosentilla. Apilapitoisuudet olivat suurempia Etelä-Suomessa kuin Pohjanmaan rannikkoseudulla. Maan ominaisuudet, ennen kaikkea maalaji ja rakenne, vaikuttivat suuresti apilapitoisuuksiin ja nurmien satotasoihin. Vaihtelevia maan ominaisuuksia voidaan tasoittaa lohkon sisällä tarpeenmukaisella salaojituksella, kalkituksella ja lannoituksella. Nurmien talvehtimista voidaan parantaa kestävien lajikkeiden valinnalla, huolellisella viljelytekniikalla ja sopivilla niittoajoilla.
Kevätviljojen keskimääräiset satotasot olivat Etelä-Suomessa 3,2 t/ha ja Pohjanmaan rannikkoseudulla 3,6 t/ha. Rikkakasvien lukumäärissä ei ollut eroja eri alueilla 570 rikkasvia/m2, mutta rikkakasvien paino oli Etelä-Suomessa 700 kg ka/ha ja Pohjanmaalla 1600 kg ka/ha. Rikkakasvien esiintymisessä oli suuria lohkokohtaisia eroja. Rikkakasvien lajirunsaus oli suurempi Etelä-Suomessa. Luomuviljelyn kesto näytti olevan yksi tekijä, joka selitti rikkakasvien runsautta. Juolavehnää oli enemmän pitkään luomuviljelyssä olleilla lohkoilla. Rikkakasvien painoa selitti mm se, miten luomuviljelyä toteutettiin tilalla. Menestyksekäs rikkakasvien hallinta sisältää sekä tilan että lohkon erityisominaisuudet sisältävän strategian, taktiikan ja toimenpiteet.
Nurmien ja kevätkylvöisten kasvien sadot olivat yleisen tavanomaisen viljelyn tasolla niillä kokoaikaisesti viljellyillä luomutiloilla, jotka paneutuivat luomuviljelyyn. Luomuviljelyssä on monia mahdollisuuksia parantaa satoisuutta. Luomuviljely tarjoaa myös perusteita kehittää kestävää maataloutta. Tärkein uhka kestävälle maataloudelle sekä tavanomaisessa että luomuviljelyssä on kotieläintuotannon ja kasvinviljelyn eriytyminen toisistaan, jolloin viljelykierrot yksinkertaistuvat liiaksi.