Turve sitoo tehokkaasti ammoniakkia, joten eläinten kasvatustilojen sisäilma ja elinympäristö on terveellisempi niin eläimille kuin ihmisillekin. Lisäksi turpeen käyttö kuivikkeena vähentää merkittävästi maatalouden typpipäästöjä. Kuiviketurpeen hyödyt selviävät ruotsalaisselvityksestä, jossa tehtiin yhteenveto olemassa olevasta tutkimustiedosta kuiviketurpeen käytöstä, tekniikoista, eduista ja haitoista sekä verrattiin sitä muihin yleisesti käytettyihin kuivikemateriaaleihin kuten olkeen, sahanpuruihin ja kutterinlastuihin.
Hyvän kuivikkeen tulee imeä ylimääräinen neste siten, että eläinten elinympäristö pysyy kuivana ja hygieenisenä, jotta haitalliset mikro-organismit eivät lisäänny ja aiheuta eläimille sairauksia. Turve on imukyvyltään muita yleisesti käytettyjä kuivikemateriaaleja selvästi parempi. Parhaiten kuiviketurpeeksi sopii vähän maatunut vaaleaa rahkaturve, joka voi sitoa nestettä jopa 12 kertaa oman painonsa verran, mikä on 3-4 kertaa enemmän kuin olki. Mitä korkeampi kuiva-ainepitoisuus turpeella on, sitä enemmän virtsaa se pystyy sitomaan. Toisaalta turpeen kuiva-ainepitoisuuden noustessa yli 60 %:n, sen taipumus pölytä lisääntyy voimakkaasti. Onkin suositeltavaa käyttää turvetta, jonka kuiva-ainepitoisuus on 50-60 %:n välillä.
Turpeen kyky sitoa nestettä voi vähentyä merkittävästi turvekuivikkeen altistuessa paineelle, esimerkiksi eläinten kuormituksesta ja varastoinnin aikana. Kuormitettuna turvekuivikkeen nesteensitomiskyky voi olla jopa huonompi kuin oljilla tai kutterinlastuilla.
Orgaanisen aineksen hajoaminen aiheuttaa merkittäviä ammoniakkipäästöjä eläinsuojissa kuivikkeiden käytön sekä lannan varastoinnin aikana, mutta kuivikemateriaali vaikuttaa päästöihin huomattavasti. Happamuutensa (pH 3,5–4,5) johdosta turve sitoo tehokkaasti ammoniakkia virtsasta ja ilmasta. Eri tutkimusten mukaan turve voi sitoa ammoniakkia 1,5 %–3,5 % kuivapainostaan, eli jopa neljä kertaa enemmän kuin olki. Keskimäärin 100 kiloa kuiviketurvetta voi sitoa noin 2 kiloa typpeä. Ammoniakkipäästöjä voidaan vähentää merkittävästi myös sekoittamalla turvetta muihin kuivikkeisiin, esimerkiksi päästöt voidaan puolittaa vaihtamalla kokonaiset oljet seokseksi, jossa on 60 % turvetta ja 40 % silputtua olkea.
Korkeat ammoniakkipitoisuudet ja orgaaninen pöly heikentävät usein eläinten kasvatustilojen ilmanlaatua. Ne ärsyttävät eläintenhoitajien limakalvoja ja silmiä ja vaikuttavat myös eläinten terveyteen ja tuotantokapasiteettiin. Turvekuivikkeita käyttävissä eläinsuojissa ilma on raikkaampaa ja terveellisempää alhaisemman ammoniakkipitoisuuden takia. Turpeen korkean kosteuspitoisuuden takia eläinsuojien ilmanvaihdon ja lämmityksen lisääminen voi olla tarpeen kylminä vuodenaikoina.
Turpeen optimaalinen kosteuspitoisuus on noin 50%. Tätä kuivemmassa turpeessa pölyäminen kasvaa nopeasti. Sekoittamalla turpeeseen sahanpurua tai olkia voidaan parantaa pölynsidontaa ja saadaan vaaleammat kuivikkeet. Samalla kuivikepohja vahvistuu. Kuiviketurpeen voi myös kattaa ohuella sahanpurukerroksella tai sen pinnan voi kastella pölyn sitomiseksi. Kestokuivikepihatoissa turvetta ja olkia sekoittamalla saadaan kantavampi pohja, puhtaammat eläimet sekä pienemmät ammoniakkipäästöt.
Turvetta käytetään yleisesti kuivikkeena lehmillä, sioilla ja hevosilla. Turvekuivikkeen käytön on todettu vähentävän lehmien jalka- ja sorkkaongelmia sekä porsaiden terveysongelmia. Hevosilla yskää ja jalkaongelmia esiintyy vähemmän käytettäessä turvekuivikkeita verrattuna olki- ja sahanpurukuivikkeisiin. Turpeen käytöstä on myönteisiä kokemuksia myös lampaiden, vuohien, siipikarjan ja kanien kasvatuksessa.
Kuiviketurpeen hygieeniset ominaisuudet kaipaavat jatkotutkimuksia. Turpeen happamuus estää monien bakteerien, esimerkiksi maidon laatua heikentävän Bacillus cereuksen kasvua. Toisaalta kuiviketurpeista tehtyjen mykobakteerilöydösten sekä haitallisten homekasvustojen merkitystä eläinten terveydelle on selvitettävä.
Hapan turve sitoo hyvin eri ravinteita, mm. ammoniakkia, fosforia, kaliumia ja magnesiumia. Turvekuivikelannan ravinnepitoisuudet ovat muihin kuivikkeisiin verrattuna selvästi korkeampia ja ravinteet ovat helposti kasveille käytettävässä muodossa.
Hyvän nesteen- ja ammoniakinsitomiskykynsä takia turvekuiviketta kuluu muita kuivikkeita vähemmän. Turvekuivitetun lannan puhdistaminen, käsittely ja levittäminen on myös helpompaa. Lannan varastoinnissa pitkä varastointiaika aiheuttaa suuremmat ammoniakkipäästöt. Varastoinnin aikana turvekuivikelannan ravinteet säilyvät paremmin olkikuivikelantaan verrattuna. Turve- ja turveseoslanta voidaan levittää jo kuukauden varastoinnin jälkeen, koska se kompostoituu nopeammin.
Kuiviketurvetta kuluu eläinlajista ja eläinsuojatyypistä riippuen 0,3 – 5 kuutiota eläintä ja sisäruokintakautta kohti. Eri kuivikkeiden kustannusten vertailu on vaikeaa, sillä hinnat vaihtelevat paikallisesti, yhteyksistä ja oman työn osuudesta riippuen. Samantyyppisiin kuivikejärjestelmiin tarvitaan suurin piirtein saman verran turve- ja olkikuiviketta kuiva-aineena mitattuna ja tilan ulkopuolelta ostetun turpeen ja oljen hintaero on vähäinen. Turvekuivikkeen kokonaiskustannuksia arvioitaessa tulee huomioida pienempi käyttömäärä, vähäisempi varastointitarve, lannan helpompi levitettävyys ja suurempi ravinnepitoisuus sekä paremman ammoniakinsitomiskyvyn myönteiset vaikutukset.
Turpeella on monia erinomaisen kuivikkeen ominaisuuksia: tehokas nesteen- ja ravinteiden sitomiskyky, turvekuivikelannan korkea ravinnepitoisuus ja helppo käsiteltävyys. Turve sitoo tehokkaasti ammoniakkia, joten eläinsuojien sisäilma ja elinympäristö on terveellisempi niin eläimille kuin ihmisillekin ja ammoniakkipäästöt vähenevät. Turvemateriaalin heikkouksina on pidetty epätasaista laatua, tummaa väriä ja pölyävyyttä. Näitä haittapuolia voidaan kompensoida oikeilla käsittelytekniikoilla. Turpeen käytön lisääminen nykyisestä edellyttää lisää tutkimustietoa ja uusia teknisiä ratkaisuja.
Mikko Salmu
3.10.2011