Luomun ja kestävyyden asiantuntijat esitelmöivät kestävien käytäntöjen roolista luomumaataloudessa. Urs Niggli, kansainvälisen luomututkimuslaitos FIBL:n johtaja haastoi viestimään luomualan lähinäkyvyydestä, aitoudesta ja kokonaisuudesta. Luomumaatalous ei ole pelkästään elintarviketuotantoa hyvinvoiville länsimaisille kuluttajille. Vaan luomualan suuri haaste Nigglin mukaan on kehittää Afrikan 20 miljoonan pienviljelijän maataloustuotanto ja elämäntavat kestäviksi.
Mihael Kuhnt, UNEP/Wuppertal-instituutin kestävän kulutuksen ja tuotannon keskuksesta korosti, että ei vain luomualan tule ponnistella kohti kestävämpiä tuotantomenetelmiä ja toimintatapoja. Myös kuluttajien on muutettava elintapojaan kestävimmiksi. Tulisikin pyrkiä markkinoimaan tuotteita, jotka ovat kestävästi tuotettuja; joilla on vain vähäinen vaikutus luonnon ja sosiaalisiin resursseihin. Hänen visionsa on, että vuonna 2020 kestävistä tuotteiden markkinoinnista on tullut valtavirtaa.
Egyptiläisen kestävän viljelyn pioneerin Sekemin edustaja kertoi Sekemin kestävyyskukan sisällyttämisestä osaksi koko arvoketjua. Keskeisessä roolissa tässä ovat yhteisö, talous ja kulttuuri. Vuodesta 1977 Egyptin autiomaata on muutettu tuottaviksi viljelmiksi luomumenetelmin.
Sekemin toimintaa on ohjannut visio kestävästä kukasta.
Autiomaan hiekkaa on muutettu viljaviksi pelloiksi ja maahan on sidottu 1 miljoona tonnia hiilidioksia. Viljelyssä on päästy 20-40 % veden säästöön tavanomaiseen viljelyyn verrattuna.
Osana kehittämistoimintaa ihmisyhteisöjä on kehitetty kokonaisvaltaisesti. On perustettu lastentarhoja, järjestetty koulutusta lapsille ja myös aikuisille. Yhteisöjen terveydenhoitoa on kehitetty. Työntekijöistä on saatu osakkaita Sekemin yrityksiin ja yhteisöihin.
Pienestä alusta on kehittynyt monipuolinen yritys, joka vie monenlaisia luomuelintarvikkeita myös Eurooppaan.
Nyt mukana toiminnassa on jo 400 pienviljelijää. Koko yritys työllistää 2000 työtekijää.
Seuraa osion englanninkielisiä esityksiä videoilta
Introduction
Markus Arbenz, International Federation of Organic Agriculture Movements (IFOAM)
Vision 2020 – Sustainability in the Mass Market
Michael Kuhndt, UNEP/Wuppertal Institute Collaborating Centre on Sustainable Consumption and Production GmbH (CSCP)
Organic Farming in the Context of Sustainability
Prof. Dr. Urs Niggli, FiBL – Forschungsinstitut für biologischen Landbau
Strategies to regain the Lead
Volkert Engelsman, EOSTA B.V. Organic Fruits & Vegetables
Organic is not organic – how to join the standard leaders
Francis Blake, Soil Association Ltd.
The Sustainability Flower implemented in the value chain
Helmy Abouleish, Sekem Group