Eläinten luonnollisen käyttäytymisen tunteminen auttaa esimerkiksi eläinten paimentamisessa ja liikuttelussa, kiimojen seurannassa ja sairaiden tai vahingoittuneiden eläinten tunnistamisessa.
Eläinten käyttäytymistä koskevan tiedon hankkiminen on erityisen tärkeää luomutuotannossa, jotta
Tavanomaisessa tuotannossa tuotantomenetelmien kehittymistä rajoittavat usein teknologiset ja taloudelliset seikat. Ongelmia esiintyy, jos eläimiä pidetään sellaisissa olosuhteissa, joissa niiltä puuttuu tarkoituksenmukainen vastine tietylle käyttäytymistoiminnolle tai kun eläin reagoi tavalla, joka ei enää toimi tai jolle ei ole purkautumistietä modernissa tuotantojärjestelmässä (Kuvio 1). Esimerkkinä mainitaan emakon kuoliaaksi makaamat ja/tai vahingoittamat pikkuporsaat. Tämä johtuu kesysian suuremmasta pahnuekoosta, porsaiden tarpeesta pysytellä emakon lähellä sekä emakon makuukäyttäytymisestä. Yhtenä ratkaisuna tavanomaisessa tuotannossa käytetään porsimishäkkejä, jotka rajoittavat emakon liikkeitä. Porsaiden musertumista voidaan ehkäistä myös karsinan lattialle asennettavien tankojen tai ulos sijoitettavien porsimiskojujen avulla. Pikkuvasikat mainitaan esimerkkinä käyttäytymistoiminnasta, jolle ei enää löydy purkautumistietä. Emoistaan erotetuilla pikkuvasikoilla on voimakas motivaatio imemiseen varsinkin juoton jälkeen ja ne alkavat imeä toisia vasikoita. Tätä voidaan ehkäistä tuttijuoton, emolehmän tai imettäjälehmän avulla.
Karjanhoitajat tunnistavat sairaat eläimet niiden käyttäytymisestä. Ennen sairauksien kliinistä vaihetta voidaan mm. erilaisia asteikkoja (esim. lehmien kävelypisteet) apuna käyttäen havaita hienonhienoja muutoksia eläimen käyttäytymisessä. Syönnin vähenemisen huomaamiseksi voivat esim. pihatoissa apuvälineinä olla lehmäkohtaiset elektroniset transponderit.
Tuotantoeläinten käyttäytymisen ymmärtäminen voi hyödyttää sekä tuottajaa että eläintä. Hyvien tuottajien tulisi olla myös eräänlaisia ”amatöörietologeja”, jotka tarvitsevat kärsivällisyyttä eläintensä tarkkailuun ja taitoa tulkita näkemänsä oikein.
Domestikoitujen tuotantoeläinten villeinä elävien sukulaisten käyttäytymistä tutkimalla voidaan löytää monia keinoja, joilla tuotantoeläinten olosuhteita voidaan parantaa. Tutkimuksissa on todettu, että monet kesylajit käyttäytyvät luonnossa samalla tavoin kuin niiden villit sukulaiset. Emakon pesänrakentamiskäyttäytymisen mahdollistamiseksi sikalassa voi sille antaa olkia tai muuta pesänrakennusmateriaalia. Viidakkokanalla tehdyissä tutkimuksissa on todettu, että kukot puolustavat reviiriä, vartioivat laumaansa pedoilta ja auttavat sosiaalisen arvojärjestyksen ylläpidossa. Tavanomaisessa munantuotannossa kukkoja on pidetty tarpeettomina, mutta myös munivilla hybrideillä riittävän kukkojen määrän (1 kukko/50 – 100 kanaa) on todettu vähentävän kanojen pelkoa ja aggressiota. Ne helpottavat myös alaryhmien muodostumisia suuremman parven sisälle.
Intensiivinen jalostus on kuitenkin muuttanut joitain käyttäytymistoimintoja. Esim. jalostettu kana käyttää vähemmän aikaa paljon energiaa vaativiin toimintoihin kuten rehun etsimiseen ja sosiaaliseen vuorovaikutukseen kuin punainen viidakkokana tai ruotsalainen bantam-kana. Kesykanan aggressiivisuus uusia parveen tuotuja kanoja kohtaan on myös suurempi. Sioilla punaisen lihan osuuden jalostaminen on vaikuttanut niiden käyttäytymiseen: siat kiihtyvät helpommin, aktiivisuus on alhaisempi ja ne ovat levottomampia sekä aggressiivisempia. Tästä seuraa käytännön vaikeuksia sikojen käsittelyssä sekä sikojen pelkojen ja tappeluiden lisääntymistä.
Sosiaalinen käyttäytyminen on erityisen tärkeää useimmille tuotantoeläimille. Lauma tuo eläinyksilölle monia etuja (rehun löytäminen, suojaa pedoilta) mutta myös riskejä (loiset, sairaudet). Luonnossa laumoilla on optimikoko (kommunikaatio ja eläinyksilöiden tunnistaminen), joka on eri lajeilla erilainen. Lauman koko ja kokoonpano saattaa vaihdella myös vuodenajan ja yksilön kehitysvaiheen tai lisääntymiskauden mukaan.
Eläimillä on tietty yksilöetäisyys tai ”sosiaalinen tila” muihin eläimiin nähden. Välimatka vaihtelee tilanteen mukaan, esim. laiduntaessaan naudat pitävät toisiinsa 4 – 10 m etäisyyden, mutta laitumella makuulle käytäessä etäisyys on vain 2 – 3 m. Tuotantorakennuksessa on oltava riittävästi tilaa tai näkyviä aitoja varsinkin siellä, missä eläimet joutuvat kilpailemaan resursseista, esim. rehusta. Tuotantoympäristössä oleva liiallinen melu saattaa haitata mm. emon ja jälkeläisen vuorovaikutusta. Emakon röhkimiskäyttäytyminen imetyksen yhteydessä saa porsaat tulemaan emakon luo, hieromaan utaretta ja imemään. Ilmanvaihtolaitteiden melu saattaa peittää alleen emakon äänet, jolloin imetyksen synkronointi häiriintyy ja porsaiden kasvu heikkenee.
Laumasta erottaminen saattaa olla useimmille eläimille stressaavaa. Jos jokin tietty eläin tarvitsee käsittelyä, olisi hyvä erottaa se muutaman eläimen kanssa ryhmässä. Eläinten uudelleenjärjestelyt saattavat aiheuttaa aggressiota ja muita ongelmia.
Eläimet voidaan yhdistää viljelykiertoon. Ruotsin maatalousyliopistossa tehdyssä tutkimuksessa sikoja on käytetty rikkaruohojen torjunnassa ja maan muokkauksessa sadonkorjuun jälkeen. Siat ovat myös syöneet jäljelle jääneen rehun, jolloin ympäristön kuormitus on vähentynyt. (Kuvio 2.)
Vadelmatarhan aitaaminen kanoille on antanut niille mahdollisuuden luonnolliseen käyttäytymiseen. Kanat ovat päässeet osiin jaettuun tarhaan muulloin paitsi touko-kesäkuussa (versojen kasvu) ja marjojen poiminta-aikana. Kanat syövät vadelmatarhassa hyönteisiä ja rikkaruohoja, jolloin erillistä kitkemistä ei tarvita. Pitkät vadelmanvarret tarjoavat myös kanoille suojaa, jolloin ne rohkenevat laiduntaa kasvuston alla.
Eläinten käyttäytymistutkimusta voidaan käyttää myös eläinten hyvinvoinnin arvioinnissa. Tutkimuksen avulla selvitetään mm. mitkä käyttäytymismuodot ja olosuhteet ovat todella tärkeitä eläimille. Käyttäytymiseen liittyvät indikaattorit voivat olla hyödyllisiä biologisten toimintojen indikaattoreita, mutta ne voidaan myös arvioida suoraan sairauksista sekä vammoista.
Kun vasikoille annetaan maitoa tutista sankojuoton sijaan, ne pystyvät noudattamaan lajinmukaista imemiskäyttäytymistään, mikä ehkäisee muiden vasikoiden imemistä. Imeminen parantaa myös biologisia toimintoja vapauttamalla ruoansulatushormoneja. Tämän lisäksi imeminen saattaa tuoda vasikalle myös positiivisen tunnetilan, jolloin toiminnon estäminen puolestaan saattaa johtaa negatiiviseen tunnetilaan (frustraatioon).
Luonnollisen käyttäytymisen salliminen ei yksin takaa eläinten hyvinvointia. Joutilaiden emakoiden pihatossa pitäminen antaa emakoille mahdollisuuden luonnollisiin liikkeisiin ja sosiaaliseen käytökseen. Mutta jos olosuhteita ei ole järjestetty kunnolla, pihatto saattaa lisätä vammoja, kipua ja ahdinkoa, koska emakot tappelevat keskenään.
Eläimen subjektiiviset kokemukset vaikuttavat sen hyvinvointiin. Kokemukset voivat olla positiivisia (ilo, mielihyvä, onnellisuus) tai negatiivisia (kipu, ikävystyminen, frustraatio). Haasteena on näiden tilojen arvioiminen. Preferenssitesti antaa eläimen valita mieluisimman tai paremman kahdesta tai useammasta vaihtoehdosta. (Tai jos eläimelle annetaan valittavaksi huonoja vaihtoehtoja, voidaan päätellä, mistä se pitää vähiten.) Lehmillä on preferenssitestien avulla tutkittu mm. makuualustoja. Testeissä lehmät ovat valinneet lähes aina pehmeimmän alustan, kuten sellaisen, jossa on paljon kuivikkeita.
Testeillä voidaan myös mitata, kuinka kauan eläin käyttää ainoaa tarjolla olevaa vaihtoehtoa, esim. makuuaikaa mittaamalla. Motivaatiotesteissä selvitetään, miten paljon ”työtä” eläin on valmis tekemään halutun vaihtoehdon puolesta. Näiden testien avulla on selvitetty mm., että minkeille pääsy uima-altaalle on tärkeää. Kanat haluavat päästä (yöksi) orsille sekä kuivikkeille. Eläimille epämieluisia olosuhteita tutkitaan mm. toistettavilla välttämistesteillä.
Epänormaali käyttäytyminen, kuten esim. emakoiden putkien pureminen, voi olla merkki ongelmista eläimen tuotantoympäristössä. Eläimen tarpeita voi huomata myös tarkkailemalla sen normaalia käytöstä. Esim. nälkäinen porsas kerjää emakolta maitoa imetysten välillä hieromalla utaretta ja äännellen.
Monet tavanomaisessa tuotannossa rutiininomaisesti tehdyt toimenpiteet, kuten polttomerkitseminen, kastraatio, häntien katkaisu ja sarvien poistaminen, aiheuttavat eläimille kipua ja pahaa oloa. Kivun arvioimiseen on kehitetty eläimen käyttäytymiseen pohjautuvia menetelmiä ja niiden avulla etsitään vähemmän kivuliaita vaihtoehtoja. Välittömän kivun lisäksi voidaan arvioida kipua, joka jatkuu tunteja tai useita päiviä toimenpiteen jälkeen. Vasikoiden sarvien aiheiden tuhoaminen kuumalla raudalla polttamalla aiheuttaa kipua, joka jatkuu 12 – 24 tuntia. Tänä aikana vasikat ovat aktiivisempia ja niiden käytös poikkeaa normaalista. Tähän sisältyy pään pudistuksia, korvien heilutusta ja pään hankaamista tai painamista. Ketoprofeenin (kipulääke) antaminen maidon seassa ennen nupoutusta ja sen jälkeen poisti lähes kokonaan toimenpiteen jälkeiselle kivulle tyypillisen käyttäytymisen.
Tiivistelmä artikkelista:
Lund, V. & Weary, D. Understanding animal behavior and its use in organic animal husbandry. Teoksessa: Mette Vaarst, Stephen Roderick, Vonne Lund & Willie Lockeretz.(eds.) 2004. ANIMAL HEALTH AND WELFARE IN ORGANIC AGRICULTURE. Chapter 6. p. 95-115.