Tuottajan näkökulmasta alkuperäisrodut eivät välttämättä ole houkuttelevia, koska niiden tuotantotulokset, kuten taloudellisesti tärkeä rehuhyötysuhde ja ruhon lihakkuus jäävät usein huonommiksi verrattuna jalostettuihin sikalinjoihin. Luomutuotannon on myös esitetty tarvitsevan omaa jalostusohjelmaa, vaikka jalostettavat ominaisuudet ovat samat kuin tavanomaisessa tuotannossa: porsastuotos, kasvu, rehuhyötysuhde, lihakkuus ja lihan laatu. Tämä tarkoittaisi sitä, että luomutuotannossa siat tarvitsisivat erilaisia biologisia ominaisuuksia saavuttaakseen hyvät tuotantotulokset. Onko eläinaineksen geneettisillä ominaisuuksilla merkitystä siihen, miten siat menestyvät luonnonmukaisessa tuotannossa? Jos näin on, niin eläinaineksen ja tuotantoympäristön välillä pitäisi havaita yhdysvaikutuksia, eli erirotuiset siat menestyisivät erilailla tavanomaisessa ja luonnonmukaisessa tuotannossa.
Saksalainen tutkijaryhmä vertasi vuosina 2004 – 2006 kahdella tutkimusasemalla kuuden erilaisen sika-aineksen menestymistä tavanomaisessa ja luonnonmukaisessa tuotannossa. Vertailussa oli muka alkuperäiset saddleback-rodut 1) Angler Sattelschwein (AS) Pohjois-Saksasta ja 2) Schwaebish-Haelliches Schwein (SH) Etelä-Saksasta, sekä näiden risteytykset Pietrain-karjujen kanssa: 3) Pietrain x AS ja 4) Pietrain x SH. Lisäksi vertailussa oli 5) Pietrain x saksanyorkshire ja 6) Duroc x saksanmaatiainen –risteytykset ja 7) kaupallisten jalostuslinjojen hybridi. Käytettyjen rotujen risteytysten tarkoituksena oli edustaa kattavasti eläinainesta katoamisuhan alla olevista alkuperäisroduista kaupallisiin pitkälle jalostettujen linjojen hybrideihin. Tutkijat ottivat vertailuun vain puhdasrotuisia ja ensimmäisen polven risteytyksiä, koska niitä on helppo tuottaa luonnonmukaisessa tuotannossa.
Tutkimuksessa kasvatettiin yhteensä 682 lihasikaa. Tavanomaisesti tuotetuilla sioilla on betonipohjaisissa karsinoissa tilaa 1–1,2 m2/sika ja kuivikkeita käytettiin niukasti. Rehussa oli 13,1 MJ ME ja lysiiniä 0,82 g/MJ ME. Luonnonmukaisen tuotannon sioilla oli tilaa 1,8–2,5 m2/sika, ja rehu oli tavanomaista rehua täyttävämpää (12,6–13,1 MJ ME/kg) ja siinä oli vähemmän lysiiniä: 0,73–0,76 g/MJ ME. Molemmissa tuotantomuodoissa käytettiin rakeistettua rehua ja siat saivat syödä sitä ruokahalunsa mukaan. Mitattuja ominaisuuksia olivat rehunkulutus, kasvu, rehuhyötysuhde ja ruhojen lihakkuus.
Kaikilla vertailussa mukana olleiden puhdasrotuisten ja risteytyssikojen tuotantotulokset olivat luonnonmukaisessa tuotannossa huonompia kuin tavanomaisessa tuotannossa. Kasvussa tuotantomuotojen välinen ero oli keskimäärin 120 g/pv, mikä tarkoittaa noin 15 päivän eroa kasvatusajassa. Luomutuotannossa rehunkulutus oli keskimäärin 80 g/pv ja rehuhyötysuhde huononi 0,5 kg/kg suurempi verrattuna tavanomaiseen tuotantoon. Useimmilla sikalinjoilla ruhot olivat luomutuotannossa rasvaisempia, paitsi SH- ja Pietrain x SH -risteytyksillä. Luonnonmukaisella ruokinnalla usein havaittu ruhojen rasvoittuminen johtuu todennäköisesti siitä, että kasvatusrehuihin ei ole mahdollista saada yhtä paljon lysiiniä kuin tavanomaisessa tuotannossa ja muidenkin välttämättömien aminohappojen suhteita on vaikea saada optimaaliseksi ilman puhtaita aminohappoja.
Tutkijat havaitsivat eläinaineksen ja tuotantomuodon välillä erittäin merkitseviä yhdysvaikutuksia kaikissa taloudellisesti tärkeissä ominaisuuksissa. Alkuperäisrotuisten sikojen kasvu ei hidastunut ja rehuhyötysuhde suurentunut luomutuotannossa yhtä radikaalisti kuin jalostettujen rotujen risteytyksillä. Kaupallisilla hybrideillä rehun syönti jäi luomutuotannossa tavanomaista tuotantoa selvästi pienemmäksi, mikä huononsi merkittävästi tuotantotuloksia. Siitä huolimatta jalostettujen sikalinjojen tuotantotulokset ja ruhojen lihakkuus olivat parhaimpia ja alkuperäisrotujen huonoimpia molemmissa tuotantomuodoissa. Alkuperäisrotujen risteyttäminen Pietrainin kanssa johti kuitenkin lähes yhtä hyviin tuotantotuloksiin jalostettujen linjojen hybrideihin verrattuna. Tutkijoiden johtopäätöksenä oli, että taloudellisesta näkökulmasta katsottuna luonnonmukaisessakin tuotannossa pitäisi käyttää jalostettuja sikalinjoja. Suomessa muuta vaihtoehtoa nykypäivänä edes ole, sillä alkuperäisiä maatiaisrotuja ei ole enää jäljellä. Toisaalta luomutuotannossa jalostustavoitteita on tarpeen painottaa erilailla ja todennäköisesti myös eri ominaisuuksien taloudellinen merkitys on erilainen verrattuna tavanomaiseen tuotantoon.
Kirsi Partanen
27.6.2011