Kotoisiin rehuihin perustuvasta ruokinnasta kertoi tri Hindrek Older Virossa Tehoa kotoiseen valkuaisruokintaan ja laiduntamiseen –seminaarissa. 20.2.2013.
Tavoitteena tulisi olla mahdollisimman kotoinen ja karkearehuvaltainen ruokinta. Nurmirehujen tulee sopia karjatilalla erilaisiin tarpeisiin. Tulee tuottaa valkuaispitoisuudeltaan ja sulavuudeltaan erilaisia rehuja. Palkokasvien avulla voidaan seosnurmista tuottaa valkuaispitoisia ja väkeviä rehuja pienin tuotantokustannuksin valitsemalla kasvit ja lajikkeet sekä viljelytekniikka sopiviksi. Eläinten ruokinta tulee suunnitella mahdollisimman suuressa määrin karkearehuihin perustuvaksi.
Suuri väkirehun syöttö vähentää nurmirehun syöntiä. Kun väkirehun syöttö ylittää 5-6 kg tason lehmää kohti päivässä, niin nurmirehujen syönti vähenee 0,4 kg syötettyä väkirehun lisäkiloa kohti. Mikäli ruokintapöytä on tyhjä yli 4 tuntia, niin lehmä syö vähemmän seuraavalla ruokintakerralla.
Lehmä on kuitenkin märehtijänä nurmirehun syödä. Väkirehujen käytön lisääminen aiheuttaa ongelmia mm eläinten terveydelle. Seurauksena on mm. hapan pötsi, sorkkatulehdukset, hedelmättömyys, utaretulehdukset ja vastustuskyvyn heikkeneminen. Suurilla väkirehumäärillä (15-18 kg/pv) saadaan toki suuria maitotuotoksia, mutta lehmät jäävät hyvin lyhytikäisiksi, koska ne on poistettava terveysongelmien takia.
Hindrek Older kertoi Viron maatalousyliopistossa suoritetusta ruokintatutkimuksesta, jossa mukana oli 172 lehmää. Rehuja syötettiin yhteensä 21,2 kg ka/pv, josta nurmirehua oli 8,8 kg ja väkirehun osuus oli 58 prosenttia koko rehuannoksesta.
Toiseen lypsykauteen pääsi 97 lehmää eli 56, 3 %, kolmanteen 42 lehmää eli 24,4 % ja neljänteen 12 lehmää eli 7 %.
Hän kertoi esimerkin USAsta tilalta, jossa keskituotos oli 11 600 kg/v, mutta väkirehua käytettiin vain 25 %. Karjassa lehmien rehun kuiva-aineen syönti oli 24,3 kg/pv. Rehustuksessa sinimailasella ja säilörehumaissilla oli tärkeä asema.
Myös Virossa on tiloja, joilla päästään korkeisiin keskituotoksiin hyvin kohtuullisilla väkirehumäärillä. 40 kg maitotuotoksiin päivässä voidaan päästä jopa 4 kg väkirehuannoksilla, jos nurmirehun ruokinnallinen arvo on riittävän hyvä.
Optimaalisessa lypsylehmien rehussa kosteuden tulisi olla vähintään 52% ( 55%), tätä kuivempaa rehua lehmät syövät vähemmän. Kuiva-aineen tulisi sisältää raakavalkuaista 16-17%, NDF-kuitua (kuidun kokonaismäärä) 28-32%, tärkkelystä 25-30%, NFC (sokereita ja tärkkelystä) 34-38% ja rasvaa 5-6% sekä sokeria 4-6%. Muuntokelpoista energiaa rehussa tulisi olla 11-12 MJ/kg.
Valkuaista rehuissa on sopivasti silloin, kun maidon ureapitoisuus on 200-300 mg/l välillä ja maidon rasvan ja valkuaisen suhde Holstein-karjassa on 1,23-1,24.
Ummessaoleville lehmille väkirehua ei tule antaa lainkaan ja rehujen tulee sisältää vain vähän kalsiumia. Rehun tarve on noin puolta pienempi kuin herumiskaudella. On myös varottava liiallista kaliumin saantia.
Tunnutusruokinta. Lehmän ruoansulatuksen totuttaminen väkirehuun aloitetaan 2-3 viikkoa ennen poikimista nostamalla väkirehun määrä 2-3 kiloon päivässä. Suolan antaminen rajoitetaan minimiin ja magnesiumin antaminen jopa nelinkertaistetaan. E-vitamiinia tulee antaa runsaasti. Virtsan happamuutta seurataan; holstein-rodulla virtsan pH:n tulisi olla 6-7 välillä.
Poikimisen jälkeen nurmirehujen tulisi olla ruokinnallisesta arvoltaan erittäin hyvälaatuisia. Ruokahalun palauttamiseksi tulisi antaa vain parhaita karkearehuja. Erityisen hyvin sopii heinäkasvit, joiden sulavuus on huippuhyvä. Sulavan kuidun osuuden tulisi tässä tuotannon vaiheessa olla rehussa suuri. Juomavesi saisi olla lämmintä. Hyvälaatuista kuivaheinää on hyvä antaa 2-2,5 kg/pv. Kivennäisten antamista lisätään (Ca, P, Mg jne). Energian saannin varmistajaksi sopii tässä vaiheessa hyvin rouhittu rypsin siemen.
Herumiskausi. Varsinaisella lypsykaudella, kun lehmän ruokahalu on saatu palautumaan ja lehmä syö yli 20 kg kuiva-ainetta päivässä, voidaan palkokasvien osuutta selvästi lisätä. Ruokinnassa kannattaa käyttää runsaasti palkokasveja sisältäviä rehuja. Näin voidaan säästää ostovalkuaisen määrässä. Lypsykauden loppupuolella tulee seurata lehmien kuntoindeksejä, jotta lehmät eivät pääse lihomaan likaa. Lypsykauden loppupuolella rehujen väkevyyttä tulee pienentää. Samanaikaisesti lehmien kuiva-aineen syönti vähenee.
Lypsettävät lehmät kannattaa jakaa vähintään 3 ruokintaryhmään, ja lisäksi ummessaolevien ryhmä, jotta ruokinta voidaan pihatoissa toteuttaa lehmän tuotantokautta vastaavasti. Mikäli väkirehujen määrä pidetään korkeintaan 4-5 kg/pv tasolla, niin jakoa ruokintaryhmiin ei välttämättä tarvita. Tällöin lypsykauden loppupuolella ei ole lihomisvaaraa.
Vasikat ja hiehot tulisi kasvattaa valtaosin karkearehuilla, jotta niistä saataisiin pitkäikäisiä lehmiä (vähintään 4 lypsykautta). Maitojuoton tulisi olla rajoitettu. Vasikat ja hiehot tulee myös opettaa syömään suuria määriä karekarehuja. Siksi hiehojen rehujen tulee olla melko täyttäviä. Väkirehuja hiehoille ei tulisi antaa lainkaan.
Vasikoille tulisi varata paraslaatuista kuivaa heinää sekä säilörehua, joka on tehty hyvin sulavasta valkoapila-englannin raiheinä- nurminata- nurmesta, joka on korjattu melko nuorena.
Rapsin siemeniä käytetään Virossa lehmien rehuksi jauhamalla ne tilalla vähän ennen ruokintaa. Näin saadaan rehun energiapitoisuutta nostettua ja rapsin kaikki biologisesti aktiiviset aineosat säilymään.
Teksti: Jukka Rajala