Luomusuunnitelma alhaisen jalostusasteen valmistus -lomakepohjaan on koottu asiat, jotka on kuvattava silloin, kun tila aloittaa omien luomutuotteiden alhaisen jalostusasteen valmistuksen ja myynnin. Suunnitelma tarvitaan ilmoittauduttaessa alhaisen jalostusasteen valvontaan ely-keskukseen.
Perunoiden lajittelu, niiden pakkaaminen säkkeihin, hunajan pakkaaminen sekä viljan ja yrttien kuivaus ovat tuotteiden kauppakunnostusta, eivät alhaisen jalostusasteen toimintaa. Nämä käsittelyt ja tuotteiden pakkaaminen tulee kuvata tilan luomusuunnitelmassa.
Alhaisen jalostusasteen toiminnasta on kyse silloin, kun oman tilan tuotteista tehdään luomuelintarvikkeita, joissa alkuperäisen maataloustuotteen luonne muuttuu eli multaporkkana pestään ja se pilkotaan paloiksi tai kokonaisista jyvistä jauhetaan jauhoja. Raaka-aineiden on oltava itse viljeltyjä ja kasvatettuja. Ainoastaan leivän valmistukseen tarvittavaa tuorehiivaa ja esimerkiksi yrttisuolan tai hapatettujen kasvisten valmistukseen tarvittavaa ruokasuolaa saa ostaa tilan ulkopuolelta.
Esimerkkejä alhaisen jalostusasteen toiminnasta ovat viljan jauhatus jauhoiksi ja ryyneiksi, marjojen jäädytys, tuoremehun puristaminen, tuotteiden paloittelu, jauhelihan valmistus sekä viilin teko omalla juurella. Kaikkien mainittujen valmistaminen ja pakkaaminen on mahdollista teettää myös tilan ulkopuolella rahtityönä, kun siitä tehdään kirjallinen alihankintasopimus.
Valvontaa varten suunniteltavia ja kuvailtavia asioita ovat mm. valmistettavien tuotteiden koostumus, pakkausmerkinnät, tuotteiden varastointi ja kuljetukset, tuotannosta ja myynnistä pidettävät muistiinpanot. Suunnittelussa kannattaa miettiä myös, mitä tehdään takaisinvetotilanteessa, jos elintarvike onkin jotenkin viallinen, tai tuotteelle määrätään markkinointikielto luomuna. Jos tuotteiden valmistuksessa ja/tai varastoinnissa käytetään alihankkijoita, heidän kanssaan tehdyt sopimukset tulee liittää mukaan suunnitelmaan.
Ohjeita luomuelintarvikkeiden valmistamisen valvontaan liittymiseen, tuotteiden myyntiin, pakkaamiseen ja merkitsemiseen suoramyyntitapahtumissa, torilla, tilapuodissa jne.
Taulukko kertoo tiivistetysti, mitä pitää huomioida luomutuotteiden jatkojalostuksessa ja tuotteiden myynnissä. Ohjeet on suunnattu viljelijöille, puutarhureille, kotieläinten kasvattajille ja myös mehiläistarhaajille. Löydät siitä tiedon millaiset tuotteet kuuluvat minkäkin viranomaisen tarkastuksen piiriin ja millaiset luomutuotannosta kertovat pakkausmerkinnät eri tuoteryhmissä vaaditaan. Luomutuotteilla, luomun siirtymävaihetuotteilla ja luomuainesosia sisältävillä tavanomaisilla tuotteilla on erilaiset merkintätavat. Löydät perustiedot myös luomuraaka-aineista tehtyjen aterioiden koostamisesta ja niiden markkinointiviestinnästä.
Lataa käyttöösi Alhainen jalostus - Luomusuunnitelma (täytettävä lomake)
Teksti: Brita Suokas