Luomussa sioilla tulee olla mahdollisuus ulkoilla, ja ulkoilualueet lisäävät sikojen mahdollisuuksia toteuttaa tonkimistarvettaan. Sikojen on myös saatava päivittäin karkearehua vapaasti. Siat voivat sulattaa osan karkearehujen kuidusta paksusuolen mikrobikäymisen avulla. Karkearehuilla on myös positiivinen vaikutus sikojen hyvinvointiin. Ne lisäävät sikojen motivaatiota tutkia ympäristöään ja syödä saamiansa karkearehuja. Alle 60-kiloisten lihasikojen rehuseoksiin voidaan lisätä karkearehua noin 10 % rehun kuiva-aineesta, isommille sioille lähes 20 % saakka. Siat ovat uteliaita ja käyttävät lajityypillisissä olosuhteissa ulkona pelto- ja metsäalueilla kasvatettaessa 20 % päivän valoisasta ajasta tonkimiseen ja 30 % laiduntamiseen. Koska karkearehut lisäävät sikojen syömiseen käyttämää aikaa, ne myös vähentävät sikojen aggressiivista käyttäytymistä.
Ruotsalainen tutkimusryhmä tutki kolmella luomusikatilalla, miten karkearehujen antaminen ulkoilualueella vaikuttaa sikojen käyttäytymiseen ja sosiaalisiin vuorovaikutuksiin. Siat saivat väkirehunsa liemenä kaukalosta ja erilaisia karkearehuja tarjottiin ulkoilualueella häkistä. Tutkittavat karkearehut olivat heinä, nurmisäilörehu ja ohrasta tehty kokoviljasäilörehu. Tutkimuksessa oli yhteensä 515 lihasikaa ja kaksi koetta tehtiin talvella 2002/03 ja 2004/05. Siat olivat hampshire-risteytyksiä, ja ne aloittivat kokeessa noin 30-kiloisina. Ensimmäisessä kokeessa kontrollikäsittelynä oli väkirehuruokinta, jossa sikojen ainut karkearehun lähde oli karsinassa kuivikkeena käytetty olki. Koeryhmien siat saivat ulkoilualueen häkistä syödä vapaasti heinää, nurmisäilörehua tai kokoviljasäilörehua. Toisessa kokeessa oli myös edellä kuvattu kontrolliryhmä ja lisäksi koeryhmä, jossa siat saivat ulkoilualueella nurmisäilörehua. Kokeiden sikoja kasvatettiin erikokoisissa karsinoissa, joissa lattia-alaa oli noin 1,5 m2/sika. Kuivikkeena käytettiin olkea. Ulkoilualueet olivat kattamattomia ja niiden ala oli 1 m2/sika. Karsinasta ulkoilualueelle johtavassa oviaukossa oli muoviverho.
Sikojen käyttäytymistä tarkkailtiin neljällä eri kerralla: sikojen saavuttua ja sen jälkeen neljän viikon välein. Tarkkailijat seisoivat karsinan ulkopuolella havainnoiden sekä sisä- että ulkoaluetta. Tarkkailu aloitettiin, kun siat eivät enää kiinnittäneet huomiota tarkkailijaan. Jokainen tarkkailukerta kesti kaksi päivää ja sikoja tarkkailtiin kokeessa 1 klo 9:00 ja 13:00 ja kokeessa 2 klo 8:30, 12:00 ja 15:00. Jokainen tarkkailujakso kesti yhden minuutin per karsina, minkä jälkeen tarkkailija siirtyi toisen karsinan kohdalle. Näitä minuutin jaksoja toistettiin niin, että kokeessa 1 sikoja tarkkailtiin yhteensä 48 minuuttia per karsina ja kokeessa 2 yhteensä 54 minuuttia per karsina. Tarkkailussa kirjattiin ylös sikojen aktiivisuutta ja sosiaalisia vuorovaikutuksia kuvaavia käyttäytymismuotoja.
Heinää, nurmisäilörehua tai kokoviljasäilörehua ulkoilualueella häkistä saaneet siat viettivät enemmän aikaa ulkona kuin siat, joiden ainoana karkearehuna oli sisällä karsinan kuivikkeena käytetty olki. Siat käyttivät ympäristönsä tutkimiseen 20–30 % ajasta. Useissa tutkimuksissa on todettu tonkimismateriaalin lisäävän sikojen tutkimiskäyttäytymistä annettua materiaalia kohtaan. Kontrolliryhmän siat tonkivat kuivikkeena käytettyä olkea enemmän kuin karkearehuja saaneet siat. Sen sijaan eri karkearehujen syömisajassa tutkijat eivät havainneet eroja. Tonkimismateriaalin lisäksi siat tarvitsevat riittävästi tilaa toteuttaakseen luontaista tonkimiskäyttäytymistä.
Kontrolliryhmän siat eivät olleet niin aktiivisia kuin karkearehuja saaneet siat, ja ne käyttivät myös enemmän aikaa seisoskeluun. Karkearehua saaneet siat seisoivat vähemmän, koska ne jalkeilla ollessaan usein tonkivat saamaansa karkearehua. Siat makasivat sisätiloissa 50–63 % ajasta. Nurmisäilörehua saaneet siat makasivat enemmän kuin heinää ja kokoviljasäilörehua saaneet siat. Säilörehua saaneet siat olivat todennäköisesti tyytyväisempiä ja rauhallisempia.
Kasvatuksen edetessä siat viettivät enemmän aika ulkoalueella, ja käyttivät enemmän aikaa karkearehujen syömiseen. Vastaavasti siat käyttivät vähemmän aikaa kuivikkeiden tonkimiseen. Tämä voi johtua siitä, että karkearehuilla on parempi ravintoarvo kuin kuivikkeena käytetyllä oljella ja sen vuoksi siat syövät mieluummin karkearehuja. Ulkoalueen käyttö ja karkearehujen syönti oli vilkkaampaa iltapäivällä kuin aamu- tai keskipäivällä.
Karkearehujen antaminen vähensi sikojen aggressiivista käyttäytymistä makuualueella. Koska kontrolliryhmässä ainoa karkearehu oli kuivikkeena käytetty olki, se saattoi lisätä sikojen aggressiivista käyttäytymistä makuualueella. Vastaavasti karkearehua saaneilla sioilla oli enemmän aggressiivista käyttäytymistä ulkoalueella kontrollisikoihin verrattuna. Yleisesti aggressiivinen käyttäytyminen oli ulkoalueella vähäistä, vain 0,7–2,8 kertaa tunnissa sikojen havaittiin olevan aggressiivisia toisiaan kohtaan. Sikojen aggressiivinen käyttäytyminen väheni sikojen kasvaessa suuremmiksi.
Sikojen aktiivisuus ja aggressiivisen käyttäytymisen esiintyminen vaihteli tilojen välillä todennäköisesti kasvatusympäristön eroista johtuen. Vaikka kasvatustapa oli tutkimukseen osallistuneilla sikatiloilla samanlainen, karsinoiden ja ulkoalueiden malli ja koko olivat erilaisia eri tiloilla. Lisäksi ympäristön virikkeellisyys porsasvaiheessa voi vaikuttaa sikojen myöhempään käyttäytymiseen.
Loppupäätelminä tutkijat totesivat karkearehujen antamisen ulkoilualueella lisäävän sikojen ulkona oloa ja tonkimis- ja syömiskäyttäytymistä. Ne myös parantavat sikojen hyvinvointia vähentämällä sikojen agressiviista käyttäytymistä.
Lähde:
Erilaisten karkearehujen vaikutus lihasikojen aktiivisuuteen ja sosiaalisiin vuorovaikutuksiin.
Høøk Presto, M., Algers, B., Persson, E., Andersson, H.K. 2009. Different roughages to organic growing/finishing pigs – Influence on activity behavior and social interactions. Livestock Science 123: 55 -62.
Kirsi Partanen, vanhempi tutkija, MTT
26.10.2011