Populaation perinnöllistä vaihtelua käytetään usein apuna arvioitaessa sen sukupuuttoriskiä. Joissakin tutkimuksissa on kuitenkin huomattu, ettei geneettinen monimuotisuus aina ennusta populaation elinvoimaisuutta. Tästä on noussut kysymys, missä tilanteissa näillä kahdella voidaan olettaa olevan yhteys. Ahvenanmaan pitkäaikainen täpläverkkoperhospopulaatioiden seuranta ja perhosista kerätyt geneettiset näytteet tarjoavat ihanteellisen aineiston tämän kysymyksen tarkasteluun.
Vuonna 2024 julkaistussa Marjo Saastamoisen johtamassa tutkimuksessa hyödynnettiin vuosilta 2007–2012 kerättyä kartoitusaineistoa ja kyseisissä kartoituksissa kerättyjen 10 000 toukan DNA-näytteitä. Tutkijat loivat matemaattisia malleja, joissa käytettiin perhospopulaatioiden muutoksia, onnistuneesti talvehtineitten perhosen pesien osuutta, sääolosuhteita ja elinympäristön laatua.
Populaation perinnöllisen rakenteen vaikutus sukupuuttoriskiin todettiin olevan tilannesidonnaista. Alhainen geneettinen monimuotisuus lisää sukupuuttoriskiä, mutta populaation koko ja historia sekä ympäristötekijät on myös otettava huomioon luotettavia ennusteita tehtäessä. Tulokset osoittavat useita vuosia kestävän populaatioseurantojen ja laajojen aineistojen keruun tarpeellisuuden.