Opiskelu

Kandidaatin tutkinnon suoritettuasi

  • tunnet maatalous- ja puutarhatuotannon keskeiset teoriat ja käsitteet sekä osaat kuvata tuotannon edellytykset ja haasteet
  • osaat arvioida tuotannon kestävyyttä ja ympäristövaikutuksia
  • osaat kuvata maatalous- ja puutarha-alan kehityssuuntia ja yhteiskunnallista merkitystä
  • sinulla on perusvalmiudet vuorovaikutukseen ja viestintään, kriittiseen ajatteluun ja argumentaatioon, projektityöskentelyyn, ongelmanratkaisuun sekä kansainvälistymiseen
  • osaat hankkia ja tulkita oman alasi tieteellistä tutkimustietoa ja esittää sitä suullisesti ja kirjallisesti
  • sinulla on hyvät valmiudet syventää osaamistasi valitsemassasi maisterivaiheen opintosuunnassa (kasvintuotantotieteet, kotieläintiede, maatalousekonomia, agroteknologia tai maaperä- ja ympäristötiede).

Maataloustieteiden kandiohjelman opinnoissa perehdyt maatalous- ja puutarhaelinkeinon toimintaedellytyksiin ja verkostoihin. Keskeisiä sisältöjä opinnoissa ovat:

  • avomaalla ja kasvihuoneessa viljeltävien ruoka-, rehu- ja koristekasvien ominaisuudet ja viljelytekniikka
  • kasveja vioittavat taudit ja tuhoeläimet sekä niiden leviämiseen vaikuttavat tekijät
  • kasvinjalostus ja biotekniikka sekä genomiikka
  • maaperän vaikutukset pelto- ja puutarhakasvien kasvuun ja satoon
  • maan tuottokyvyn ylläpito
  • kotieläinten jalostus ja biotekniikka sekä lajinmukainen ruokinta
  • kotieläintuotannossa käytettävä teknologia ja tuotantoeläinten hyvinvointi 
  • bioenergian tuottaminen ja energian käyttö
  • tuotannon ympäristövaikutusten hallinta
  • luonnonvara- ja ympäristötehokkuuden parantaminen
  • tuotantoketjun kestävyyden arviointi ja edistäminen
  • viljelykasvien, kotieläinten ja maaseudun monimuotoisuuden säilyttäminen
  • maatalouden sopeutuminen ilmastonmuutokseen
  • tuotannon taloudelliseen tulokseen vaikuttavat tekijät sekä maatalouspolitiikan periaatteet ja vaikutusmekanismit

Maataloustieteiden kandidaattivaiheen opinnot koostuvat kaikille yhteisistä yleis-, perus- ja aineopinnoista sekä kieliopinnoista, tieto- ja viestintätekniikan opinnoista sekä vapaavalintaisista opinnoista. Ensimmäisenä opiskeluvuotena opiskelet maataloustieteiden perusteita sekä mm. biotieteitä, kemiaa, fysiikkaa, tilastotiedettä ja matematiikkaa. Toisena opiskeluvuotena perehdyt syvemmin yhteen maataloustieteiden moduuleista, joita ovat agroteknologia, kasvintuotantotieteet, kotieläintiede, maaperä- ja ympäristötiede tai maatalousekonomia.

Opintojen alussa kaikki opiskelijat laativat yhdessä opintoneuvojan kanssa henkilökohtaisen opintosuunnitelman (HOPS), jossa käydään läpi myös ensimmäisen vuoden keväällä tapahtuva moduulin valinta. Opiskelijavalintaa voidaan joutua tekemään moduulin valinnan yhteydessä opintomenestyksen perusteella. Moduulien kiintiöt ovat vuosittain:

  • Agroteknologia: 12 opiskelijaa
  • Kasvintuotantotieteet: 30 opiskelijaa
  • Kotieläintiede: 25 opiskelijaa
  • Maaperä- ja ympäristötiede: 5 opiskelijaa
  • Maatalousekonomia: 15 opiskelijaa

Vapaavalintaisten opintojen avulla voit laajentaa osaamistasi oman koulutusohjelman muilla moduuleilla tai valita kokonaisuuksia yliopiston laajasta tarjonnasta. Opinnot sisältävät lisäksi käytännön työharjoittelua sekä työelämätaitojen opiskelua. Yhteisillä maataloustieteiden kursseilla työskentelet monitieteisissä ryhmissä ja opit ratkaisemaan käytännön ruoantuotannon ongelmia teoreettisen tiedon avulla.

Maataloustieteiden kandiohjelman tutkintorakenne 2020-2023 yksinkertaisena kaavakuvana:

Maataloustieteiden kandiohjelman tutkintorakenne 2020-2023 yksinkertaisena kaavakuvana

 

Maataloustieteiden kandiohjelman tutkintorakenne 2020-2023 ja opintojen 3-vuotinen mallipolku yksityiskohtaisena pdf:nä:

 

 

Kandidaatintutkinnon opinnot koostuvat luennoista ja harjoituksista, käytännön laboratorio- ja kenttäkursseista, harjoittelusta, seminaareista, projektitöistä sekä itsenäisestä opiskelusta.

Lue lisää kursseista.

Tutkinnon loppuvaiheessa laadit kandidaatintutkielman jostakin oman alasi mielenkiintoisesta aiheesta. Kandidaatintutkielman tehtyäsi osaat laatia tieteellisen, kirjallisen esityksen äidinkielelläsi ja käyttää kriittisesti lähdeaineistoja. Osaat myös esittää tutkielmasi suullisesti ja perustella näkemyksesi.
 
Kandidaatintutkielman kirjoittamisen ja sen suullisen esittämisen tueksi järjestetään vuosittain yhteinen Tieteellinen kirjoittaminen -kurssi.

Uudet ja vanhat opiskelijat täyttävät Helsingin yliopiston kampukset joka syksy lukuvuoden alkaessa. Iso osa opiskelijaelämästä tapahtuu Viikin, Kumpulan, Meilahden ja Keskustakampuksen kampusalueilla. Viikissä monelle kodikkuutta tuovat pellot, kasvihuoneet ja navetta. Opiskelijat arvostavat kotiyliopistossaan etenkin monipuolista opintotarjontaa sekä kanssaopiskelijoitaan. Tältä sivulta löydät tietoa Helsingin yliopiston opiskeluympäristöstä ja opiskelijaelämästä.

Tutustu alla yliopisto-opiskelijan opiskeluympäristöön kotimaassa ja ulkomailla sekä Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan tarjoamiin mahdollisuuksiin opiskelijoille. Voit lukea myös asioista, jotka sisältyvät opintojen aloittamiseen.

Lue lisää opiskelijaelämästä.

Lue lisää minne ohjelmasta valmistuneet opiskelijat ovat työllistyneet.

Maataloustieteen kandiohjemassa kansainvälistymiseen on useita reittejä:

  • Voit lähteä vaihto-opiskelijaksi ulkomaille johonkin tiedekunnan tai yliopiston vaihtokohteeseen. Vaihtokohteita ja -ohjelmia on lukuisia sekä Euroopassa että Euroopan ulkopuolella.
  • Voit suorittaa työharjoittelun ulkomailla tai Suomessa jossain kansainvälisessä tutkimusryhmässä.
  • Voit osallistua Helsingin yliopiston englanninkieliseen opetukseen ja tutustua globaaliin maatalouteen monikansallisissa opetusryhmissä sekä perehtymällä englanninkieliseen opetusmateriaaliin.
  • Voit toimia tuutorina kansainvälisille opiskelijoille.
  • Voit toimia ainejärjestöjen tai ylioppilaskunnan kansainvälisissä tehtävissä.
  • Lisäksi voit kehittää kielitaitoasi ja kulttuurintuntemusta osallistumalla Helsingin yliopiston kielikeskuksen kielikursseille.

Vaihtoon lähteminen tai harjoittelu ulkomailla on hyvin suosittu tapa kansainvälistyä, koska silloin saat opiskeluusi uusia näkökulmia, taitoja ja kontakteja, joista voi olla paljon hyötyä opiskelussa ja myöhemminkin työelämään tai jatko-opintoihin siirryttyäsi.

Maataloustieteen kandiohjelmassa on vuosittain hyvin monikulttuurinen opiskelijaryhmä. Opiskelijajärjestöt tekevät myös ekskursioita Suomen ulkopuolelle. Käytämme myös paljon kansainvälisiä oppikirjoja ja muuta oppimateriaalia, ja sen kautta opiskelijat pääsevät helposti kosketuksiin globaalin tutkimusmaailman kanssa.

Maataloustieteiden kandiohjelman opettajilla ja tutkijoilla on lukuisia yhteisiä hankkeita ja projekteja alan yritysten, tutkimuslaitosten ja organisaatioiden kanssa. Näitä yhteistyökumppaneita ovat esimerkiksi maatalous- ja elintarvikealalla toimivat kotimaiset ja kansainväliset yritykset, Luonnonvarakeskus LUKE, Ruokavirasto, Suomen ympäristökeskus SYKE sekä Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy. Yhteistyökumppanit osallistuvat ohjelman kurssien suunnitteluun ja toteutukseen sekä ottavat kantaa opetuksen ajankohtaisuuteen ja työelämävastaavuuteen. He osallistuvat myös ohjelman projektikurssien aiheiden valintaan ja projektitöiden ohjaamiseen sekä työelämän kannalta kiinnostavien opinnäytetyöaiheiden valintaan. Yhteistyö tarjoaa hyvät mahdollisuudet verkostoitua alan toimijoiden kanssa, saada opintojen aikana oman alan työkokemusta ja myöhemmin työpaikka.

Maataloustieteiden opetus- ja tutkimusyhteistyötä tehdään tiiviissä yhteistyössä myös Viikin kampuksen muiden koulutusohjelmien kanssa yli tiedekuntarajojen. Tämä tarjoaa sinulle paljon mielenkiintoisia kursseja ja opintokokonaisuuksia myös oman ohjelman ulkopuolelta. Esimerkkeinä kampustason kurssimahdollisuuksista ovat muun muassa elintarviketieteet, ympäristötieteet, molekyylibiotieteet ja liiketaloustieteet.