”Tuntemalla menneen voimme ymmärtää nykyhetkeä.” Vaikken löydä lähdeviitettä, olen lähes varma, että joku on joskus sanonut tai kirjoittanut näin. Ehkä ajatus on kaukaista perua, mutta se on ilmaistu eri aikoina eri tavoin ja muuttunut siten suorasukaiseksi toteamukseksi tai sananparreksi.
Orgaanisena kemistinä olen aina ihaillut 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun tutkimusta. On hämmästyttävää, miten tutkijat kykenivät jo tuolloin tekemään monimutkaisia synteesejä ja tunnistamaan yhdisteitä vain olemalla selvillä aineiden fysikaalisista ominaisuuksia ja luonnehtimalla niitä.
Tällaisia vanhoja ”reseptejä” voidaan yleensä toistaa hyvin tuloksin. Haasteitakin tietysti riittää. Tiedätkö esimerkiksi, mitä on hirvensarvisuola, tai tunnistatko, mistä on kyse, jos törmäät englannin sanaan ’salt of hartshorn’ tai saksan sanaan ’Hirschhornschuhe’? Ei voi kuin ihmetellä, miten tutkijat selviytyivät käännösten ristivedossa.
Kemiassa on toki sittemmin tehty suuria läpimurtoja. Uusia reaktioita on löydetty, ja polymeerikemia – kuten myös materiaalikemia yleensä – on noussut esiin, puhumattakaan molekyylimallinnuksesta. Kemistit ovat oppineet muokkaamaan molekyylien ominaisuuksia ja lisäämään olemassa olevien materiaalien ominaisuuksia. Toisaalta monet vanhat mutta tehokkaat kemikaalit tai reagenssit ovat osoittautuneet erittäin myrkyllisiksi tai muuten haitallisiksi, ja niiden käyttö on kielletty. Hyvä niin.
Oikean tiedon (tai minun tapauksessani lähdeviitteen) löytäminen on yhä tärkeämpää – eikä vain kemisteille. Välittömästi saatavilla olevan tiedon määrän räjähdysmäinen kasvu on johtanut tietotulvaan ja vaikeuttanut oikean ja väärän erottamista. Tätä hyödynnytetään tarkoituksellisestikin eri yhteyksissä aina markkinoinnista kokonaisten valtioiden tasolle. Diktaattoreilla näyttää olevan tapana valikoida osatotuuksia ja vääristellä historiaa omiin tarkoitusperiinsä. Valitettavasti tämä on parhaillaan nähtävissä itäisessä naapurimaassamme.
Tutkijoillakin on tapana käyttää oikoteitä. Nature-tiedelehdessä julkaistiin hiljattain ligniinin käyttöä liimana koskeva artikkeli, jossa mainituista lähdeviitteistä vanhin oli vuodelta 2017. Koska kyseinen lehti on erittäin arvostettu, artikkeli saa varmasti näkyvyyttä ja tunnustusta, mikä on sinänsä hyvä asia – paitsi että kyseinen synteesi keksittiin jo 1920-luvun lopulla. Tätä eivät selvästi tienneet sen paremmin kirjoittajat kuin vertaisarvioijatkaan. Vaikka asialle voi olla jokin muukin selitys, voimme oppia tapauksesta paljon. Koska artikkeli voi saada huomattavan määrän viittauksia, se ja vastaavat kirjoitukset saattavat jopa parantaa lehden vaikuttavuuskerrointa, jolla kuvataan tieteellisten julkaisujen merkittävyyttä. Tästä huolimatta on vaikea uskoa, että kyseessä olisi ollut tarkoituksellinen toimituksellinen päätös. Luultavasti takana oli pikemminkin kirjoittajien ja arvioijien tietämättömyys. Ehkä he eivät löytäneet aiheesta mitään Google-haulla tai katsausartikkeleissa ei viitattu vanhempiin lähteisiin. Joka tapauksessa tästä opitaan se, että kutakin aihetta on tutkittava perusteellisesti ja alusta alkaen sen sijaan, että uskoisi sokeasti ensimmäiseen löytämäänsä tietolähteeseen. Joskus tutkijat sanovat työskentelevät ajankohtaisen aiheen parissa ja pyrkivänsä julkaisemaan tulokset lehdessä, jolla on korkea vaikuttavuuskerroin. Silloin tutkimuksen tärkeysjärjestys ei vaikuta oikealta. Uuden löytäminen tai ennen tuntemattoman ymmärtäminen tuottaa nimittäin paljon enemmän iloa kuin lehden vaikuttavuuskerroin.
Kemistit ovat avainasemassa, kun etsitään vastauksia nykyisiin ja tuleviin haasteisiin. Kehitämme tehokkaita prosesseja ja luomme uusia materiaaleja ja lääkkeitä. Kiertotalous ja kestävyys ovat kovassa kurssissa, ja kemia auttaa niihin liittyvien kysymysten ratkaisemisessa. Ehkäpä minun pitäisi yrittää selvittää, miten ligniiniä voidaan käyttää tehokkaasti liimana.
Ilkka Kilpeläinen, kemian osaston johtaja
Professori Ilkka Kilpeläisen kirjoitus on alunperin julkaistu englanniksi Kemiauutiset2024 -lehdessä. Kemiauutiset/Keminyheter/Chemistrynews on Helsingin yliopiston kemian osaston kerran vuodessa julkaisema lehti, jossa kerrotaan ajankohtaiset uutiset opiskelusta, tutkimuksesta, tiedekasvatuksesta sekä esitellään mielenkiintoisia henkilöitä. Päätoimittajat Johannes Pernaa ja Alon Nudler esittävät lämpimät kiitokset kirjoittajille, avustajille sekä kemisteille, jotka ovat mahdollistaneet lehden julkaisun.