Maantieteilijät ja liikuntatieteilijät tutkimaan liikunnan yhdenvertaisuutta lähiöissä

Lähiöiden asukkaiden yhdenvertaisia mahdollisuuksia liikunnan harrastamiseen ja arkiliikkumiseen aletaan tutkia Helsingin yliopiston ja Jyväskylän yliopiston laajassa yhteishankkeessa.

Helsingin yliopiston maantieteilijöistä ja Jyväskylän yliopiston liikunnan yhteiskuntatieteilijöistä koostuvan tutkijaryhmän hanke on osa ympäristöministeriön koordinoimaa Lähiöohjelmaa 2020-2022.

Hanke Yhdenvertainen liikunnallinen lähiö (YLLI) on laaja, yli miljoonan euron tutkimushanke, joka kartoittaa esimerkkilähiöiden Jyväskylän Huhtasuon ja Helsingin Kontulan asukkaiden liikkumista ja erityisesti yhdenvertaista mahdollisuutta erilaisiin liikuntaharrastuksiin, aktiivisiin kulkumuotoihin ja liikunnalliseen elämäntapaan.

– Hankkeen lähtökohtana on segregaation ja eriarvoisuuden ehkäiseminen ja lähiöiden elinvoimaisuuden lisääminen yhdenvertaisten liikuntamahdollisuuksien kautta. Kehitämme paikkatietoanalytiikkaan pohjautuvia menetelmiä suunnittelun ja kehittämisen tueksi, kertoo hankkeen johtaja, dosentti Petteri Muukkonen Helsingin yliopistosta.

– Tutkimuksella tuotamme tarvittavan tieteellisen tietopohjan, josta jalostamme yhdessä kaupunkien kanssa julkiseen käyttöön jääviä työkaluja. Niiden avulla voidaan kehittää liikunnan palveluverkkoa ja liikkumisympäristöjä eri väestöryhmien tarpeisiin, kertoo yliopistonlehtori Mikko Simula Jyväskylän yliopistosta.

Aineistoina käytetään monipuolisesti sosiaalista mediaa, haastatteluja, kyselyjä, tutkijoiden tekemää havainnointia sekä olemassa olevia paikkatietoaineistoja. Hankkeen toteuttamiseen osallistuvat Digital Geography Lab sekä LIPAS-palvelu. Tutkimushanke alkaa 1.9.2020 ja jatkuu 31.12.2022 asti.

Ympäristöministeriön koordinoimassa Lähiöohjelmassa 2020-2022 ovat mukana sosiaali- ja terveysministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö, työ- ja elinkeinoministeriö, sisäministeriö ja oikeusministeriö sekä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA.

Linkki Lähiöohjelmaan 2020-2022.

Yhteyshenkilöt:

Hankeen johtaja, yliopistonlehtori, dosentti, Petteri Muukkonen, Helsingin yliopisto, petteri.muukkonen@helsinki.fi, +35850448919

Yliopistonlehtori, Mikko Simula, Jyväskylän yliopisto, mikko.simula@jyu.fi, +358408053126

Yliopistotutkija, Anna-Katriina Salmikangas, Jyväskylän yliopisto, anna-katriina.salmikangas@jyu.fi, +358408053970