Kannettava kuvantamislaite aivoinfarktin toteamiseen

Jane ja Aatos Erkon säätiö myönsi lähes miljoona euroa matematiikan professori Samuli Siltasen johtamalle tutkimukselle.

Aivohalvaus on vakava kansanterveydellinen ongelma. Se aiheuttaa Suomessa 9 prosenttia kuolemantapauksista ja jättää aivovamman joka neljännelle siitä henkiin jääneelle.

- Jos oikea hoito saadaan aloitettua nopeasti, mielellään jo ambulanssimatkalla, jopa täydellinen toipuminen on mahdollinen, sanoo teollisuusmatematiikan professori Samuli Siltanen Helsingin yliopistosta.

Aivohalvaus johtuu joko veritulpan aiheuttamasta hapenpuutteesta tai verenvuodosta. Näiden kahden vaihtoehdon aiheuttamat ulkoiset oireet ovat samat, mutta tarvittava hoito aivan vastakkainen: verenvuotopotilaalle ei esimerkiksi pidä antaa verta ohentavaa veritulppalääkitystä.

Siksi olisi siis tärkeää kyetä näkemään heti oireiden ilmettyä, kummasta vaihtoehdosta on kyse.

Edullinen kuvauslaite joskus joka ambulanssissa

Oikean hoidon valitseminen on hankalaa, ja nykyään siihen vaaditaan suurella sairaalalaitteella tehtävä magneetti- tai tomografiakuvaus.

Samuli Siltasen tutkimusprojektin tavoitteena on kehittää uusi, edullinen ja kannettava kuvauslaite. Siinä kuvaus perustuu harmittomien sähkövirtojen syöttämiseen aivoihin pään pinnalle asetettujen elektrodien kautta.

- Veren puute tietyllä aivoalueella johtaa matalaan sähkönjohtavuuteen, ja verenvuoto puolestaan korkeaan. Siksi sähköinen kuvantaminen on lupaava lähestymistapa tähän tarkoitukseen, Siltanen sanoo.

- Mittausten tulkinta on kuitenkin äärimmäisen vaativa matemaattinen tehtävä, hän sanoo.

Professori Samuli Siltasen johtaman tutkimuskonsortion muut osapuolet ovat professori Jari Hyttinen, bioimpedanssin ja fysiologisen mallintamisen asiantuntija Tampereen teknillisestä yliopistosta, ja professori Ville Kolehmainen, lääketieteellisen kuvantamisen asiantuntija Itä-Suomen yliopistosta.

Hanke on kolmivuotinen, ja Jane ja Aatos Erkon säätiö tukee aivoinfarktin sähköistä kuvantamista koskevaa tutkimusta 950 000 eurolla.

Kuvassa tietokonesimulaatio suunnitellusta kuvantamistavasta. Vas. simuloitu pää aivoineen. Punainen on karkeasti mallinnettu aivoverenvuoto. Keskellä ja oikealla on uudella menetelmällä tehdyt sähköisen kuvantamisen rekonstruktiot. Kyseessä ei siis ole potilaskuva. Kuva: Samuli Siltanen

http://jaes.fi/myonnetyt-avustukset/2016-2/