Uusi maisteriohjelma tähtää suomalaisen ruoan vientimenestykseen

Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellinen tiedekunta on aloittanut Suomen ruoka-alan kasvuohjelmaan liittyvän maisteriohjelmahankkeen. Kolmivuotisessa hankkeessa valmistellaan ruokavientiä ja gastronomian osaamista vahvistavaa, kaksivuotista kansainvälistä maisteriohjelmaa.

Isossa kuvassa maisteriohjelmahanke liittyy Petteri Orpon hallituksen tavoitteeseen kaksinkertaistaa Suomen ruokavienti vuoteen 2031 mennessä.

– Jotta hallitustavoite voidaan saavuttaa, tarvitsemme Suomeen ruokaviennin monitieteisiä asiantuntijoita, jotka kehittävät elintarvikealan kansainvälistä liiketoimintaa. Tähän liittyy yritysten tämänhetkisiä lyhyen aikajänteen tarpeita, mutta ohjelman avulla katsotaan pidemmälle tulevaisuuteen, kertoo projektin vetäjä, yliopistonlehtori Sari Ollila.

Maisteriohjelmasta valmistuneet uskaltavat myös tarttua haastaviin tutkimusaiheisiin, niin yritys- kuin yliopistokentällä.

Ohjelma on jo herättänyt kiinnostusta

– Suunnittelussa korostuvat kilpailukykyiset sisällöt, jotka ovat houkuttelevia ja mahdollistavat kiinnostavia urapolkuja. Ohjelma onkin jo herättänyt kiinnostusta opiskelijoiden joukossa, sanoo Janna Pietikäinen, Helsingin yliopiston maatalous-metsätieteellisen tiedekunnan koulutuksesta vastaava varadekaani.

Hankkeessa työstetään englanninkielisen maisteriohjelman opintorakenne, toteutetaan pilottiopetusta, markkinoidaan, etsitään rahoitusta ja rakennetaan kumppanuusverkostoa. Syksyllä 2026 alkavat ensimmäiset pilottikurssit. Tavoitteena on ensimmäisten opiskelijoiden sisäänotto syksyllä 2027.

Tutkinnon laajuus on 120 opintopistettä, ja opintojen kesto on kaksi vuotta kokoaikaisesti opiskellen. Tarkemmat hakuohjeet ja -kriteerit ilmoitetaan myöhemmin. 

Hankerahoituksesta vastaavat maa- ja metsätalousministeriö, Ruokavirasto ja Helsingin yliopisto.

Lisätietoja