– Olen todella iloinen palkinnosta. Yhteiskunnallinen vuorovaikutus on yksi yliopiston päätehtävistä tutkimuksen ja opetuksen ohella ja on hienoa, että tieteen yleistajuistamista arvostetaan myös yliopiston ulkopuolella, Erkkola toteaa.
Kaikilla väestöryhmillä on oikeus saada ravitsemuksesta ja terveydestä ymmärrettävästi muotoiltua, tieteelliseen tutkimustietoon perustuvaa asiantuntijatietoa.
– Tiedevastaisten ja tieteen riippumattomuutta haastavien äänien nostaessa päätään meidän on erityisen tärkeää omalla panoksellamme vaikuttaa siihen, millaisten äänien annamme yhteiskunnassamme nousta ylimmäksi. Tiedon levittämisessä terveystoimittajat ovat tärkeä yhteistyökumppanimme, Erkkola kuvailee.
Tunnustuspalkinnon perustelut
”Maijaliisa Erkkolan palkitseminen tunnustuksella on ajankohtaista ja perusteltua, sillä hän on ollut aktiivisesti toimittajien käytettävissä marraskuun 2024 lopulla julkaistujen uusien suomalaisten ravitsemussuositusten uutisoinnissa. Erkkola on rohkea ja johdonmukainen viestijä, joka on suositustyöryhmän puheenjohtajana selittänyt kärsivällisesti ja omin kasvoin ravitsemussuosituksia eri medioissa. Hän on tuonut ansiokkaasti esiin ravitsemussuositusten keskeisiä tavoitteita ja laaja-alaista tiedepohjaa, vaikka on joutunut tämän roolinsa vuoksi ottamaan vastaan myös henkilökohtaista vihapostia.
Erkkola on jo vuosia tehnyt aktiivista ja hyvää yhteistyötä ravitsemuksesta ja terveydestä kirjoittavien toimittajien kanssa. Hän on erinomainen tieteellisen tiedon kansantajuistaja, jolla on syvää ymmärrystä tavallisten ihmisten tavallisen arjen ravitsemus- ja terveyshuolista. Erkkola on arvostettu tutkija sekä pidetty opettaja ja luennoitsija, joka on julkaissut ravitsemuksesta myös lapsille tarkoitettua kirjallisuutta.”