Vuoden 2022 opetusteko -palkinto jaettiin yliopistonlehtori Iryna Herzonin ja apulaisprofessori Lassi Ahlvikin kesken
Palkintoperusteissa Herzonia kiitetään opetuksen aktiivisesta ja pitkäjänteisestä kehittämisestä. Omassa opetuksessaan hän tavoittelee linjakkuutta ja syvällistä oppimista. Lisäksi hän pyrkii osallistamaan ja motivoimaan opiskelijoitaan. Iryna Herzon on aktiivinen myös koulutusohjelmatason opetuksen kehittämisessä ja suunnittelussa sekä kansallisissa että kansainvälisissä verkostoissa ja projekteissa.
Lassi Ahlvik puolestaan saa kiitosta opiskelijalähtöisestä opetuksesta, opiskelijapalautteeseen perustuvasta opetuksen kehittämisestä sekä valmiudesta muokata opetusmenetelmiä tarpeen mukaan. Hänen innostuksensa ja mielenkiintonsa opettamiaan asioita kohtaan tarttuu myös opiskelijoihin.
Vuoden tutkimusteko -palkinto apulaisprofessori Hanna Tuomistolle
Vuoden 2022 tutkimusteko -palkinto annettiin apulaisprofessori Hanna Tuomistolle merkittävästä tieteellisestä tuotannosta viimeisen vuoden aikana. Hän on julkaissut useita tutkimuksia liittyen uusien tulevaisuuden ruokien, erityisesti soluviljelyllä tuotettujen proteiinien, elinkaari- ja kestävyysarviointiin.
Tuomiston johdolla on ilmestynyt kaksi julkaisua arvostetussa Nature Food –lehdessä. Niistä ensimmäinen käsittelee Trichoderma reesei -sienessä tuotettua kananmunan ovalbumiini-proteiinia. Toisessa artikkelissa arvioidaan vaikutuksia ilmaston lämpenemiseen, vedenkäyttöön ja maankäyttöön, kun eläinperäiset elintarvikkeet korvataan uusilla tai kasvipohjaisilla elintarvikkeilla eurooppalaisissa ruokavalioissa.
Näiden lisäksi Tuomiston katsaus mykoproteiinien ympäristövaikutuksista verrattuna naudanlihan tuotantoon julkaistiin Nature-lehden News and Views –osiossa, ja hän on julkaissut myös kolme artikkelia Science of the Total Environment –lehdessä.
Palkintoperusteissa todetaan, että Hanna Tuomiston tutkimusala ja osaaminen ovat täysin keskeisiä tulevaisuuden ruokasysteemien kehityksessä. Lisäksi häntä kiitetään laajasta yhteistyöstä eri alojen osaajien kanssa.
Tutkijatohtori Galina Kalliolle Vuoden vaikuttaja -palkinto
Vuoden 2022 vaikuttaja –palkinnon sai tutkijatohtori Galina Kallio, jonka tutkimusaiheisiin kuuluvat uudistava maanviljely sekä kumppanuusmaatalous. Kallio kuvaa itseään paitsi tutkijaksi niin myös aktivistiksi.
Galina Kallion yhteiskunnallinen vaikuttaminen tapahtuu monien eri kanavien kautta. Hän on muun muassa aktiivinen Twitterissä, vierailee kouluissa puhumassa tutkimusaiheistaan, tekee UNTAME-podcastia yhdessä Eeva Houtbeckersin kanssa, ja on vieraillut useaan kertaan Yleisradion ohjelmissa.
Palkintoperusteissa Kalliota kiitetään myös aktiivisesta yhteistyöstä Helsingin yliopiston viestinnän kanssa. Hän on esiintynyt videolla kertomassa kaupunki- ja kumppanuusviljelystä, ja loppusyksyn Näin popularisoin tiedettä –teemaviikolla hän oli kertomassa omasta työstään yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen parissa. Kallio on myös yksi panelisteista tiedekunnan Tutkimustyön alkuja -tilaisuudessa, joka on osa tammikuussa 2023 pidettävän Tieteiden yön ohjelmaa.