Mari Sandell on iloinen astuessaan uuteen tehtävään tilanteessa, jossa tiedekunnan asiat ovat hyvällä mallilla: toiminta on kasvussa ja talous on vakaa. Hän näkee tämän mahdollisuutena katsoa eteenpäin ja kehittää toimintaa pitkäjänteisesti.
– Nyt on hyvä hetki vahvistaa tiedekunnan yhteistä suuntaa ja samalla sen roolia osana koko yliopistoa ja yhteiskuntaa. Haluan, että olemme kiinnostava ja aktiivinen kumppani muille tiedekunnille ja sidosryhmille, Mari sanoo.
Ruoka ja metsä ovat hänen mukaansa teemoja, joihin kohdistuu valtavasti odotuksia ja kansallista vastuuta. Ne kytkeytyvät suoraan kestävyyteen, terveyteen, talouteen ja globaaleihin kriiseihin, ja ovat lähellä tavallisten kansalaisten elämää.
– Olemme keskeinen toimija omalla alallamme. Meillä on vastuu osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ja ratkaisujen etsimiseen. Tiedekunnassa on paljon osaamista, joka ansaitsee tulla näkyväksi, Mari toteaa.
Yhteinen suunta syntyy kuuntelemalla
Viimeiset neljä vuotta YVV-varadekaanina ovat toimineet näköalapaikkana tiedekunnan toimintaan ja arkeen. Dekaanina Marin tavoitteena on vahvistaa tiedekunnan sisäistä yhteyttä ja tehdä yhteistyöstä eri yksiköiden välillä luontevaa ja arkista.
Mari ajattelee johtamista ennen kaikkea ihmisten kautta. Hän kuvaa itseään johtajaksi, joka tekee päätöksiä mieluiten yhdessä muiden kanssa ja haluaa ymmärtää, mitä arjessa todella tapahtuu. Toki dekaanilla on vastuu tiedekunnan tehtävien tuloksekkaasta, taloudellisesta ja tehokkaasta hoitamisesta.
– Minulle hyvä johtaminen rakentuu luottamuksesta ja kuuntelemisesta. Parhaat ratkaisut löytyvät silloin, kun ihmiset kokevat tulevansa kuulluiksi ja yhdessä löydetään paras suunta. Minulle on tärkeää, että ihmiset kokevat tämän omakseen – että tämä on meidän yhteinen tiedekunta, Mari kuvailee.
Uudessa roolissaan dekaanina hän haluaa olla helposti lähestyttävä ja läsnä myös käytännön työssä. Mari kannustaakin henkilökuntaa ja opiskelijoita vetäisemään häntä rohkeasti hihasta, jos jokin mietityttää.
Juuret maalla, katse monitieteisyydessä
Mari kasvoi varsinaissuomalaisella maatilalla, jossa pellot ja metsät ympäröivät kotia ja ruoka tuli läheltä.
– Olen elänyt lapsuuteni ruokakulttuurissa, jossa peruna tuli pellolta vartissa kattilan kautta lautaselle. Vasta myöhemmin ymmärsin, ettei kaikille ole selvää, mistä ruoka tulee tai mitä luonnonvarat tarkoittavat käytännössä. Nämä lähtökohdat ovat vaikuttaneet vahvasti siihen, mitä ajattelen ruoasta ja kestävyydestä, Mari kertoo.
Suhde maahan ja metsään on säilynyt myös aikuisuudessa: Mari on myös metsänomistaja.
Marin ajattelua on muovannut myös monipuolinen akateeminen tausta. Hän on väitellyt Turun yliopistossa elintarvikekemiasta, työskennellyt pitkään Turun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa ja myöhemmin lisäksi Helsingin yliopistossa ruoan aistinvaraisen arvioinnin professorina.
Yhteistyö yritysten kanssa tuli tutuksi jo väitöskirjaa tehdessä. Kansallinen ja kansainvälinen yhteistyökumppanien verkosto sopii hyvin myös tiedekunnan toiminnan kehittämiseen ja ylläpitämiseen.
Yksi Marin uran käännekohdista oli työskentely monitieteisessä tutkimusyhteisössä Yhdysvalloissa. Paikallinen tapa ajatella rohkeasti ja isosti yhdistyi suomalaiseen sisuun. Kokemus avasi hänen ajatteluaan tavalla, joka kantaa yhä.
– Se oli minulle läpimurto ja alkusysäys, jonka seurauksena halusin jäädä akateemiselle uralle. Kun eri alojen ihmiset istuvat saman pöydän ääreen ja uskaltavat ajatella yhdessä, syntyy jotain uutta. Olen nähnyt sen omassa työssäni: monitieteisyys rikastuttaa ajattelua ja avaa aivan uudenlaisia näkökulmia. Se on minulle hyvin luontevaa, ja haluan vaalia sitä myös tässä tiedekunnassa, hän kertoo.
Mari kertoo, että haastavina hetkinä hän palaa mielellään ohjenuoraan, jonka on saanut eräältä esihenkilöltään.
– Nokka kohti uusia haasteita on lause, joka muistuttaa minua siitä, ettei asioihin pidä jäädä jumiin. Se on äärimmäisen oivaltava oppi.
Kohtaamiset ja vapaa-aika antavat virtaa ja uusia oivalluksia
Tiedekunnan ihmiset ovat Marille keskeinen motivaation lähde.
– Meillä on tiedekunnassa ja koko kampuksella tosi ihania ja sitoutuneita ihmisiä, ja se näkyy arjessa. Opiskelijat ovat aktiivisia, vaativia ja rohkeita, ja se on hienoa. He haastavat meitäkin kehittymään ja katsomaan asioita uusista kulmista.
Koronavuosien jälkeen Viikin kampuksella näkyy Marin mielestä erityinen vire. Kohtaamiset, tapahtumat ja yhteistyö eri toimijoiden välillä ovat palanneet ja saaneet uusia muotoja.
– Kampuksella on nyt paljon elämää. On innostavaa nähdä, miten opiskelijat, tutkijat, yritykset ja sidosryhmät kohtaavat. Se kertoo myös siitä, kuinka ajankohtaisia meidän alamme ovat juuri nyt, hän iloitsee.
Työn vastapainoksi Mari viettää vapaa-aikaansa musiikin, kulttuurin ja taiteen parissa. Kansanmusiikki on hänelle erityisen tärkeää, ja hän kertoo pyrkivänsä hyödyntämään Helsingin monipuolisia kulttuurimahdollisuuksia työarkensa lomassa. Mieluisan liikuntaharrastuksen Mari on löytänyt barresta. Kotona Turussa liikuntasparraajina toimii kaksi mäyräkoiraa.
– Tämä kaikki auttaa irrottautumaan työstä ja pitämään ajatukset liikkeessä. Se on tärkeää tässä roolissa. Kun mieli saa tilaa, syntyy uusia oivalluksia, Mari sanoo.