Muotokuva valokeilassa

PROFESSORI ERKKI KIVALO (1920-2009)

Talvisodan vapaaehtoinen kiväärimies Erkki Kivalo sai ylioppilastodistuksen 1940 armeijan varusteissa ilman kirjoituksia. Ajatus lääkäriksi opiskelusta kypsyi Reserviupseerikoulussa, mutta opinnot saattoivat alkaa toden teolla vasta viisivuotisen maanpuolustusurakan jälkeen siviiliin päästyä marraskuussa 1944.

Osittain Helsingissä, osittain Turussa suoritettujen perusopintojen ohella Erkki Kivalo teki apulaisprofessori Martti J. Mustakallion johdolla tutkimustyötä haiman sidekudoksen kehityksestä Helsingin yliopiston anatomian laitoksella ja väitteli aiheesta 1954.

Erkki Kivalo oli ajatellut sisätautilääkärin uraa, mutta saatuaan viran professori Sven Donnerin johtamasta Kivelän sairaalan neuropsykiatristen sairauksien yksiköstä kiinnostui neurologiasta ja saavutti neuropsykiatrian erikoislääkärin oikeudet. Iltapäivisin hän paneutui hermoston anatomiaan ja piti neuroanatomian luentoja Helsingin yliopiston anatomian laitoksella professori Göran Hjelmmanin pyynnöstä.  Erkki Kivalo nimitettiinkin Turun yliopiston anatomian apulaisprofessoriksi, mutta siirtyi pian neurologispainotteisiin tehtäviin Rinnekodin keskuslaitoksen ylilääkäriksi. Sekä Turussa, Rinnekodissa että Helsingissä hän käynnisti aktiivisen ja tuloksekkaan tutkimustyön, joka painottui neuroendokrinologiaan. Hän täydensi kliinistä neurologista kokemustaan työskennellen vuoden tunnetussa Hampurin yliopiston neurologian klinikassa.

Erkki Kivalo nimitettiin maamme ensimmäiseksi varsinaiseksi neurologian professoriksi Helsingin yliopistoon v. 1963. Hänen oli aloitettava työnsä lähes tyhjästä, sillä 1800-1900-lukujen vaihteessa patologian professori E. A. Homénin ansiosta Helsingin yliopiston Patologian laitoksella käynnistynyt vireä ja kansainvälistä tasoa edustava neurotieteellinen kliininen ja tutkimustoiminta olivat miltei hiipuneet.  Kivalon uusi Neurologian klinikka aloitti toimintansa Lapinlahden sairaalassa, josta se siirtyi ajanmukaisiin tiloihin Meilahden sairaalaan v. 1966. Luotiin neurologian, lastenneurologian, kliinisen neurofysiologian, neuroradiologian ja neuropatologian viralliset erikoisalat yhdistyksineen ja käynnistettiin näiden alojen tehokas koulutus- ja tutkimustoiminta. Neurologian professuurit perustettiin kaikkiin maamme lääketieteellisiin tiedekuntiin ja kliinisten neurologisten alojen virkoja ja osastoja kaikkiin yliopistollisiin ja muihin keskussairaaloihin. Hermoston ja lihaksiston sairauksia potevat saivat ensi kertaa asianmukaisia tutkimus- ja hoitopalveluja koko maassa. Erkki Kivalo osallistui myös uskomattoman uutterasti neurologisista sairauksista kärsivien potilaiden etuja ajavien yhdistysten perustamiseen ja tuki niiden toimintaa. Maan korkeimpana neurologian asiantuntijana hän saavutti tasavallan presidentti Urho Kekkosen luottamuksen ja toimi hänen yksityisenä lääketieteellisenä neuvonantajanaan 1972-1986 eräiden muiden luottolääkäreiden ohella.

Terveydenhuoltojärjestelmäämme poikkeuksellisen monipuolisesti perehtynyt Erkki Kivalo nimitettiin Lääkintöhallituksen pääjohtajaksi 1978. Hän tehosti keskusviraston toimintaa monin tavoin. Päätavoitteena oli saada jo luotujen viiden ns. miljoonapiirin neljän tason (yliopistollinen keskussairaala - keskussairaala -  aluesairaala - terveyskeskus) yhteistoiminta saumattomaksi. Erityisesti pyrittiin panostamaan terveyskeskuksiin niin, että asianmukaiset päivystyspalvelut olisivat kohtuuetäisyydellä asiakkaista koko maassa. Pyrittiin siihen, että jokaisella olisi "oma" lääkäri. Toinen keskeinen tavoite oli maan psykiatrisen hoitojärjestelmän uudistaminen avohoitopainotteiseen suuntaan. Olennainen parannus oli psykiatristen poliklinikoiden ja osastojen perustaminen yleissairaaloihin.

Erkki Kivalo avasi uudelleen kansainväliset kontaktit kliinisen neurotieteen alalla. Erityisen lähellä hänen sydäntään olivat yhteydet Viroon. Puheenjohtajansa Erkki Kivalon johdolla Suomen Neurologinen yhdistys vieraili ensi kerran Tartossa v. 1966, jonka jälkeen suomalaiset neurologit tukivat pitkään eristettyinä olleita virolaisia kollegoitaan monin tavoin.

Erkki Kivalon osallistuminen yhteiskuntamme rakentamiseen oli poikkeuksellisen laajaa ja edellytti paitsi selkeää näkemystä tavoitteista myös peräänantamatonta vastuuntuntoa, sitkeyttä, työkykyä ja neuvottelutaitoa niiden toteuttamiseksi. 1970-luvulla neurologian professori Erkki Kivalo toimi paitsi koko Helsingin yliopistollisen keskussairaalan johtajaylilääkärinä ja Valtion lääketieteellisen toimikunnan puheenjohtajana myös puheenjohtajana tai jäsenenä yli 40 muussa toimikunnassa tai työryhmässä. "Kun olen ollut oikein hankalassa tilanteessa, olen ajatellut, että jo Talvisodassa lupasin itselleni, että jos tästä selviän, teen töitä nurkumatta". Tämän lupauksensa Erkki Kivalo piti kansamme parhaaksi.

Lähteitä:

Haltia, M.: Kivalo, Erkki (1920-2009) (https://kansallisbiografia.fi/kansallisbiografia/henkilo/6951/) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden seura.

Tiitta, Allan: Collegium medicum. Lääkintöhallitus 1878-1991. ISBN 978-952-245-119-4. Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitos. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä 2009.

Kuvanveistäjä Kauko Räsänen (1926-2015)

Laatokankarjalan Suistamossa syntynyt Kauko Räsänen kävi Suomen Taideakatemian koulun vuosina 1946-1950 ja kohosi vähitellen erääksi maamme arvostetuimmista kuvanveistäjistä. Hänelle myönnettiin Pro Finlandia-mitali v. 1963 ja hän toimi taiteilijaprofessorina vuosina 1979-1984. Räsänen on tunnettu mitaleistaan mutta myös monista julkisista suurikokoisista veistoksistaan mm. Helsingissä, Espoossa, Turussa, Oulussa ja Lappeenrannassa. Hän loi Erkki Kivalon mitalin ja reliefin v. 1980.

--
KIrjoittaja: Matti Haltia

PROFESSORI TATU MIETTINEN (1930-2011)

Sisätautiopin professori Tatu Miettinen edusti klassista lääkäri-tutkija-opettajan yhdistelmää ja oli tässä suhteessa oman alansa viimeisiä mohikaaneja. Tämän lisäksi Tatu oli elävä esimerkki siitä, miten professori-ylilääkäriyhdistelmä toimii mainiosti myös yliopistoklinikan johtajana. Tatun innovaatiokyky siivitti hänet myös merkittäväksi keksijäksi.

Tatu Taavetti Aarre Miettinen syntyi 1930 Lapinlahdella Pohjois-Savossa. Lahjakas nuorukainen valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Helsingin yliopistosta 1958. Väitöskirjaan johtanut metabolinen tutkimustyö lääketieteellisen kemian laitoksella jatkui luontevasti yliopistosairaalan sisätautien klinikalla, jossa Tatu pätevöityi ensin alan erikoislääkäriksi, sitten dosentiksi, tämän jälkeen apulaisprofessoriksi ja lopulta vuonna 1973 sisätautiopin varsinaiseksi professoriksi. Tässä tehtävässä hän toimi eläkkeelle siirtymiseensä saakka 1995. Oppituolinsa hoitamisen ohessa Tatu toimi II sisätautien klinikan ylilääkärinä ja ison osan ajasta koko Meilahden sairaalan hallinnollisena ylilääkärinä.

Jo varhain Tatu profiloitui tiukkana opettajana. Kerrotaan, että lääkekemian assistenttina hän ns. suullisissa päivätenteissä hiillosti aika tavalla opiskelijoita. Lääketieteen ylioppilas Jantunen oli päättänyt kerta kaikkiaan näyttää Tatulle ja oli laajaa lähdeaineistoa käyttäen opiskellut ulkoa koko sitruunahappokierron ja sen säätelyn. Kun Tatu pyysi häntä kertomaan kyseisen kierron hapetus-pelkistysreaktioista, Jantunen tykitti varttitunnin biokemiaa ja sanoi sitten tyytyväisenä: ”Siinähän ne pääkohdat sitten olivatkin”. Jolloin Tatu vastasi ilmeenkään rävähtämättä: Hyvä – mennäänpäs sitten dedaljeihin.” Tatun dedaljeihin menosta tuli pysyvä lentävä lause.

Jo Tatu Miettisen varhaiset havainnot lihavuuteen liittyvästä kolesterolisynteesin suurenemisesta osoittivat nuoren tutkijan pystyvän lähestymään aineenvaihdunnan keskeisiä tapahtumia. Myöhemmissä tutkimuksissaan Tatu pystyi luomaan kuvan ihmisen kolesterolin synteesin, absorption ja katabolian mutkikkaasta tasapainosta ja tämän tasapainon järkkymisestä tärkeissä sairauksissa. Tatu osoitti yhdessä Antero Kesäniemen kanssa apolipoproteiini E:n genotyyppien merkityksen kolesterolin absorptiossa ja lipoproteiinien kataboliassa. Edelleen Tatun, Helena Gyllingin ja työtoverien tutkimustulokset kolesterolisynteesin välituotteiden merkityksestä tautimarkkereina ovat olleet keskeisen tärkeitä. Tatun näkyvimmäksi havainnoksi on epäilemättä noussut kasvistanoliesterien käyttö kolesterolin absorption estäjinä ja seerumin kolesterolin alentajina; Benecol-margariininhan kaikki tuntevat.

Tatu Miettinen sai vastaanottaa arvostetun Matti Äyräpään palkinnon 1984, ja 1996 tasavallan presidentti myönsi Tatulle Innosuomi-palkinnon tunnustukseksi luovuutta ja yrittäjyyttä edistävästä tieteellisestä toiminnasta. Tatu toimi myös Suomen Akatemian tutkijaprofessorina, ja hänet kutsuttiin Suomalaisen Tiedeakatemian jäseneksi.

Tatu Miettisen tutkijankoulutuksesta ovat vuosikymmenien saatossa päässeet osallisiksi lukuisat sittemmin lääketieteen professoreiksi ja vaikuttajiksi nousseet kollegat. Mutta Tatu teki myös mittavan työn kouluttamalla klinikassaan kymmeniä uusia sisätautilääkäreitä. Tässäkin Tatu oli vaativa opettaja, joka potilaskierroillaan kerrasta toiseen hämmästytti erikoistuvat lääkärit uskomattomalla muistillaan, oivaltamiskyvyllään ja potilaidensa "osaamisella". Klinikan lääkäreiden mieleen ovat lähtemättömästi jääneet Tatun kaksi kertaa viikossa johtamat kerrosmeetingit, joissa klinikan kaikki lääkärit olivat paikalla ja joissa käsiteltiin huolellisesti neljän vuodeosaston ongelmapotilaat. Kun apulaislääkäri oli esitellyt potilaan, tapauksesta keskusteltiin vilkkaasti, ja lopuksi Tatu teki tarkoin punnitun synteesin ja suunnitelman jatkotoimista. On vaikea kuvitella pedagogisesti tehokkaampaa sisätautikoulutuksen muotoa.

Tatun tutkimustyön hengen täytyi toimia positiivisella ja kannustavalla tavalla myös perheen sisällä. Tatun lapset Päivi, Helena ja Tatu Jr väittelivät kukin vuorollaan 1990-luvulla, ja kun puoliso Terhikki saattoi oman väitöstyönsä päätökseen 2001, oli perheen tohtoritäyskäsi valmis.

Tatu oli vankkumaton terveiden elämäntapojen edistäjä paitsi kouluttajana, myös oman elämänsä hallinnassa. Tatu, lippalakki ja lenkkeily kuuluivat saumattomasti yhteen, ja vuodesta toiseen Tatu sijoittui Lääkärikympin kärkijoukkoon.

Emeritusprofessori Tatu Miettinen sai surmansa Phuketissa Thaimaassa auto-onnettomuuden uhrina. Tatu oli kuollessaan 81-vuotias, mutta lähtö tuli yllättäen ja aivan liian varhain.

Tatu uhkui valppautta ja voimaa (kuten muotokuvakin), mutta Tatun puheissa ja sanakäänteissä soi kokemuksen tuoma pehmennys, huumori ja ihmisläheisyys. Illanistujaisten edetessä Tatu saattoi lopulta pompata pystyyn ja laulaa vakavalla naamalla "Jos mie saisin jouten olla, kesäkauven voita syyvä" - sujuvasti kaikki säkeistöt. Tatu ei ollut jouten eikä syönyt voita, mutta Tatun rakastama ja esittämä laulu soi työtoverien joukossa ikuisesti.

--

TAITEILIJA
Maalarimestari Eino Pilvi

Mittavan elämäntyön maalausalalla tehnyt Eino Pilvi syntyi Helsingissä vuonna 1905. Koulun käytyään Eino Pilvi työskenteli isänsä maalausliikkeessä. Samalla hän opiskeli Ateneumissa ja suoritti laajan koristemaalarin kurssin, minkä jälkeen hän ryhtyi jatkamaan isänsä liikettä.

Eino Pilvi oli aktiivinen järjestömies. Hän toimi Suomen Maalarimestariliiton hallituksen puheenjohtajana, Helsingin Maalariammattikoulun johtokunnan puheenjohtajana ja Maalausammattien keskustoimikunnassa, jossa hän valvoi ammattiin liittyviä koulutusvaatimuksia. Hän osallistui myös Pohjoismaisen Maalarimestarijärjestön kokouksiin ja hänelle myönnettiin Islannin ja Norjan järjestöjen ansiomerkit. Merkittävistä ansioistaan hän sai vastaanottaa myös talousneuvoksen arvonimen.

Muotokuvamaalaus oli Eino Pilvelle rakas harrastus, johon hän pääsi paneutumaan erityisesti viimeisinä elinvuosinaan. Eino Pilvi kuoli Kaunialan hoitokoti Elämäntalossa 96-vuotiaana.

--

Kirjoittaja: Kimmo Kontula

RICHARD FALTIN (1867 - 1952)

Richard Wilhelm Faltin syntyi 1867 Viipurissa. Hänen saksalaissyntyinen isänsä Friedrich Richard Faltin (1835–1918) muutti perheineen 1869 Helsinkiin, missä toimi urkurina, musiikinopettajana, kapellimestarina, kuoronjohtajana ja säveltäjänä. Nuori Faltin kävi Helsingissä Ratakadulla Böökin valmistavaa koulua yhdessä mm. C-G. Mannerheimin kanssa ja sen jälkeen Norsenia yhdessä mm. Akseli Gallen-Kallelan kanssa.

Musiikki oli Faltinille tärkeätä. Faltin soitti 1886 jousikvartetissa Jean ja Christian Sibeliuksen (myöhemmin psykiatri ja Lapinlahden ylilääkäri) sekä Ernst Lindelöfin kanssa, useimmiten Faltinien kotona. Myöhemmin JS:n sijaan tuli August Lindelöf. Musiikki ja italialaiset viulut säilyivät Faltinin harrastuksina läpi koko elämän. Hänellä oli itsellään hieno viulukokoelma kruununaan aito Amati (jota vuoteen 2012 asti pidettiin Stradivariuksena). Hän tuki viulunrakennusta jo 1920-luvulla ja oli perustamassa viulunrakentajien yhdistystä vuonna 1947.

Faltin valmistui filosofian maisteriksi 1890, lääketieteen lisensiaatiksi 1894, väitteli 1899 ja promovoitiin priimuksena lääketieteen ja kirurgian tohtoriksi 1907 Helsingin yliopistossa. Väitöskirjaan (”Migration of Bacterium Coli Commune into the Urinary Bladder” johtanut tutkimustyö toteutui pääosin Pariisissa.

Faltin toimi Helsingin yleisen sairaalan kirurgian klinikassa Kirurgisessa sairaalassa ensin prof. F.W. af Schultenin ja sitten prof. Ali Krogiuksen alaisena 1896 lähtien, ensin apulaislääkärinä, sitten alilääkärinä. Esimiehensä poissa ollessa hän hoiti kenraalikuvernööri Bobrikoffia 1904 ja raportoi tuoreeltaan tapahtuman lääketieteelliset käänteet FLS Handlingar -lehdessä. Propedeuttisen klinikan esimiehenä hän toimi vuodesta 1917 ja osastonylilääkärinä 1931-35.

Faltin nimitettiin Helsingin yliopistoon henkilökohtaiseksi ylimääräiseksi professoriksi 1917 toimipaikkanaan Kirurginen sairaala, pitkään ainoana kirurgina, jolle oli tieteellisten ja kirurgisten ansioittensa perusteella suotu tämä kunnia. Faltin oli monipuolinen kirurgi, joka myöhempinä vuosina keskittyi traumatologiaan, ortopediaan, plastiikkakirurgiaan, erityisesti huuli- ja suulakihalkioiden hoidon kehittämiseen.

Faltin oli koollekutsuja Suomen kirurgiyhdistystä perustamista valmisteltaessa 23.11.1925 ja puheenjohtajana kokouksessa 13.12.1925, kun Suomen Kirurgiyhdistys – Kirurgföreningen i Finland perustettiin. Faltin toimi kirurgiyhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtajana 1925-30 ja valittiin 1936 yhdistyksen ensimmäiseksi kunniajäseneksi. Hän on jopa todennut: ”Om jag inte har gjort någonting annat, har jag ändå stiftat Kirurgföreningen i Finland”:

Erityisesti Faltin muistetaan sotakirurgina: hän osallistui Suomen Punaisen Ristin ambulanssisairaalan ylilääkärinä toimintaan useissa sodissa - Kreikan ja Turkin sotaan 1897, Venäjän ja Japanin sotaan Mantsuriassa 1904-05, Ensimmäiseen maailmasotaan 1915-17 Polotskissa Venäjän länsirintamalla sekä sisällissodassa punaisten kirurgina (Mannerheim oli jo kutsunut Faltinin Vaasaan, mutta tämä ei ehtinyt  lähteä kun jäi pitämään kanditenttiä eikä enää päässyt lähtemään Helsingistä), Abessinian sotaan 1935-36 ja vielä omiin sotiimme: Talvi- ja jatkosodassa Faltin toimi ylipäällikön neuvonantajana ja leukasairaalan ylilääkärinä. Faltin palveli kirurgina yhteensä seitsemässä sodassa – aina häviäjän puolella.  

Suomen Punaisen Ristin toimintaan Faltin osallistui 1910 lähtien kuolemaansa asti, mm. puheenjohtajana 1919. Hän kirjoitti SPR:lle kirjan ”Ensi apu” ja korosti toistuvasti traumasairaalan tarvetta: Suomen Punaisen Ristin sairaala valmistui Töölöön 1932. Kenraali C-G. Mannerheim oli aktiivisesti mukana koko ajan. 

Richard Faltin oli henkilönä pidättyväinen, pelkäsi rahan valtaa ja siitä johtuvaa riitelyä. Faltin paheksui jyrkästi kieliriitoja ja vaati samanarvoista kohtelua kaikille kirurgeille.  Luentojen pitäminen suomeksi lääketieteen opiskelijoille oli Faltinin aloite.

Faltin oli periaatteen mies, hyvät käytöstavat ja moraalinen tahrattomuus olivat edellytyksiä päästä hänen oppiinsa. Faltin oli innokas metsästäjä ja rakasti luontoa, hän ei tupakoinut eikä käyttänyt alkoholia. Kun muut ajan kulttuurihahmot kokoontuivat Kämpissä, hän musisoi kamarimusiikki-illoissa, kävi Tiedeseuran kokouksissa ja  piti kuntoaan yllä Helsingfors Gymnastikklubilla.  Hänellä oli mökki Snappertunassa ja toinen Petsamossa, luontoihminen kun oli.

Faltin oli Mannerheimin koulutoveri, elinikäinen ystävä ja henkilääkäri.  Faltin kuoli perheettömänä Helsingissä vuonna 1952. Hänen elämäntyötään kuvaa hyvin hänen hautamuistomerkkiinsä kaiverrettu Punaisen Ristin tunnuslause ”inter arma caritas”- aseiden keskellä laupeus. Suomen kirurgiyhdistyksen edustajat laskevat vuosittain kukat Faltinin haudalle marraskuussa Kirurgipäivien aikana.

Lähteet:

Flodin K, Ehrström O. Richard Faltin och hans Samtid. Holger Schildts Förlag, Heslingfors 1947.

Richard Faltin: Mitt Liv. Söderströms & co. Tammerfors 1961.

Scheinin TM, Häyry P. The Surgical Hospital in Helsinki 100 years. Ann Chir Gynaecol 1989: 78; 158-227

Faltin R. Redogörelse öfver Hans Exellens Generalguvernör Bobrikoffs skottsår och deras behandling.  Finska Läkaresällskapets Handlingar. Årgång 1904.

Forsius A. Ihmisiä lääketieteen historiassa. Richard Faltin(1867-52). Suomalaisen kirurgian  uranuurtaja. www.saunalahti.fi/arnoldus                       ...

TAITEILIJA
Vilho Sjöström (1873-1944)

Taidemaalari Vilho Sjöström on maalannut Richard Faltinin muotokuvan 1922. Sjöström oli Akseli Gallen-Kallelan oppilas, joka osallistui laajalti ulkomaisiin ja kotimaisiin näyttelyihin. Hän sai I palkinnon valtakunnallisessa maisemamaalauskilpailussa 1903 ja II palkinnon henkilömaalauskilpailussa 1907. Hänen julkisia teoksiaan ovat monet muotokuvat ja useat alttaritaulut. Hänen teoksiaan on tärkeimmissä suomalaisissa kokoelmissa. Professorin arvonimen hän sai 1932 ja hänet valittiin Suomen Taitelijaseuran kunniajäseneksi 1943.

Erityiskiitokset Maija Kolehmaiselle ja Gerd Haglundille tiedoista ja avusta.

 

Laimi Leidenius

Laimi Lovisa Leidenius, 1877-1938
Synnytysten ja naistentautien professori. Pohjoismaiden ensimmäinen lääketieteen naisprofessori.

 

Otto Hjelt

Otto Edvard August Hjelt, 1823-1913
Patologian ja valtiolääketieteen professori.

 

Robert Tigerstedt

Robert Tigerstedt, 1853-1923
Fysiologian professori. Keksi reniinin vuosina 1896-97.

 

Ragnar Granit, 1900-1991
Fysiologian henkilökohtainen ylimääräinen professori. Sai vuoden 1967 fysiologian tai lääketieteen Nobelin palkinnon yhdessä yhdysvaltalaisten tutkijoiden Keffer Harlinen ja George Waldin kanssa.