Eturauhassyövän diagnostiikka muuttuu - hoitoa vaativat syövät löytyvät entistä tarkemmin

Eturauhassyövän diagnostiikassa on tapahtumassa isoja muutoksia. Perinteisestä ultraääniohjauksessa tapahtuvasta koepalojen otosta ollaan siirtymässä tarkoin kohdennettuun magneettikuvaukseen perustuvaan näytteiden ottoon.

Diagnostisen tekniikan muutosta puoltaa New England Journal of Medicine -lehdessä julkaistu kansainvälinen tutkimus, jossa HUS:n urologian yksikkö on tutkimusaineistoltaan suurimpana rekrytoivana keskuksena ollut mukana.

Ultraääniohjattuun koepalojen ottoon on perinteisesti liittynyt se ongelma, että koe otetaan ikään kuin ”hakuammuntana”, koska ultraäänellä ei voida havaita pienimpiä syöpäpesäkkeitä, kertoo yksi Precision-tutkimuksen pääkirjoittajista, professori Antti Rannikko Helsingin yliopistosta.  – Silloin merkitykselliset, hoitoa vaativat syöpäpesäkkeet eivät välttämättä satu seulaan ja jäävät löytymättä.

Tutkimuksessa vertailtiin tarkemman magneettikuvantamisen hyötyjä perinteiseen, ultraäänipohjaiseen diagnostiikkaan. Tulos on yksiselitteinen: Magneettikuvantamisella pienimmätkin syöväksi epäillyt pesäkkeet nähdään tarkemmin, jolloin  koepalat voidaan ottaa suoraan halutuista kohteista. Näin hoitoa vaativat syövät löytyvät varmemmin ja potilas pääsee hoitoon entistä nopeammin. Samalla vältetään ylidiagnostiikkaa ja turhien koepalojen ottoa.

– Näin PSA-näytteiden aikakaudella iso osa löydetyistä eturauhassyövistähän on sellaisia, ettei niiden toteamisesta ole hyötyä, koska niitä ei tarvitse hoitaa, kertoo Rannikko.

Fuusiobiopsiasta rutiinimenetelmä

HUS:ssa on jo kolmen vuoden ajan käytetty niin sanottua fuusiobiopsia-menetelmää, jossa voidaan yhdistää MRI- ja ultraäänikuvat. Näin eturauhasen koepalat voidaan ottaa tarkemmin epäilyttävistä kohdista.

Fuusiobiopsian käyttö tulee kasvamaan, ja HUS on ensi vuonna hankkimassa toisen vastaavan laitteiston. HUS on toiminut myös referenssikeskuksena, jossa ulkomaalaiset kollegat ovat käyneet tutustumassa fuusiobiopsiatoimintaan.

– Fuusiobiopsia tulee olemaan meillä rutiinimenetelmä, ellei potilaalla ole estettä magneettikuvaukselle, sanoo Rannikko.

Vuosittain uusia eturauhassyöpälähetteitä tulee HUS:iin noin 4 000, näistä leikkaushoitoon päätyy 450 potilasta.

Kansainväliseen Precision-tutkimukseen osallistui 500 eturauhassyöpäpotilasta 25 keskuksesta eri puolilta maailmaa, heistä 74 on HUS:n potilaita. Suomesta tutkimuksessa oli HUS:n lisäksi mukana Oulun yliopistollinen sairaala.

Lisätiedot:
Professori Antti Rannikko, Helsingin yliopisto ja HYKS Vatsakeskus, urologia
antti.rannikko@hus.fi

Viite: Veeru Kasivisvanathan, M.R.C.S., Antti S. Rannikko, Ph.D. & al. MRI-Targeted or Standard Biopsy for Prostate-Cancer Diagnosis. NEJM, March 19, 2018. DOI 10.1056/NEJMoa1801993