Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ry vastaa muun muassa antidopingtoiminnasta ja kilpailumanipulaation ehkäisystä. Dosentti, LKT
Vuonna 1988 lääketieteen tohtoriksi väitellyt Rauhala on työskennellyt Helsingin yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa tutkimus- ja opetustehtävissä vuodesta 1982 alkaen lyhyitä katkoja lukuun ottamatta. Rauhalan keskeisenä tutkimuskohteena tällä hetkellä ovat kipulääkkeiden vaikutusmekanismit; hän on muun muassa mukana EU-rahoitteisessa Gloria-hankkeessa, jossa selvitetään kroonisen kivun syitä ja pyritään kehittämään tehokkaampia ja turvallisempia lääkkeitä vaikean kivun hoitoon.
Rauhala tunnetaan myös menestyksekkäästä urheilu-urastaan: hän on yltänyt neljä kertaa vapaapainin EM-hopealle ja on toistaiseksi viimeisin suomalainen miesten vapaapainissa arvokilpailumitalin saavuttanut urheilija.
– SUEKin lääketieteellisen asiantuntijan tehtävä on mielenkiintoinen, ja on tietysti hienoa päästä ”lyhyen” 25 vuoden tauon jälkeen taas lähemmäs huippu-urheilua, Rauhala sanoo. – Tehtävä on osapäiväinen, joten työ yliopistolla jatkuu opetuksen ja tutkimuksen parissa kuten aiemminkin
Rauhala seuraa tehtävässä viime keväänä eläkkeelle jäänyttä dosentti Timo Seppälää.
23.1.2023 Poistettu toimimaton linkki