Vuonna 2013 voimaan tullut biopankkilaki muutti ratkaisevalla tavalla lääketieteen tutkimuksen tekemistä. Suomeen luotiin koko maan kattava biopankkien verkosto, jonka puitteissa on käynnistetty satoja uusia tieteellisiä tutkimushankkeita. Samalla suomalaisten mahdollisuus osallistua lääketieteelliseen tutkimukseen on kasvanut merkittävästi.
Mitä useampi suomalainen tekee vapaaehtoisen biopankkisuostumuksen ja antaa luvan tallettaa näytteen biopankkiin, sitä paremmin tutkijat voivat niiden avulla kehittää uusia lääkkeitä, rokotteita ja entistä vaikuttavampia hoitoja.
Suomessa on esimerkiksi meneillään jo useita biopankkinäytteitä hyödyntäviä koronavirustutkimuksia, joissa kartoitetaan koronavirusinfektioon vaikuttavia tekijöitä.
Tutkimustyön edellytyksiä ei saa huonontaa
Nyt biopankkilakia ollaan uudistamassa. Uudistamisen yhdeksi tavoitteeksi on asetettu tutkimuksen tukeminen. Tämä tavoite on erittäin tärkeä ja kannatettava.
Alan toimijoiden yhteinen ja laajasti jaettu näkemys kuitenkin on, että juuri lausuntokierroksella olleen lakiluonnoksen avulla tämä tavoite ei valitettavasti toteudu. Sen sijaan hallituksen esitys biopankkilain uudistukseksi uhkaa vaikeuttaa merkittävästi biopankkien nykyisten aineistojen hyödyntämistä ja uusien biopankkinäytteiden keräämistä, todetaan Helsingin yliopiston lausunnossa.
Lakiluonnoksessa esitetään, että kansallinen tietolupaviranomainen Findata myöntäisi jatkossa biopankkinäytteitä koskevat tutkimusluvat. Ehdotettu toimintamalli johtaa huomattavaan byrokratian ja kustannusten lisääntymiseen, käsittelyn hidastumiseen ja tutkimusaineistojen laadun heikkenemiseen. Käytännössä biopankkitutkimukselle luotaisiin merkittävä pullonkaula.
Toinen olennainen ongelma lakiesityksessä koskee vapaaehtoisen biopankkisuostumuksen antamista. Esityksen mukaan biopankkisuostumusta ei voi jatkossa antaa sosiaali- ja terveydenhuollon asiakaspalvelutilanteissa. Ajatus että biopankkinäytteet ja suostumus niihin olisi kerättävä erikseen ja eri yhteydessä kuin normaalin terveydenhuollossa tapahtuvan asioinnin yhteydessä, johtaa pahimmillaan biopankkinäytteiden määrän romahtamiseen ja suomalaisen biopankkitutkimuksen alasajoon.
Mikäli tämänhetkinen ehdotus etenee sellaisenaan laiksi, seurauksena on, että biopankkinäytteitä on saatavilla jatkossa merkittävästi vähemmän, tutkimusten aloittaminen hidastuu ja niiden toteuttaminen vaikeutuu. Kyseessä on kaiken kaikkiaan huomattava tutkimustoiminnan edellytyksien heikennys nykytilanteeseen verrattuna.
Valmistelua jatkettava yhteistyössä alan asiantuntijoiden kanssa
Biopankkilain päivittämiselle ja selkiyttämiselle on selkeä tarve. Uuden sosiaali- ja terveystietojen toisiokäyttöä säätelevän lain ja vanhan biopankkilain välille on muodostunut ristiriitoja, jotka haittaavat alan toimijoiden käytännön työtä ja alan kehittämistä.
Samalla tulisi kuitenkin turvata biopankkilain jo erittäin hyvin toimiviksi osoittautuneet osat. Tavoitteena tulisi olla lainsäädäntö, joka myös käytännön tasolla tukee tutkimuksen tekemistä.
Lakiesityksessä olisi luotava tasapaino yksilönsuojan ja yhteisen edun välillä niin, että potilaan hoidossa kertynyt tieto on mahdollista jalostaa entistä vaikuttavammaksi terveydenhuolloksi tieteellisen tutkimuksen keinoin – potilaan ja koko yhteiskunnan parhaaksi.
Helsingin yliopiston mielestä näihin tavoitteisiin pääseminen edellyttää, että lain jatkovalmistelu toteutettaisiin läheisesti biopankkien ja biopankkitutkimusta harjoittavien organisaatioiden kanssa, sillä näillä tahoilla on paras käytännön tietämys biopankkitoiminnan kehittämistarpeista.
Lisätietoja
Risto Renkonen, dekaani, Helsingin yliopisto
p. 02941 25110
risto.renkonen@helsinki.fi
Olli Carpen, professori, biopankin tieteellinen johtaja, Helsingin yliopisto
p. 02941 26410
olli.carpen@helsinki.fi
Lue Helsingin yliopiston lausunto biopankkilain uudistuksesta.