Akatemian hankerahoitusta kahdelletoista tutkijalle AMCH-kampuksella

Yli viisi miljoonaa euroa Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan myöntämästä akatemiahankerahoituksesta päätyy Meilahdessa tehtävään tutkimukseen.

Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta on myöntänyt yhteensä 18,2 miljoonaa euroa 41 akatemiahankkeeseen. Hankerahoitusta sai kuusitoista Helsingin yliopiston tutkijaa. Kaksitoista heistä työskentelee Meilahden kampuksella ja neljä Viikissä.

Meilahden kampuksen akatemiahankkeissa tutkitaan rinta- ja eturauhassyöpää sekä gynekologisia syöpiä ja kehitetään innovatiivisia verisuonten kasvua estäviä keinoja syövän ja silmän verisuonisairauksien hoitoon. Tutkimuskohteina ovat myös vanhuusiän dementia ja hauraus-raihnaus-oireyhtymä, masennuksen monimuotoisuus ja niin koirien kuin ihmistenkin ahdistuneisuushäiriöiden taustat.

Rahoitusta saivat myös hankkeet, joissa tutkitaan rasvamaksaa sekä suolistomikrobien yhteyttä Parkinsonin tautiin samoin kuin hankkeet, joiden tähtäimessä on parantavan hoidon löytäminen APECED-autoimmuunisairauteen sekä useisiin perinnöllisiin hemoglobiinisairauksiin.

Myönteisen rahoituspäätöksen sai tänä vuonna 18 prosenttia hakijoista. Toimikunta painotti valinnoissaan hankkeiden tieteellistä laatua ja vaikuttavuutta sekä tieteen uudistumista tukevaa tutkimusta.

 

7.2.2023 Poistettu toimimaton linkki